torstai 28. huhtikuuta 2022

Leikkiä, erilaisia hevosvoimia ja marttailua

Viikon sisällä on ollut monia kivoja ja mielenkiintoisia tapahtumia! Aloitetaan ensin tapahtumasta, missä oli mukana Variskankaan Martat.



Leikkipäivä kirkossa


Variskankaan Martat osallistuivat Kajaanin pääkirkossa järjestettyyn Yhteisvastuu -perhetapahtumaan (21.4.2022). Tapahtumaa järjestämässä olivat Kajaanin seurakunnan lapsityö, MLL:n Kajaanin paikallisyhdistys ja Variskankaan Martat.




Variskankaan Martat leipoivat talkoilla tapahtumassa tarjotut sämpylät ja paistoivat makkarat. Juomana oli pillimehut. Kuvassa makkaranpaistohommissa Variskankaan Marttojen Raija ja Taina.

Tapahtuman makkarat sponsoroi oli K-Market Lohtaja. Grilli oli lainassa Nakertajan kyläyhdistyksestä. Kyläyhdistys auttoi myös grillin kuljetuksessa. 



Hurjaa menoa! Tällainen läheltä piti tilanne tallennettiin kuvaksi alttarin äärellä Kajaanin pääkirkossa.



Ongintapaikalla Seija-martta antoi mieluisia saaliita. Seijan apuna olivat hänen lapsenlapset.



Onginnassa oli myös koko perheelle iloa tuovia saaliita; Variskankaan Martat lahjoittivat toteuttamansa yllätysämpärit tapahtuman ongintapisteeseen. Ämpäreissä oli leivontatarvikkeet resepteineen. Ämpäreistä saimme palautetta myös tapahtuman jälkeen iloisilta vanhemmilta.

Tapahtuma on iloinen ja lämminhenkinen koko perheen tapahtuma. Matalan kynnyksen tapahtuma esitteli seurakunnan ja tapahtumaa järjestämässä olevien yhdistysten toimintaa. Kaikille ei Kajaanissa keskustassa oleva arvorakennus ollut tuttu, vaan tapahtuma oli osalle vanhemmista ensimmäinen käynti pääkirkkoon. Tällaisia hyvän mielen leikkipäiviä on tulossa varmasti jatkossa uudelleen.





Leikkipisteitä oli sekä sisällä että ulkona. Pihalla oli mm.mahdollisuus vauhdikkaaseen keppiheppa-kirmailuun.

Keppihevosvoimista kaksirenkaisiin hevosvoimiin eli seuraavaan tapahtumaan.

Kuopion MP-näyttely 2022

Kuopion Moottoripyöräclubin järjestämä MP-näyttely Kuopio-hallissa oli motoristeille pitkän odotuksen iloinen täyttymys. Näyttely oli edellisen kerran 2019. Näyttely teki uuden kävijämäärä ennätyksen - tänä keväänä kävijämäärä oli 4720!

Perinteisesti KMC on tehnyt lahjoituksen hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna lahjoitus kohdistuu Ukrainan sodan uhreille.

Kiitos KMC, näytteilleasettajart ja talkoolaiset hienosta tapahtumasta!



















Marttailua ja tulevia tapahtumia




Variskankaan Marttojen hallitus kokoontui yhdistyksen puheenjohtajan,  Tuulan luokse, suunnittelemaan tulevia tapahtumia. Samalta istumalta suunniteltiin loput kevään tapahtumat ja seuraavan syyskauden tapahtumakalenteri. Marttailtojen teemoina tulevat olemaan mm. käsityöt, leivonta, sadonkorjuu ja yritysesittely. 

Tuula oli leiponut lihapiirakoita, jotka hän oli paistanut uunissa. Lihapiirakat olivat niin maukkaita, että reseptivinkki kirjoittettiin ylös ja uunissa paistettavia lihapiirakoita tullaan syömään Variskankaan Marttojen hallituksen jäsenien kotona vielä usein.

Laitoimme esityslistan kulmaan muistiin, että Ristijärven Martat on suunnitellut kesäretkeä Heinävedelle kesäkuussa. Päätettiin kotona sitten pohtia kukin tahoillaan kesäkuun menoja, jos aikatauluihimme sopisi lähteä mukaan Ristijärven Marttojen huikean kiinnostavalle kesäretkelle.

Retken ohjelmassa on oman valinnan mukaan joko kirkkokierros tai viinikierros. Retki sisältää myös lounaan Valamon luostarissa ja iltapalan Kunnonpaikassa sekä tietenkin bussimatkan mukavassa marttaseurassa!



