sunnuntai 2. joulukuuta 2018
Parsakaalipiirakka (gluteiiniton)
Leivoin Kajaanin Kaupunginteatterin Tuki ry:n hallituksen kokoukseen suolaisen piirakan. Etsin netistä tilaisuuteemme sopivaa piirakkareseptiä ja Kotilieden sivuilta löysin mieleiseni - gluteiinittoman parsakaalipiiran reseptin. En ole ennen käyttänyt leivonnassa gluteiinitonta jauhoseosta, joten olin vähän jännän äärellä tämän suolaisen tarjottavan kanssa.
Laitan tuon reseptin sekä tähän päivitykseen että linkin Kotilieden sivulle, mistä resepti on otettu.
Kotijoukot olisivat niin mielellään maistaneet uunista otettua piirakkaa. Kuulema tarkistaakseen, että marttastandardit varmasti täyttyy. En antanut maistella - näillä raaka-aineilla ei huonoa voi tulla ja riskillä mennään.
Leivoin piirakan edellisenä päivänä ja lämmitin kokouksen aikana miedolla lämmöllä. Piirakka oli superhyvää. Niin superhyvää, että tein nyt viikonloppuna toisen parsapiirakan.
PARSAPIIRAKKA (Kotilieden resepti)
POHJA
250 g maitorahkaa
250 g voita tai margariinia
4 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
TÄYTE
300 g parsakaalia
3 kananmunaa
3 dl kuohukermaa
50 g parmesaanijuustoraastetta
150 g sinihomejuustoa
100 g Västerbotten-juustoa raastettuna
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
1. Sekoita kulhossa maitorahka ja pehmeä rasva sekaisin. Lisää jauho-leivinjauheseos. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Voit valmistaa taikinan kätevästi myös monitoimikoneessa. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
2. Paloittele parsakaali pieniksi nupuiksi. Kuori ja paloittele myös varsi. Kiehauta parsakaalia suolalla maustetussa vedessä muutama minuutti. Valuta lävikössä ja huuhtele kylmällä vedellä. Valuta huolella. Sekoita kulhossa kananmunat, kerma ja parmesaaniraaste tasaiseksi.
3.Vuoraa leivinpaperilla uunipelti tai -vuoka (noin 26 x 38 cm). Nosta leivinpaperiarkki kostean pyyhkeen päälle, ja kaulitse taikina suoraan paperiarkin kokoiseksi levyksi. Siirrä pellin päälle. Pistele pohjaan reikiä haarukalla.
Tarjan vinkki: Laita leivinpaperiarkki kostean pyyhkeen päälle, ripottele taikinan päälle gluteiinitonta jauhoseosta ja taputte taikina jauhoitetuin käsin leivinpaperiarkin päälle.
4. Levitä pohjalle ensin parsakaalit. Murusta pinnalle sinihomejuusto. Levitä päälle juustoraaste ja mausteet. Valuta piirakan pinnalle muna-kermaseos.
5. Paista parsakaalipiirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea. Anna piirakan jäähtyä hetki, paloittele.
ps. Kotilieden sivuilta löytyy vinkkejä, ideoita ja artikkeleita eri aiheista; ruoka, käsityö, ihmiset ja ilmiöt, terveys, koti ja puutarha, joulu, maalla sekä blogit.
torstai 29. marraskuuta 2018
Ateljee Lumimetsä
Blogini seuraajat muistanevat, kun kerroin löydöistäni Oulun kädentaitomessuilta. Tästä pääset tuohon päivitykseen KLIK.
Kerroin tuolloin löytäneeni posiolaisen Hanna Posion Ateljee Lumimetsän kuvitusten, piirrosten, graafiikan ja maalausten pohjalta valmistetut erilaiset painotuotteet. Ihastunut Hannan painotuotteiden aiheisiin, jotka kumpuavat Hannan kotiseudulta, oman karjatilan elämästä ja lappilaisesta puhtaasta luonnosta Posiolta.
