keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Sadepäivän kotoilua keittiössä: syreenisokeri


Kun pihahommia ei sateen vuoksi voinut tehdä, niin marttailin keittiössä ja tein syreenisokeria :)

Pihassamme olevat syreenit ovat nyt hieman yli metrin mittaisia ja kukkivat jo muutamien terttujen verran. Paitsi yksi, joka on tuuheampi kuin muut, ei kuki yhdenkään kukkatertun vertaa! Ehkäpä ensi kesänä tuo syreeni yllättää meidät kukillaan. Raskin kuitenkin nappasta oman pihan syreeneistä kukkia syreenisokeriin tarvittavan määrän.

Syreenisokeria käytetään leivontaan, jälkiruokiin ja maustamiseen. Maustunut sokeri voidaan käyttää kukkineen tai kukat voidaan siivilöidä pois. Syreenisokeri on käyttökelpoista jo seuraavana päivänä.


SYREENISOKERI

2 dl syreenin kukkia
2 dl hienoa sokeria

Kukat riivitään tai leikataan saksilla irti kukkatertuistaan (vihreät osat pois).

Jos kukat ovat kosteita tai märkiä, anna kukkien kuivaa talouspaperin päällä.
Itse keräsin kukat vesisateessa, kun en malttanut enää odottaa sateen loppumista. Sikseen satakoon, kun kasvit tarvitsevat jo vettä, nurmikossa on kuivia kohtia ja itsellekin tekee hyvää tällainen sadepäivä.

Laita lasirpurkkiin kerroksittain syreenin kukkia ja sokeria - sekoita lopuksi ravistelemalla. Itse käytin DanSukkerin Siro erikoishienoa sokeria.

Anna purkin olla ilman kantta niin kauan, että kukat ovat kuivuneet.

Ravistele purkkia päivittäin. Ravistelu estää kosteuspaakkujen muodostumisen ja homehtumisen. Tosin paakkuja saattaa siltikin tulla, mutta ne eivät haittaa.

Voit myös laittaa syreenisokerin laakeaan astiaan kuivahtamaan ja purkittaa sen jälkeen.


Sokeripurkista tulee ihana syreenin tuoksu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!