tiistai 20. lokakuuta 2020

Tuunaa tuoli - kangasta vaihtamalla uutta ilmettä kotiin

 Kaupallinen yhteistyö: Almandiini, ruusukangas saatu verkkokaupasta


Sunnuntaina satoi ensimmäisen kerran tälle syksylle. Nurmikon peitti valkoinen lumikerros, mutta tiet pysyivät vielä sulina. Olen vetkutellut talvitakkien varastosta hakemisen kanssa. Takkien hakeminen tarkoittaa, että on talvi. Nyt oli sitten niin raikkaat tuuloset, että oli taivuttava ja haettava paksumpaa pomppaa päälle.

Syyslomalla saatin kaikki pihahommat tehtyä, terassi siivottua ja gallunat ruukkuun istutettua. Eli tervetuloa talvi! Kun nuo pihapuuhat ovat nyt tehty, niin sisähommat alkaa kiinnostaa. 

Sain Almandiinin verkkokaupasta superihanaa pehmeää ruusukangasta. Kangas on 80% puuvillaa ja 20% pellavaa. Ensin ajattelin tehdä kankaasta kassin, mutta sitten sain idean - vaihdan Ikean tuolien istuinosien perusvalkoiset irtopäälliset ruusukankaaseen.






Näitä tarvitsin:


ruuvimeisselin
kangasta (istuimeen tulevan kankaan tulee olla jämäkkää)
sakset
nitojan ja niittejä


Näin tein:


Irrotin istuinlevyt tuoleista. Levyt olivat kiinni muutamalla ruuvilla.


Otin tuoleista irtopäälliset pois. Pesin ne myöhempää käyttöä varten.


Asettelin istuinlevyt kankaan päälle. Leikkasin kankaasta sopivat palat istuinlevyä kaavana käyttäen.


Nidoin kankaat istuinlevyihin kiinni. 


Ruuvasin istuinlevyt takaisin paikoilleen.


Vinkki:

Kangas nidotaan ensin yhdeltä sivulta keskeltä, sitten venytetään ja tasoitellaan kangas, ja nidotaan kangas vastakkaisen sivun kestältä. Tämän jälkeen sivut nidotaan keskeltä ulkoreunaan päin. Kaksi viimeistä sivua nidotaan samoin, kuin kaksi ensimmäistäkin sivua. Näin kangas pingottuu tasaisesti istuinosan päälle. 




Almandiini myy japanilaisia kankaita erilaisilla kuoseilla. Puuvillaiset ja puuvillapellavaiset-kankaat sopivat kaikenlaiseen ompeluun; sisustustekstiileiksi, asusteisiin ja vaatteisiin. Yritys toimii myös itse kankaiden maahantuojana Japanista. 

Almandiinin verkkokaupasta voi kankaiden lisäksi ostaa lankoja, neuloja, valmiiksi painettuja kankaita ja Sashiko-kirjontaan DIY-sashikokirjontapaketteja. Testasin aiemmin Almandiinin Sashiko-kirjontapakettia,mistä kerroin postauksessani maaliskuussa.

Almandiinin puotiin pääset klikkaamalla tästä KLIK

Ruusuista viikon jatkoa!

26 kommenttia:

  1. No onpas kaunista kangasta:) Mulla on täällä meneillään jakkaran päällystäminen, kunhan saan valmiiksi niin esittelen sen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin tähän ruusukankaaseen. Vaikka sisustuksessa suosin vaaleita värejä ja en juurikaan kuvioita, niin tämä ns. kolahti. Odotan innolla, millainen jakkarasi on!

      Poista
  2. Kiitos!
    Rusuisia..unelmia..ja viikkoa Tarjalle 🧡💜
    Onpas nättikangas,ja tukevan oloista.
    Ilme kirkastuu tuolissa huikeasti,Loppujen lopuksi ei kovin vaikea tehtävä (olen keittiöntuolit päällystäny,)
    Kävinkin jo pikaisesti vilkaisemassa kangasjuttuja.

