maanantai 16. joulukuuta 2019

Joulun muistilista ja Martan joulukirja

Viikko jouluun! Jonkin verran olen jouluvalmisteluita tehnyt; paistanut joulutorttuja ja pipareita, laittanut kausivaloja, ostanut joululahjoja. Muutoin jouluvalmistelut ovat vielä edessäpäin.

Jos jouluvalmistelut ovat vielä "vaiheessa" (=kesken, kuten minulla) tahi hommat ihan hakusessa ja se paljon julkisuutta saanut joulustressi meinaa iskeä, niin eipä hätää. Marttojen joulusivuilta löytyy apua ja vinkkejä joulun suunnitteluun ja valmisteluun. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Sivuilta löytyy mm. joulun muistilista. Muistilista on oiva apu, jos aikaa on vähän tai ajatus ihan hukassa, mistä aloittaisi. Listasta voi valita itselle sopivat kohdat tai lisätä siihen muistettavia asioita - tehdä joulun muistilistasta ja joulusta oman näköisen.

Marttojen vinkit jouluvalmisteluihin löytyy täältä KLIK
ja joulun muistilista täältä KLIK.

Martat ovat olleet järjen ääni monissa niin arkisissa kuin juhliin liittyvissä asioissa. Marttojen sivuilla neuvotaan, että kannattaa olla tehokas, kun tekemistä on paljon ja jättää kodin suursiivous joulun jälkeiseen aikaan. Marttojen joulusiivousvinkit löydät täältä KLIK.


Ihastuin Martan joulukirjaan!

Martan juhlakirja herättää joulumielen, auttaa suunnitelemaan jouluvalmisteluita ja toimii myös joulun muistilistana. Kirjasta löytyy siivousvinkkejä, askarteluohjeita, joululahjaideoita ja neuvoja joulukukkien hoitoon. Martan joulukirjan suurta antia ovat joulureseptit; kasvis-, kala- ja liharuoat, leivonnaiset ja juomat, suolaiset ja makeat, niin perinteiset kuin uudet versiot talvisista herkuista. Kirjassa kerrotaan miten rosolli, joulukinkku, joulupuuro, juureslaatikot ja lipeäkala ovat tuleet osaksi suomalaisen joulupöydän tarjoilua.

Tytär leipoi luumuisen Martan joulukirjan reseptillä luumuisen maustekakun. Maustekakun hän paistoi rengasvuoassa.


Iloista joulun odotusta!

8 kommenttia:

  1. Kuten totesit:Martat ovat järjen ääni monissa kodin askareissa.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kuvio kakussa/rengasvuuassa.

    VastaaPoista
  3. Kaunis kakku,ei kuorrutusta kaipaa:) näin jouluiset muistot perinnöksi uudelle sukupolvelle,Ihana asia! (tekemisen /tuoksujen kautta)
    varmasti ihana kirja,"kaikki olennainen ja tärkeä jouluun liittyvä"-yhdessä kirjassa:)
    Minua .poika oheistaa "torttujen paistamisessa"..äiti.....ei niin kauan :))
    Iloista Joulun odotusta!,! :)

    VastaaPoista
  4. Onpa kaunis kakku <3 Minä olen joulujuttujen kanssa valmis, aika viime tippaan meni itsellänikin tänä vuonna.
    Ihanaa iltaa sinulle <3

    VastaaPoista
  5. Hieno kakkuvuokamalli ja näin ollen tietysti kakkukin.
    Sellasen tehokkuuden otan heti vastaan, että siivoan myöhemmin, en kovin paljon jouluksi ;)

    VastaaPoista
  6. Kaunis kakku ja varmasti myös maukas.Kiva kirja ja jos kuka niin Martat tietää/osaa neuvoa joulu asioissa ja muissakin :)
    Ihanaa Joulun odotusta.

    VastaaPoista
  7. Herkullisen näköinen kakku. Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
  8. Kirja vaikuttaa oikein hyvältä ja voisi muuten olla hyvä lahja nuorelle aikuiselle. Minä arvostan kovasti Martta-meninkiä.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!