Näytetään tekstit, joissa on tunniste serviettitekniikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste serviettitekniikka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. lokakuuta 2021

Kynttilöiden koristelu serviettitekniikalla


Syyskauden ensimmäisessä Variskankaan Marttojen marttaillassa kv-martta Maire kertoi Marttojen kansainvälisestä kehitysyhteistyöstä. Illan aikana hän myös kertoi, kuinka kynttilöitä somistetaan  servieteillä.

Tästä Mairen pitämästä esittelystä se sitten lähti! Tekniikka oli tuttu, mutta en ollut aiemmin koristellut kynttilöitä serviettikuvioilla. Koristeiksi käytin Finlaysonin Alma-  ja Pentikin Pastelli-serviettejä.


Kynttilöiden koristelu serviettikuvioilla


Kynttilöitä 

Kuviollisia serviettejä

Leivinpaperia

Sakset 

Silitysrauta


Vinkki: Servietin kuviot näkyvät parhaiten valkoisen kynttilän pinnassa. Värillisten kynttilöiden väri kuultaa serviettien läpi.

1. Kuviosta riippuen leikkaa tai revi haluamasi kuvio servietistä. 


Leikkaaminen sopii tarkkarajaisiin ja isompiin kuvioihin.

Maire kertoi, kuinka kynttilöitä koristellaan. 
Kuva: Tarja Karvonen 



Revitty kuvionreuna on kaunis ja sopii hienosti esimerkiksi tällaisiin kukkakuvioihin. Kuva: Tarja Karvonen 

2. Irrota servieteistä päällimmäinen kerros - kuvio on päällimmäisessä kerroksessa. 

3. Asettele serviettikuvio kynttilän päälle haluamaasi kohtaan.

Kuva: Tarja Karvonen 

4. Laita kuvion päälle leivinpaperi ja kiinnitä serviettikuvio kevyesti silittämällä kynttilään.

MUISTA PALOTURVALLISUUS!

KYNTTILÄÄ EI KOSKAAN SAA JÄTTÄÄ PALAMAAN ILMAN VALVONTAA!


Serviettitekniikalla somistettu hautakynttilä 


Maire Klemetti Kuva: Tarja Karvonen 

Maire kertoi somistaneensa serviettitekniikalla myös hautakynttilöitä. Ruusukuvioisella hautakunttilällä saa haudalle kukkia. 

Hautakynttilän muovikuoren pintaan kuvion saa kiinnitettyä decoupase-lakalla tai erikeeper-vesiseoksella. 

1. Leikkaa tai revi kuvio servietistä.

2. Irrota servietin päällimmäinen kerros.

3. Sivele decoupase-lakkaa kynttilän muovikuoreen siihen kohtaan, mihin kuvio tulee.

4. Asettele kuvio paikoilleen ja anna kuivaa.  Jos kuvion päälle tulevan lakkakerroksen sivelee märän serviettikuvion päälle, voi servietti herkästi revetä.

5. Sivele lakkaa kuvion päälle kerros tai pari. Anna kuivahtaa välillä, mikäli Sivele kaksi kerrosta.


Joululahjavinkki

Kuva: Vilma Karvonen

Anna lahjaksi somistamiasi led-vahakynttilöitä.

Serviettikuvio kiinnitetään led-vahakynttilään samalla tavalla kuin kynttilään.


Kuva: Tarja Karvonen 

Mukavia askarteluhetkiä!

perjantai 2. huhtikuuta 2021

Pääsiäismunien koristelu serviettitekniikalla


Tänään on ollut aikaa hieman askarrella ja olen koristellut serviettitekniikalla pääsiäismunia. Tänä pääsiäisenä koristemunien kuviot sopivat erityisesti sisustukseemme; askartelussa käyttämäni servietit ovat suunnittelija Sami Vullin suunnittelema Finlaysonin Alma, siis sama kuin verhomme. 





Olen muutamia vuosia sitten ostanut askarteluliikkeestä kananmunien tyhjentäjän, jolla kananmunat saa tyhjiksi hygieenisesti ja vaivatta. Kananmunaan tehdään reikä pakkauksessa olevalla metallikärjellä. Reiästä pumpataan ilmaa kananmunan kuoren sisään ohuella pillillä. Kananmunan sisus valuu pois ilmaa pumpattaessa kuoren sisään.

Serviettitekniikka on mielestäni jo perinneaskartelua! Muistan kuinka jo yli parikymmentä vuotta sitten tästä tekniikasta innostuttiin Puolangalla. Olin silloin kansalaisopiston opettaja-rehtori ja kirkonkylän lisäksi kiersin pitämässä erilaisia kädentaitokursseja Joukokylässä, Väyrylässä ja Askanmäessä. 

Mutta nyt muistelot ja pulinat sikseen - nyt sitä asiaa serviettitekniikasta.



Pääsiäismunien koristelu serviettitekniikalla


Tarvitaan

tyhjennettyjä kananmunia tai askartelumunia

decoupage-lakkaa (tai erikeeper-vesiseosta)

sivellin

serviettejä

sakset


Decoupage-lakan voi siis korvata korvata Erikeeper-liimasta ja vedestä tehdyllä sekoituksella. Sopivan sekoitussihteen saa kokeilemalla. Sopiva liimasta tehty liima-vesiseoksen saa levitettyä siveltimellä ohueksi kerrokseksi. 


1. Leikkaa servietistä kuvioita. Poista serviettipaloista paperikerrokset - vain päällimmäinen kuvioitukerros käytetään.

3. Levitä siveltimellä degoupage-lakkaa kuoren kohtaan, mihin kuvion laitat. Ei haittaa vaikka lakkaa on sellaisissakin kohdissa, jota kuvio ei peitä. Lakka on kuivuessaan kirkasta.

4. Kun liimattu kuvio on kuivanut, sivele lakkaa kuvion päälle. Anna kuivaa. 

Toista tarvittaessa.


Siis mitä täällä on tapahtunut! Aika jännän juttu - kaikkia pääsiäiskoristeita ei oltu vielä laitettu paikoilleen ja pari pipoa oli jo ilman Mignon-muniaan! 

Pääisäismunien pipojen neulominen on mukava pääsiäisajan kässätyö. Pipon ohjeen löydät pääsiäispostauksestani klikkaamalla tästä KLIK.

Iloista pääisiäistä!