    Oon ettiny Miniälle "koulukassi "kangasta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa <3 Tuolien päällystäminen on helppoa ja sillä saa äkkiä uutta ilmettä sisustukseen. Tämä kangas on niin tukevaa, että tästä tekee mitä vain. Ajattelin ensin tosiaan tehdä blogikassin, mutta kankaan vahvuus innosti päällystämään tuolit. Mukavaa viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  3. Oi miten kaunis kangas! Olen äitini kanssa ollut vaihtamassa hänen keittiöntuoleihin kankaita. Oli aika kivaa hommaa kaksistaan.
    Kaunista viikkoa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä jatkuu vaikka sisustuskankaissa :) Tuolien tuunaaminen on minusta kivaa ja näin saa äkkiä ihan uutta ilmettä sisustukseen. Ihanaa viikon jatkoa sinulle, Outi <3

      Poista
  4. Kaunis kangas. Olen itsekin päällystänyt muutama vuosi sitten oman työtuolini samalla systeemillä ja mieheni puolestaan koko ruokailuhuoneen kuusi tuolia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin tähän kankaaseen, vaikka sisustuksessa yleensä kikkailen väreillä, enkö niinkään kuvioilla. Tuolien kangaspäällyset kestävät aikansa, mutta vaihtamalla kankaat niistä tulee kuin uusia.

      Poista
  5. Ihanat tuli. Tuollaiset tuolit on hyviä joihin voi helposti itse vaihtaa päälliskankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kauniilla kankaalla saa sievät tuolit. Näihin tuoleihin oli päällisen vaihtaminen ihan superhelppoa. Tuolit muutoin olivat puuosiltaan siistit, joten maalaamaan en suotta alkanut. Kankaita vaihtamalla sain helposti uutta ilmettä sisustukseen.

      Poista
  6. Ihania ruusuja kankaassa. Minäkin olen päällystänyt tuolit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin kankaassa oleviin kauniisiin ruusuihin. Kukat tulevat hienosti esiin tummalla pohjavärillä. Tuolien päällystäminen on kivaa ja mukavan helppoa.

      Poista
  7. Kaunis kangas. Pitääpä käydä kurkistamassa puotiin.
    Olen päällystänyt muutaman tuolin samalla systeemillä. Ei ole ollenkaan vaikeaa ja päällystämällä saa kivasti vaihtelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavan helppoa ja kivaa, kun tuolien tuunaaminen valmistuu joutuisasti ja saa uutta ilmettä kotiin.

      Poista
  8. Onpas todella kaunis uusi istuinpäällinen. Kävin tuolla Almandiinin sivuilla ja kyllä siellä on kauniita kankaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain olekin kaunis kangas! Almandiinin verkkokaupasta löytyy paljon erilaisia kankaita, joilla saa kodin sisustuksen ilmettä vaihdettua.

      Poista
  9. Ruusukangas on hallitseva, mutta juuri oikealla tavalla. Sillä saa todellakin ihmeitä aikaan ja niitä ihmeitä jaksaa aina ihastella. Ennen / jälkeen kiehtoo kuvapareina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankaan kuvio on tosiaan hallitseva ja siksi sitä laitoin tuolien istuinpäällisiin sekä muutamaan muuhun yksityiskohtaan sisustuksessa. Näin kuvio ei tee sisustuksesta raskaan näköistä, eikä kuvio hallitse liikaa. Kankaan kuvion yksityiskohtia on muakava katsella.

      Poista
  10. Boa noite. Impressionante as cores e perfeição. Tudo lindo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eu gosto de rosas. As rosas são uma das minhas flores favoritas. Troquei os tecidos das cadeiras e claro coloquei um tecido com rosas. Tenha uma boa semana!

      Poista
  11. Suloinen kangas ! itse olen jahdannut jo kauan sopivaa vanhaa lepotuolia projektituoliksi. Ainahan sen voi sitten kuskata ammattilaisverhoojan fiksattavaksi jos itsellä loppuu osaaminen. Ruusukuosinen emmatuoli olisi ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä on ihana kangas <3 Tori.fi voisi löytyä mukavia projektituoleja. Ja juurikin näin - ammattilaiselle, jos omat jaksut loppuu tuolin työstämiseen :) Hyvää viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kankaassa on kauniita ruusuja, jotka pääsevät oikeuksiinsa tummaa pohjaa vasten.

      Poista

Ilahdun kommenteista!