Ensi viikonloppuna lähdemme vappuajelulle Lahteen saakka!

Tänään satoi sakeanaan lunta ja maa on valkoisenaan. Siis normi vappusää :) Ennen lumisateita ehdin kuvata kukkanuppuja kukkapenkistä. Kevät tekee tuloaa!

Millaisia vappuviikonlopun suunnitelmia sinulla on?

Iloista vappua!

19 kommenttia:

  1. Mukavan näköiset tapahtumat ja ihana tuo sinivuokon nuppurypäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin mukava, että suunnitellut tapahtumat toteutuvat. Tuo sinivuokkorypäs ilahdutti. Sinun postauksessasi on paljon ihania sinivuokkojen sävyjä <3

      Poista
  2. Olet kovin ahkera ja osallistuva. Hienoja juttuja. Vappuni menee perinteisesti eli munkkeja on kuulemma paistettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin mukava osallistua erilaisiin tapahtumiin. Tykkään yhdistystoiminnasta ja talkoohommista! Vappuna, myös ennen ja jälkeen, on tullut syötyä munkkeja. On ne vaan niin hyviä <3

      Poista
  3. Ihanaa vappu meininkiä. Ehkä munkkeja sekä simaa tulee nauttittua, Iloa sinne..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vappuna munkit ja sima maistuivat! Kävimme vappuajelulla Lahdessa. Siitä reissusta tein postauksen.

      Poista
  4. Ohhoh mitä moottoripyöriä. Lihapiirakoita, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli mahtava mp-messu! Paljon katsottavaa. Yleisöennätyksestä huolimatta oli tilaa kierrellä ja katsella rauhassa. Lihapiirakat olivat hyviä.

      Poista
  5. Olipas kiva tapahtuma. Kotosalla ollaan tämä vappu, huomenna näen äitiä ja tänään leivon vielä munkkeja. Mukavaa vappua sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me vappuajelimme mutkan Lahdessa. Kävimme katsomassa Classic Motorshown. Kuopioon saakka oli reipas lumisade ja tie lumessa. Sitten sää selkeni ja ajelu sujui lupsakasti. Hyvää viikon jatkoa, Outi <3

      Poista
  6. No siellä oli jokaiselle jotain kivaa katseltavaa ja tekemistä!
    Ai että, varmaan hyviä lihapiirakoita,nam!
    Hyvää Vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihapiirakat olivat maukkaita. Mp-messuilla oli hieno kattaus erilaisia menopelejä ja leikkipäivässä iloista menoa. Hyvää viikon jatkoa!

      Poista
  7. Mukavat tapahtumat! Kyllä Variskankaan Martat jaksavat ja osaavat järjestää. Minusta tuo ongintapalkinto on aivan huippu!

    Kivaa vappupäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Variskankaan Marttoja pyydetään mukaan moniin tapahtumiin ja niihin aikataulujen salliessa ollaan aina osallistuttu. Mukava olla mukana sekä järjestämässä. Ongintapalkinnosta saatiin hyvää palautetta myös tapahtuman jälkeen. Tällainen yllätyssanko toteutetaan vielä muissakin sopivissa tapahtumissa. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  8. Tapahtumat mukavia ja nyt voi olla koronan jälkeen mukava osallistuakin niihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on huippu juttu, kun nyt suunnitellut tapahtumat toteutuvat. Vaikka olemme tottuneet etäyhteyksin pidettyihin tapaamisiin, kokouksiin ja palavereihin, niin kyllä live-tapaamiset ovat mukavia!

      Poista
  9. Oih, kylläpä on ollut upeita tapahtumia niin pienille kuin isoille!!
    Aktiivinen olet ja innolla odotan Wappupostaustasikin Lahdesta! Meidän wappuun mahtui paljon kivaa, kokkailua, pieniä varpaita juoksentelemassa meidän isompien kanssa ja pyöräilemäänkin ennätettiin - kiva wappu!!
    Siis niin KAUNIS lihapiirakka ja miten ihmeessä siitä saa noin kauniin UUNIssa? Ihailen ja tunnen melkein maun huulillani!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin mukava osallistua erilaisiin tapahtumiin <3 Teillä on ollut todella kiva vappu <3 Tuula on taitava leipoja, joten lihapiirakan kauneus on hänen käsissään loihdittu. Ja miten hyvää se olikaan!

      Poista
  10. Vappuna ajelimme mutkan Lahdessa. Kävimme katsomassa Classic Motorshown. Sää on ollut vieläkin ns. normivappusää :D Mukavaa viikon jatkoa sinulle, Suvi <3

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!