maanantai 29. huhtikuuta 2019

Variskankaan Martat mukana Kajaanin Prisman kesäkauden avajaisissa


Variskankaan Martat olivat esittelemässä Kajaanin Prisman kesäkauden avajaisissa ajankohtaisia puutarhatuotteita ja kasveja.



Taimikasvatuksella joudutetaan ulkona kasvatettavien kasvien satoa ja kukintaa. Taimikasvatus aloitetaan maalis-huhtikuussa. Pitkän taimikasvatuksen vaativat kasvien siemenet kylvetään maaliskuussa (esim. chili, sellari ja purjo). Muut kasvit kylvetään huhtikuussa, jolloin valoa on paljon, että taimista tulee tanakoita. Kasvit, jotka kasvavat nopeasti (esim. kurpitsat, avomaankurkku), istutetaan toukokuussa. Siemenpusseista löytyy kasvikohtaiset kylvö- ja viljelyajat ja -ohjeet.

Taimet voi istuttaa esimerkiksi muoviruukkuihin tai turveruukkuihin. Muoviruukut voi käyttää uudelleen ja turveruukut ovat biohajoavia, joissa juuristo pääsee kasvamaan esteettömästi.


Suomi jaetaan kahdeksaan vyöhykkeeseen, jotka ilmaistaan roomalaisilla numeroilla I-VIII. Taimen menestymisvyöhykkeet näkee kasvin nimilapusta tai myymälässä olevista esitteistä. Kasvin kestävyyden voi tarkistaa myös myyjältä.

Tämä kartta soveltuu monivuotisille puuvartisille kasveilleeli puille, pensaille, useimmille köynöksille ja havukasveille. Ruohovartisilla kasveilla, kuten perennoilla ja mansikoilla, ei ole menestymisvyöhykettä.

Myös kasvupaikan olot vaikuttavat ratkaisevasti taimen viihtyvyyteen. Kun kasvupaikka on suotuisa, taimi menestyy suositeltavia vyöhykkeitä pohjoisemmassakin. Kannattaa siis kokeilla rohkeasti kiinnostavia kasveja!


Vermikuliitti on luonnonmukaista ja puhdasta lämpökäsiteltyä savimateriaalia. Ilmavan rakenteensa ja hyvän vedenpidätyskyvyn vuoksi se soveltuu hyvin siemenkylvösten peittoon, taimikasvatukseen sekä erilaisiin kasvualustaseoksiin. Vermikuliitti pitää kasvualustan paremmin kosteana, kuohkeana ja lämpimänä edistäen taimien kasvua.




Neilikat ja ruusut sekä muut leikkokukat saa kestämään pitempään kolmella niksillä; puhtaalla vedellä, uusilla imupinnoilla ja leikkokukkavirkisteellä.



Kevään ensimmäisiä amppelikukkia ovat orvokkiamppeli. Orvokkia kastellaan tasaisesti ja lannoitetaan. Kuihtuneet kukat nypitään pois, sillä muutoin niihin muodostuu siemeniä. Orvokki menestyy sekä varjoisalla että aurinkoisella kasvupaikalla.


Patioruusu <3

4 kommenttia:

  1. Tässä tulikin tiivis ja hyvä tietopaketti esikavatuksesta. Itselläni tulossa samettikukkia. Aurinkoista vappua sinulle, Tarja ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina <3 Minä laitan vielä auringonkukkia esikasvatukseen. Meillä täällä Kainuussa kestää vielä tovin, että pihalla ja puutarhassa päästään tosi toimiin, kuten tämän päivän blogipäivityksestä näkyykin. Samettikukat ovat myös suosikkikukkia - kauniita ja kestäviä kukkia <3 Mukavaa viikonloppua, Kristiina <3

      Poista
  2. Paljon hyvää tietoa,kertausta,mutta myös uusia asioita.Kiitos!
    noista orvokeista,kuihtuneet kukat pois,mitenhän minä olen tuommosen tiedon ohittanut,nyt tiedän ja kasvatan kulmakunnan komiammat orvokit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Kesän aikana siis näemme blogistasi upeita orvokkikuvia ;D Aurinkoisia päiviä sinulle, Liisa!

      Poista

Ilahdun kommenteista!