maanantai 23. toukokuuta 2022

Tikkupullat Marttojen tapaan

 

Kuva: Tarja Karvonen

Aloitimme viime viikonloppuna Kajaanin Ladun Rakastu retkeilyyn -kurssilaisten kanssa telttailukauden.  Olimme viettäneet aiemmin kaksi iltaa teoriaopintojen parissa ja viikonloppuna tehty yön yli retki oli kurssin huipennus. Viikonloppuna harjoittelimme retkeilytaitoja mm. kokoamalla erilaisia telttoja, valmistamalla itse ruokaa leiriolosuhteissa ja tutustumalla villiyrtteihin.

Iltapalalla paistoimme tikkupullia. Marttojen nettisivuilla on kaksi erilaista tikkupullanohjetta. Käytimme resepteistä ohjetta, jossa käytettiin kuivahiivaa. Kotona sekoitin kuiva-aineet kulhoon. Kannellisessa vatkauskulhossa ne kulkivat kätevästi leiripaikalle. Kuiva-aineisiin sekoitettiin leirinuotiolla lämmitetty maito. Sekoituksen jälkeen taikina oli valmis. Maito säilyi kylmänä kylmäkallen kyljessä kylmälaukussa. Otin hieman jauhoja mukaan pakastusrasiassa, koska jauhotetuin käsin taikinapötköjen tekeminen sujuu kätevästi.

Tikkupullat maistuivat ja näitä päätettiin tehdä jatkossa niin leirinuotiolla kuin kesämökillä lasten kanssa.


Tikkupulla (martat.fi)

Valmistusohje

3 dl vehnäjauhoja

1/2 tl suolaa

2 rkl sokeria

2 tl leivinjauhetta tai 1 tl kuivahiivaa

1/2 tl kardemumma

1 1/2 dl maitoa

 

sormenpaksuisia pitkiä puutikkuja paistamiseen


Kurssiohjaaja Antin vinkki: 

Kepit kannattaa tehdä pajusta, niin ei tule puun sivumakua pullaan. Pajua on helposti saatavilla ja se on helppo kuoria.

 

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.

Lisää joukkoon maito (kurssilla käytimme lämmitettyä maitoa). Voit maustaa taikinan kardemummalla.

Leivo taikinasta noin 20 sentin mittaisia, sormenpaksuisia pötköjä.

Kierrä pötkö paksun puutikun ympäri siten, että päät jäävät kierteen sisään – silloin pulla pysyy tikussa paistamisen ajan. Tee kierrokset niin harvaan, että pullalla on tilaa kohota paistuessaan.

Paista pulla riittävän etäällä liekeistä, ettei taikina pala.

Pulla kypsyy 15–20 minuutissa. Pulla on kypsä, kun se irtoaa tikusta helposti.

Nauti tikkupulla mansikkahillon kera.


Kurssiohjaaja Sirkan vinkki: 

Voitele tikkupullat voisulalla ja kieritä hienossa sokerissa. 


 

Tikkupullat (martat.fi)

Valmistusohje

3 dl maitoa

50 g hiivaa

1/2 dl sokeria

1/2 tl suolaa

100 g margariinia tai voita sulatettuna

n. 9 dl vehnäjauhoja

 

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.

2. Lisää sokeri, suola ja sula rasva.

3. Sekoita jauhot taikinaan hyvin vaivaten.

4. Anna taikinan kohota leivinliinan alla puolisen tuntia.

5. Leivo taikinasta ohuita nauhoja. Kääri nauhat paistotikkujen ympärille.

6. Kypsennä tikkupullat lähellä hiillosta käännellen vartaita, kunnes pullat ovat pinnalta kauniin ruskeita ja kypsiä.

7. Syö tikkupullat heti lämpiminä.


Kuva: Tarja Karvonen

Tuolla niemen nokassa, Ruuhijärven rannalla, oli telttakylämme. Tuollaisessa maisemassa ja viikonlopun hienossa säässä Rakastuimme retkeilyyn!

Oletko sinä paistanut ja maistanut tikkupullia?

22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ilta tarjosi meille parastaan. Ilta-aurinko valaisi kauniisti maiseman.

