keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Kurtturuusun torjunta


Kuva: Martat.fi

Kurtturuusu 

Kurtturuusu on luokiteltu kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi ja sen kasvatus kiellettiin 1.6.2022 alkaen. Kasvatuksen lisäksi kurtturuusua ei saa tuoda maahan, myydä tai ostaa ja maan omistajan tai haltian on hävitettävä kurtturuusu alueeltaan, myös yksityispihoista.

Katso kurtturuusun tuntomerkit Marttojen puutarhasivuilta.


Haitallinen vieraslaji

Kurtturuusu on tullut Suomeen 1900-luvun alussa. Se on ollut suosittu puutarhojen ja puistojen kestävä ja näyttävä koristekasvi. Koska kurtturuusu on alkujaan merenrantakasvi, sietää se tiesuolaa ja siksi sitä onkin istutettu maanteiden varsille suojakasveiksi. 

Istutusalueilta luontoon levinnyt kurtturuusu aiheuttaa merkittävää haittaa sekä luonnolle, että virkistyskäytölle. Kurtturuusu uhkaa hiekkarannat ja merenrantaniityt sekä luonnonsuojelulailla varjeltuja alueita. 

Kurtturuusu leviää 

  • vaakasuoran juuristonsa avulla ja muodostaen läpipääsemättömiä kasvustoja 
  • siemeniä syövien eläinten ja lintujen ulosteissa
  • vesivirtojen mukana (siemenet ja kiulukat ovat kelluvia)
  • juurivesoista

Kurtturuusun torjunta

Kurtturuusun hävittämiseen on kaksi tapaa:

ALASLEIKKAUS JA JUURISTON KAIVAMINEN POIS

  • Jos kasvissa on kiulukoita, kerää ne ensin pois.
  • Juurakko on poistettava tarkasti pois, koska kurtturuusu leviää myös juuren palasista.
  • Kurtturuusun poistaminen jälkeen aluetta tulee seurata usean vuoden ajan. Mahdolliset kurtturuusun versot kitketään ja kaivetaan maasta juurineen.
  • Alueen seuraamista helpottaa, kun kurtturuusuista puhdistettu alue pidetään ensimmäisien kesien ajan nurmikkona. Myöhemmin tilalle voi kasvattaa jonkin haitattoman koristepensaan. 

NÄÄNNYTTÄMINEN

Näännyttäminen tarkoittaa, että kurtturuusun maanpäällisten vihreiden osien poistamista. Näin kasvi vähitellen nääntyy.

  • Uudet versot leikataan muutaman kerran kesän aikana. 
  • Kuollut juurakko maatuu maan alla. 
  • Oksat voi jättää pensaan juurelle maatumaan, hakettaa tai kompostoida.
  • Kurtturuusun kasvusto voidaan myös peittää paksulla pressulla. Näin ruusu tuhoutuu noin kolmessa vuodessa.

Istuta kurtturuusun tilalle haitaton koristepensas. Hyviä pensasruusuvaihtoehtoja esitellään Marttojen sivuilla.

Kuva: Tarja Karvonen 

Tarhakurtturuusuja eli kurtturuususta jalostettuja lajikkeita voi edelleen kasvattaa puutarhassa. Koska lajikkeiden leviämisestä ei ole tarkkoja tietoja, tulee kotipihan ja puutarhan ruusuja tarkkailla.  

T



änään olen tarkkaillut tuomia. Ne kukkivat niin kauniisti!

Onko kurtturuusu sinulle tuttu? Kukkiiko tuomi pihassasi?

Tuomen kukkien tuoksuista viikkoa sinulle!

8 kommenttia:

  1. Ei niinku mitään järkeä koko touhussa, yht äkkiä ruusut onkin vahigollisia, 20 vuotta kuvan samanlaiset ruusut on olleet tienvarrella, eikä ne ole levinneet yhtään. Kenen idea ?

    VastaaPoista
  2. Que lindas rosas, obrigada pela partilha!
    Saudações amiga!

    VastaaPoista
  3. Niitä on kaivettu pikku BobCatein kaikista kaupungin julkisista paikoista, päiväkodit, tienvierustat jne ja sen jälkeen todella hitaalta näyttävällä tyylillä istutettu uutta tilalle - ainakin puutarhapuolella riittää nyt ylityöllistetysti töitä... mihinkään muuhun ei tänä keväänä olekaan aikaa riittänyt - lasten hiekkalaatikotkin saanee odottaa tämän kesän yli uutta hiekkaa...
    Aivan älytöntä! No - itsellä on vain juhannusruusu!

    VastaaPoista
  4. Kaivoimme mieheni kanssa kaikki kurtut huolellisesti juurineen ylös viime keväänä ja syksyllä kävin penkin vielä kertaalleen läpi. Hyvin onnistui, eikä uutta kasvua ole näkynyt. Omalla pihallamme ei valitettavasti kasva tuomea.

    VastaaPoista
  5. Meillä on kurtuista jalostettuja versioita, ei siis toimenpiteitä.

    Tuomi kukkii piharakennuksen takana aivan täysillä 💖

    VastaaPoista
  6. Boa noite. As fotos são maravilhosas. Acho que no Brasil não temos esses tipos de flores. Obrigado pela matéria.

    VastaaPoista
  7. Meidän taloyhtiössämme on ryhdytty leikkaamaan eli näännytystekniikalla mennään. Lähistöllämme näin ison parkkipaikan, jonka ympäröivät pensaat oli peitetty kyseisellä muovilla. Joo, joo: sieltä puskee uutta kasvia jokaisesta mahdollisesta raosta.

    VastaaPoista
  8. Meillä ei onneksi ole kurtturuusua eikä lupiinejakaan. Toivottavasti ei ole tulevaisuuden kieltolistankaan kasveja :)

    Kivaa alkanutta lomaa sinulle!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!