Tuo yllä oleva tulppaanikuvioinen tarjotin on yksi Hannan kuvittamista painotuotteista.
Tutustu Ateljee Lumimetsään tästä KLIK.
Katso, miten ihania kortteja Hanna on kuvittanut! Mitäpä jos lähetätkin tänä jouluna Hanna Posion kuvittamat kortit!
Ateljee Lumimetsän tuotteita voit ostaa 1.-2.12.2018 Naisten Joulumessuilta Oulusta.
maanantai 26. marraskuuta 2018
Kranssi suodatinpusseista - askarrellaan yhdessä Paltamon Marttojen kanssa
Torstaina ajaa hurautin Paltamoon marttailtaan. Kävin Kainuun Marttojen mediamartana esittelemässä Paltamon Martoille Marttajärjestön sekä marttayhdistysten nettisivuja.
Paltamon marttojen yhdistyksen nettisivuilla on kuvailtu erityisen hienosti runon muodossa, miten Paltamossa marttaillaan. Runon on kirjoittanut Paltamon Marttojen kulttuurimartta Karina Syrjänen.
Paltamon Martat
Kauneutta kylään:
kirsikankukkia!
Lämpöä. hoivaa:
vanhoille sukkia,
vauvoille kudotaan
töppöstä, myssyä.
Marttailloissa hämäränhyssyä
vietetään, jutellaan mukavia.
Kahvia juotu, kaakkuja syöty.
Meillä yhdistyy huvi ja hyöty.
kursseja monenkirjavia,
matkoja, tietoa, kulttuuria!
Kaikkea tätä on ohjelmassa
meillä, Paltamon Marttalassa.
Karina Syrjänen, kulttuurimartta, 28.2.2018
Marttailtaan olivat tulleet myös Riitta ja Sinikka Ristijärveltä. Kainuun Marttojen puheenjohtaja Riitta esitteli erilaisia käsityöideoita marttailtoihin. Tässä Riitta kertoo, kuinka somistettuja kynttilöitä tehdään.
Aloitimme illan toiminnallisen osuuden tekemällä kransseja suodatinpusseista. Tästä hommasta moni martta innostui ja suodatinpussikransseja tehdään varmasti vielä monessa kodissa.
Ristijärven Marttojen Sinikka kertoi itse saaneensa aikoinaan kipinän kranssien tekemiseen kranssikurssilta. Kurssilla kranssien tekeminen oli vienyt mennessään ja kurssin jälkeenkin Sinikka oli tehnyt havu- ja jäkäläkransseja. Hän on toteuttanut monivuotisen haaveen ja tehnyt suodatinpussikransseja. Saimme Riitalta ja Sinikalta ohjeita ja vinkkejä suodatinpussikranssien tekemiseen.
Kranssi suodatinpusseista
Tarvikkeet:
pahvia muotin tekemiseen
styroxkranssi
paketti suodatinpusseja
lyijykynä
nitoja ja niittejä
sakset
kuumaliimapistooli ja kuumaliimapuikkoja
ripustuslenkiksi rautalankaa, narua tai nauhaa
Somistukseen esim. paristokäyttöinen valosarja, nauhaa ja/tai helmiä.
1. Tee pahvista kaava: piirrä ja leikkaa pahvista kaksi ympyrää. Toisen ympyrän halkaisija 6 cm ja toisen 8 cm. Voit myös käyttää mm. juomalasia tai purkkeja muotteina.
2. Laita kaksi suodatinpussia päällekkäin ja piirrä ympyrät kaavoja käyttäen päällimmäiseen suodatinpussiin.
3. Niittaa suodatinpussit toisiinsa kiinni ympyröiden keskeltä. Leikkaa ympyrät irti niin, että lyijykynän jälki leikkautuu pois.