      Poista
  2. On upea paikka. Tikkupullat on meillä jäänyt aina vaan suunnittelu asteelle.

    VastaaPoista
  3. Ei ole tullut sitten nuoruuden mökkikesien jälkeen paisteltua tikkupullaa. Ai vitsit, pakko näitäkin kyllä testata. Tulipa kivoja muistoja mieleen tästä postauksesta. Mukavaa viikkoa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikkupullat maistuvat retkellä. Tuo ylempi respeti sopii hienosti retkelle, jos patikoidaan leiripaikalle. Mukavaa viikonlopun jatkoa ja alkavaa viikkoa, Outi <3

      Poista
  4. Ihanat kuvat!
    Voi olen viimeksi syönyt tikkupullia riparilla,ja siitä onkin tovi vierähtänyt. Kiitos ohjeesta! .. minäpä kesällä verestän niitä muistoja ja teen.
    Aurinkoista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tikkupullat ovat monelle mukava muisto. Tikkupullat ovat kiva ja usein tosi tärkeä juttu retkellä. Mukavaa viikonlopun jatkoa ja alkavaa viikkoa!

      Poista
  5. Kaunis paikka ja noita tikkupullia pitäisi joskus kokeilla!
    Mukavaa päivää sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retkipaikka oli kurssiamme ajatellen täydellinen ja sääkin suosi meitä. Tikkupullien paistaminen oli yhteisen iltamme ohjelmanumero. Mukavaa viikonlopun jatkoa ja alkavaa viikkoa, Kristiina <3

      Poista
  6. Retkeily on kyllä rakastettavaa puuhaa - mekin viime viikonlopun vietimme ulkosalla, mutta emme vielä rohjenneet yöpymään - vaikka meillä on telttaakin "paksumpi" retkimaja, "hippi-paku"
    Vuosi sitten toukokuussa oltiin oltu jo monta viikonloppuyötä autossa - nyt yöt kylmepiä, mutta ihanan aurinkoista jo päivisin.
    Kiitos tikkupullien muistutuksesta - niitäpä ei olla tehty sitten kevään 2020, ihan unohtunut ja tuo pajuvinkki, kiitos!!
    Minä olen ihastunut meidän pikkuruiseen risukeittimeen - sillä on niin ihanaa kokkailla ja päälle keitellä nokikaffet!!
    Retkeilymieltä tulevaankin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, että! Ollappa itselläkin hippi-paku ♡ Kyllä on varmasti lysti reissata! Minulla ei ole risukeitintä vielä, mutta kokeillut olen. Luonnossa on kiva kokkailla.

      Poista
  7. Tikkupullat on kivaa mökkiohjelmaa. Taikinaa tuppaa aina vaan tulemaan liikaa syöjien tarpeisiin ja viimeiset ovat jo sitä pakkopullaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määrää on vähän vaikea arvioida, mutta parempi liikaa taikinaa kuin liian vähän. Pakkopullista tulee pullaöverit 😀

      Poista
  8. Jostain syystä en ole ikinä maistanut tikkupullia vaikka kaikenlaista retkeilyä on tullut harrastettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni ei ole itse tikkupullaa maistanut saati paistanut. Ehkäpä tänä kesänä paistat tilkupullaa retkellä.

      Poista
  9. Teidän retki kuulostaa tosi kivalta. Nyt olisikin juuri sopiva hetki ottaa teltta esiin ja lähteä tekemään vaikka viikonloppuretkiä.

    Muistelen joskus kokeilleeni tikkupullia. Jätä taikinan päät kierteen sisälle, on hyvä vinkki, se olisi auttanut minua silloin :D

    VastaaPoista
  10. Pitäisikin joskus itsekin tehdä noita tikkupullia.
    Kaunis maisemakuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikkupullien paistaminen on yhteisten kokoontumisten mukava yhteinen numero. Pulla maistuu hyvälle ♡

      Poista
  11. Tässä pääsi tunnelmaan. 🌷
    Luonnossa kaikki maistuu aivan ihanalta 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että tunnelma välittyi ♡ Totta! Luonnossa kaikki maistuu niin hyvälle.

      Poista

Ilahdun kommenteista!