keskiviikko 17. elokuuta 2022

Täytetyt kesäkurpitsat

 


Tämän vuoden Maailman suurimman marttaillan teema on kohtaamisia ja syksyn satoa. Vietetään marttailtaa eri puolilla Suomea tiistaina 13.9.2022.

Kesäkurpitsasadosta ilahtuneena tein täytettyjä kesäkurpitsoita. Reseptissäni olevan jauhelihan voit korvata esimerkiksi Valion Mifu- tai Karviaisten tilan härkäpapu-tuotteilla.


Täytetyt kesäkurpitsat

Tarvitaan

kesäkurpitsoja (koosta riippuen 1/2 - 1 kpl/hlö)

jauhelihaa

purkki tomaattimurskaa

mausteita oman maun mukaan

Aura-juustoa murusina (tai feta-juustoa)

juustoraastetta


Pese kesäkurpitsat ja puolita ne pituussuunnassa.
Koverra kurpitsojen puolikkaat lusikalla.


Valmista täyte:

Pilko koverrettu sisus ja laita kattilaan tomaattimurskan kanssa.
Ruskista ja mausta jauheliha. Sekoita ruskistettu jauheliha kattilassa olevaan kesäkurpitsatäytteeseen.

Hauduta hetki lämpimällä liedellä. 


Täytä ja paista:

Laita kesäkurpitsan puolikkaat uunipellille leivinpaperin päälle. 

Täytä kesäkurpitsat. Ripottele päälle Aura-juustomurua ja juustoraaste. Jos täytettä jää yli, voit käyttää sen seuraavan päivän ruuassa.

Paista uunissa 200 asteessa niin, että juustoraaste on saanut väriä ja kesäkurpitsat ovat hieman pehmenneet.


Monenlaisia satokausikuulumisia

Puutarhamme musta-, puna- ja valkoherukat ovat valmiit kerättäväksi. Tulevan viikonlopun hommat ovat Nepsy valmentaja -opintojen lisäksi on siis tiedossa.

Toisenlaisia kuulumisia kuuluu lavakauluksessa olevasta salaattipenkistä. Ihmettelin kesälomareissumme jälkeen,  että miksi ei salaatit kasva edellisten vuosien tapaan. Syy selvisi - jänöjussi on syönyt salaattimme. Tällä viikolla yllätin jänöjussin itse teosta. Juttelin jänöjussille, että tämä peli ei oikein vetele ja ensi kesänä salaattipenkki ei sitten ole jänöjussin salaattibaari.




Kasvutarinoita on nämä pienetkin tarinat. Paprika tekee yhden pienen, pienen paprikan. On niin pieni ja sievä, ettei tuota oikein syödäkään raski.




Jos bongasit kesäkurpitsakuvasta värikkään patalapun, niin sen ohjeen löydät patalappu-postauksestani.

Mitä sinulle kuuluu? Onko satokausi ollut ilon ja innoituksen aihe?


29 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää! Kasvavat kesäkurpitsat tuottavat täällä lähinnä stressiä, kun en ole ruuanlaittointoinen, mutta pakko niistä olisi jotain vääntää :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runsaasti satoa tuottavat kesäkurpitsat voivat kyllä tosiaan saada aikaan stressiä <3 Kesäkurpitsoja voi käyttää monipuolisesti ruuanlaitossa ja leivonnassa.

      Poista
  2. Onpa herkullinen ohje! Tänä vuonna vain sairastelin ja ainoa sato mitä olen saanut on ollut mansikkasato.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikkasato on yksi ihan parhaista <3 Kyllä on harmi, että on mennyt sairastelun merkeissä! Ihanaa viikon jatkoa sinulle, Outi <3

      Poista
  3. Runsas-kurpitsaista aikaa on vietetty täälläkin, vaikka omissa padoissa kasvaa vain yrttejä ja salaatteja. Mutta ystävät/työkaverit tuo minulle "liikakasvustoaan", kun olen niin innokas niistä tekemään kaikkea!! Kesäkurpitsa"lasagnea" viimeksi! Värikästä satokauden jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että saat kesäkurpitsoja ystäviltä ja työkavereilta. Runsaasta sadosta riittää jakamista muillekin. Kesäkurpitsalasagne on hyvää. Kiitos samoin, värikästä satokauden jatkoa sinulle <3

      Poista
  4. Täytetyt kesäkurpitsat ovat niin minun super
    herkkua. En kyllästy niihin ikinä.
    Aurinkoa loppuviikkoosi🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täällä - täytetyt kesäkurpitsat maistuvat myös minulle! Mukavaa viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  5. Nuo kurpitsat meni kokeiluun. Nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että innostuit reseptistä! Mukavaa viikon jatkoa sinulle, Sami!

      Poista
  6. Tämä ruokaohje on kiinnostava, kiitos:)

    VastaaPoista
  7. Tätä minäkin aijon kokeilla. Otin ohjeen talteen. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että innostuit reseptistä. Mukavaa viikon jatkoa sinulle, Leena K <3

      Poista
  8. Kesäkurpitsa on ihan parasta. Syömme juuri näin täytettynä, mutta myös salaatissa kurkun tilalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkurpitsa on niin mahtavan monipuolinen käytössä. Nyt nautitaan satokauden tuotteista! Mukavaa viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  9. Kesäkurpitsasta saa kyllä tehtyä kaikenlaista hyvää, nam💚Voihan harmi että puput olivat käyneet syömässä salaattinne, tuhmia ovat 🐇Kaunista loppuviikkoa sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkurpitsat ovat tosi hyviä <3 Puput ovat niin söpösiä, mutta salaatit olisivat saaneet jättää rauhaan. Pian päästään keräämään puolukoita. Kauniita syyskuun päiviä sinulle!

      Poista
  10. Kiitos reseptistä. Täytyy kokeilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että innostuit reseptistä! Kauniita syyskuun päiviä sinulle!

      Poista
  11. Nyt tuli kesäkurpitsa ohje kuin tilauksesta. Omat kesäkurpitsat ovat kypsyneet näet kasvimaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Oman kasvimaan kesäkurpitsat ovat upea juttu! Kauniita syyskuun päiviä sinulle!

      Poista
  12. Kiitos vinkistä, pitääpä tehdä näitä, nyt kun kesäkurpitsaa saa 0,99 kilohintaan! Sesonki ruualle peukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että innostuit reseptistä. Edullista! Peukutetaan satokausituotteille. Kauniita syyskuun päiviä sinulle!

      Poista
  13. Nyt, kun ei ole enää niin hillittömän kuuma, voisin gratinoida noita pieninä keräämiäni kesäkurpitsoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää on nyt viilennyt huimasti. Minulla on lapaset kädessä, kun ajelen polkupyörällä työmatkat. Kauniita syyskuun päiviä sinulle!

      Poista
  14. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!