4. Rutistele ja rypistele suodatinpussiympyrät ruusuksi kerros kerrokselta aloittaen päällimmäisestä ympyrästä.
5. Kiinnitä ripustuslenkki styroxkranssiin.
6. Supista ruusu nupuksi ja pursota nupun kantaan pisara kuumaliimaa.
7. Liimaa ruusu kranssiin. Aloita liimaamalla päälle isompia kukkia ja sisä- sekä ulkoreunaan pienempiä kukintoja. Halutessasi voit sommitella kukat nuppineuloin kranssipohjaan ennen liimaamista.
8. Somista kranssi sitomalla esimerkiksi kranssin ympärille nauhaa tai liimaamalla kuumaliimalla helmiä. Ihanan valokranssin saat kieputtamalla kranssin ruusujen väliin paristoilla toimivan valosarjan.
Kransseja on tosi kiva tehdä näin joulun lähestyessä. Tosin nämä eivät kuitenkaan ole jouluisia, vaan suodatinpussikranssit voivat somistaa kotia läpi vuoden.
Kranssissa voi käyttää niin valkaisemattomia kuin valkaistuja suodatinpusseja. Kauniita kransseja saa värjäämällä suodatinpussit vesiväreillä tai punajuurien säilöntäliemellä. Kuivata värjätyt suodatinpussit ja tee kranssit yllä olevan ohjeen mukaan.
Paltamon Marttojen puheenjohtaja Eija kiitteli kaikkia marttailtaan osallistuneita.
Marttaillan jälkeen ajelin mukavissa fiiliksissä kotiin täysikuun valaistessa kuuran valkaisemaa maisemaa. Siinä oli esteettiset elementit kohdillaan <3
perjantai 23. marraskuuta 2018
Neulonta lähti lapasesta - Martat ja Novita opettivat nuorille kädentaitoja (intialaisen kiilapeukalolapasen ohje)
Marraskuun alkupuolella Variskankaan Martat opettivat nuorille lapasen neulomista Lehtikankaan kirjastossa. Tempaus järjestettiin yhteistyössä Novitan kanssa - kässämartat opettivat neulomista ja Novita lahjoitti mukaan ilmoittautuneille kässämarttaryhmille 5 kiloa Novita Juhani -kierrätysvillalankaa ja 20 kpl sukkapuikkopakkauksia.
Tempauksen tavoitteena oli opettaa nuorille lapasen neulomista, siirtää osaamista ja perinnettä uusille neulonnan harrastajille. Tapahtumaan osallistuneet nuoret saivat Novitan lahjoittamat langat ja sukkapuikot itselleen.
Mikäli neulontaharrastus oli uusi juttu, aloitettiin neulomisen opettelu neulomalla ainaoikein -neuletta.
Me martat auttoimme tarvittaessa kädestä pitäen ja kun neulominen alkoi sujua, niin katselimme vierestä nuorten neulomista. Iloksemme huomasimme, että tapahtumaan neulomaan tulleet nuoret taisivat saada neulomisinnostuksen. Näin se neulontaharrastus lähtee lapasesta!
Itsekin opin tempauksessa minulle uuden neulejutun: intialaisen kiilapeukalolapasen neulomisen. Olen tähän asti aina neulonut lapaset aukkopeukalolla, mutta nyt seuraavat lapaset neulon kyllä tällä uudella peukun mallilla.
Tässä on pari linkkiä, mistä löydät Novitan ohjeet intialaisen kiilapeukalolapasen neulomiseen: intialaisen kiilapeukalon neulontaohje kuvina vaihe vaiheelta KLIK
ja intialaisen kiilapeukalolapasen ohje tekstinä KLIK.
Laitan tuon tekstinä olevan ohjeen vielä tämän päivityksen loppuun, jos tuo laittamani linkki ei toimikaan aikojen kuluessa.
Siitä tietää muuten olevansa keski-ikäinen, kun perjantaina herkuttelee suklaakonvehdilla, naukkailee Coca Cola zeroa viinilasista ja neuloo lapasta :D Perjantai - jeah!
Intialainen kiilapeukalolapanen (Novita 7 Veljestä)
Vasemman käden lapanen
Luo 32(40)44(48) s ja jaa s:t neljälle puikolle. Kerroksen vaihtumiskohta on IV ja I puikon välissä. Neulo suljettuna neuleena joustinneuletta 5(7)9(10) cm. Neulo sitten sileää neuletta 4 kerrosta. Jaa s:t neljälle puikolle seuraavasti: 110 cm: 4 s, 12 s, 8 s ja 8 s. 150 cm: 4 s. 16 s, 10 s ja 10 s. Nainen: 4 s, 18 s, 11 s ja 11 s. Mies: 4 s, 20 s, 12 s ja 12 s.
Aloita peukalokiilan lisäykset (intialainen peukalokiila): 1. lisäyskerros: neulo I puikon 4 s, lisää 1 s (= nosta silmukoiden välinen lanka I ja II puikon välistä II puikolle ja neulo se kiertäen oikein I puikolle) ja neulo kerros loppuun. Työssä on nyt 33(41)45(49) s ja I puikolla on 5 s. 2. lisäyskerros: neulo I puikon 5 s, lisää 1 s (= nosta silmukoiden välinen lanka I ja II puikon välistä II puikolle ja neulo se oikein I puikolle) ja neulo kerros loppuun. Työssä on nyt 34(42)46(50) s ja I puikolla on 6 s. Jatka lisäyksiä I ja II puikon välistä tähän tapaan joka kerros, kunnes I puikolla on 16(20)22(24) s.
Siirrä nyt II puikon 12(16)18(20) s esim. langalle odottamaan peukaloa varten. Jaa nyt s:t siten, että jokaisella puikolla on 8(10)11(12) s.
Neulo sileää neuletta suljettuna neuleena, kunnes kämmenosan pituus joustimesta eteenpäin mitattuna on n. 12(15)17(18) cm tai kunnes etusormi jää peittoon.
Kärkikavennukset: tee I sekä III puikon alussa ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja neulo II sekä IV puikon lopussa 2 s oikein yhteen. Tee tällaiset kavennukset joka kerros, kunnes työssä on jäljellä 8 s. Katkaise lanka, pujota se loppujen s:iden läpi ja päätä hyvin.
Oikean käden lapanen
Neulo vasemman lapasen peilikuvaksi. Neulo joustimen jälkeen 4 kerrosta sileää neuletta ja jaa s:t seuraavasti: 110 cm: 8 s, 8 s, 12 s ja 4 s. 150 cm: 10 s, 10 s, 16 s ja 4 s, Nainen: 11 s, 11 s, 18 s ja 4 s. Mies: 12 s, 12 s, 20 s ja 4 s. Tee peukalokiilan lisäykset siis III ja IV puikon välistä IV puikolle.
Peukalo
Ota apulangalla odottavat s:t kolmelle puikolle ja poimi niiden lisäksi peukalon juuresta 2 s. Jatka näillä 14(18)20(22) s:lla sileää neuletta suljettuna neuleena. Kun olet neulonut 3½(4½)5(5½) cm tai kun peukalon kynnestä näkyy puolet, tee kärkikavennus. Eli tee jokaisen puikon alussa ylivetokavennus, kunnes työssä on jäljellä 8 s. Katkaise lanka, pujota se loppujen s:iden läpi ja päätä hyvin.
Neulonta lähtee lapasesta!
tiistai 20. marraskuuta 2018
Makumatka Italiaan (reseptejä)
Lähdetään makumatkalle Variskankaan Marttojen marttailtaan. Koetaan pieni pala Italiaa!
Nappaa makumatkaltamme ideoita oman Italia -illanistujaisten järjestämiseen.
Variskankaan Marttojen Elsa ja Anna-Maija ovat ihastuneet matkoillaan Italiaan. He ovat perehtyneet italialaiseen ruokakulttuuriin ja näin mekin pääsimme makumatkalle heidän opastamanaan. Marttaillan alussa Elsa ja Anna-Maija esittelivät ruuanvalmistuksessa käytettäviä välineitä ja kertoivat, mitä ruokia illan aikana valmistetaan.
Antipasto tarkoittaa alkuruokaa, joka voi olla esimerkiksi rapeaa bruchettaa eli paahdettuja leipiä tomaatin, valkosipulin ja öljyn kera. Suosittu alkuruoka on prosciutto e melone eli ilmakuivattuun kinkkuun käärityt melonipalat. Italialaisia tyypillisiä alkuruokia ovat myös artisokan sydämet, oliivit, pieni lajitelma kinkkuja ja makkaroita. Italiassa juustot (gorgonzola, taleggio) syödään aterian alussa osana antipastolajitelmaa.
Primo tarkoittaa ensimmäistä pääruokaa, jonka tarkoitus on täyttää vatsa. Primo on yleensä risottoa, pastaa tai keittoa, joiden liemi lopuksi kaavitaan leipäpalalla lautaselta.
Secondo, toinen pääruoka, sisältää lihaa tai kalaa ja usein myös jotain kastiketta. Pelkistetty kala tai liha tuodaan pöytään omalla lautasellaan ja contorni, lisukkeet, omissa kulhoissaan.
Gnocchit
1 kg keitettyjä perunoita
300 g vehnäjauhoja
1 kananmuna
suolaa
Keitä perunat ja kuori. Muusaa perunat ja lisää jauhot. Lisää kevyesti vatkattu muna ja hyppysellinen suolaa. Vaivaa tasaiseksi pehmeäksi taikinaksi (ei saa vaivata liikaa, ettei niistä tule keittyessään kovia).
Tee taikinasta noin 2 cm halkaisijaltaan olevia tankoja. Voit käyttää apuna mannasuurimoita. Laita taikinatangot liinan alle, etteivät kuivu.
Leikkaa tangoista n. 1 cm kokoisia paloja. Pyöritä pala kevyesti painaen gnocchilaudalla tai haarukalla.
Laita valmiit gnocchit jauhotetulle liinalle. Laitan toinen liina päälle. Keitä suolatussa vedessä siihen asti, että gnocchit nousevat kellumaan.
Tässä valmistuu kastiketta pastalle ja gnoccheille. Huomaathan, että martta pystyy hämmentämään kahta kastiketta yhtäaikaa ;D
Kastike gnoccheille
valkosipulin kynsi
2 päärynää
200 g gorgonzola juustoa
oliiviöljyä
Kuori ja pilko päärynät.
Freesaa kokonainen valkosipuli oliiviöljyssä.
Freesaa päärynäpaloja hetki.
Ota valkosipulin kynsi pois ja lisää gorgonzola pannulle.
Kypsennä ja lisää tarvittaessa gnocchien keitinlientä tai kermaa.
Ruokailun päättää dolce, joka tarkoittaa makeaa. Italialaisten jälkiruokien klassikoita ovat mm. kahvia ja mascarponea sisältävät tiramisu, italialainen gelato (jäätelö) ja kermainen panna cotta. Jälkiruuaksi voidaan tarjoilla myös tuoreita hedelmiä. Italia -teemaillan päätimme herkuttelemalla Anna-Maijan meille etukäteen Dansukkerin ohjeella valmistamaa ricotta-limocellotorttua.
Ricotta-limoncellotorttu (Dansukkerin ohje)
Taikina:
300 g erikoisvehnäjauhoja
100 g voita
200 g erikoishienoa sokeria
3 keltuaista
Täyte:
500 g ricottaa
100 g erikoishienoa sokeria
3 rkl limoncellolikööriä
1/2 sitruunan kuori
Tee aineksista nopeasti nyppimällä taikina, joka saa jäädä kokkareiseksi.
Sekoita täytteen ainekset keskenään.
Vuoraa 20-25 cm:n torttuvuoka leivinpaperilla ja painele puolet taikinasta vuoan pohjalle,
lisää täyte ja murusta loput taikinasta täytteen päälle.
Paista 170 asteessa noin puoli tuntia.
Buon appetito! Hyvää ruokahalua!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)