lauantai 17. marraskuuta 2018
Kasvis-mifuwokki ja nuudelia
Arkiruoka on järkiruokaa. Kätevä & Tekevä 2018 -messuilla Sirkka-Liisa, Itä-Hämeen Marttojen ruokamartta, kiteytti, mitä tarkoittaa arkiruoka; arkiruoka on hyvistä raaka-aineista ja helposti syntyvää maukasta ruokaa.
Työpäivän jälkeen oli saatava ruoka valmiiksi sukkelasti, kun itse kukasellakin oli iltamenoja. Olin ostanut Prismasta valmiiksi raaka-aikeet kasviswokkiin. En kyllä arvannut tuolloin, että miten nopea arkiruoka tästä tuli. Nuudelien valmistamiseen menee noin 5 min (veden kiehuvaksi saamiseen käytetty aika + 2 min) ja wokki valmistuu noin 10-15 minuutissa (kasvisten kypsentäminen ja MiFu ruokarakeiden ruskistaminen).
Jos Valio MiFU® ruokarae ei ole vielä tuttu juttu, niin se on kotimaisesta maidosta valmistettu ruoanlaiton proteiinipitoinen raaka-aine. Näyttää raejuustolta, mutta rakenne on kiinteä ja suutuntuma topakampi. Valio MiFU® löytyy Prismasta juustohyllystä. Ostin maustettua MiFua ja maustoin hieman nuudelia - muita mausteita ei tarvittu.
Kasvis-mifuwokki ja nuudelia
Ainekset:
nuudelia 1 levy/hlö (esim. MAMA -kananmakuinen nuudeli)
Valio MiFu ruokarae Sweet & sour
pakaste wokvihanneksia pussi (Rainbow Oriental wok mix 500 g)
öljyä
1. Kypsennä jäiset wokvihannekset paistin- tai wokkipannulla pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Ruskista MiFu ruokarae.
3. Sekoita ruskistettu MiFu ruokarae kasvisten sekaan.
4. Valmista nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Laita nuudelien mukana olevia mausteilla maltillisesti - lisää mausteita vähitellen ja maistellen! Itse käytän vain osan nuudelien mukana olevista maustepusseista.
Nappaa tästä itsellesi nopsa ja maukas arkiruokavinkki. Sopii myös ruuaksi viikonloppuun, jos on menoa ja meininkiä tahi hyggeilyttää.
Martta ja kotiraati peukuttaa!
tiistai 13. marraskuuta 2018
Kätevä & Tekevä 2018 ilahdutti ja innosti (osa 3/3)
Mennään nyt katsomaan, mitä Kätevä & Tekevä -messujen Itä-Hämeen Marttojen osastolla tapahtui.
Sirkka-Liisa Itä-Hämeen Martoista luennoi Arkiruoka on järkiruokaa -teemasta. Apuna esittelemässä olivat Eliel ja Iida Lotilan koulusta. Olipa ilo katsella, kuinka nuorilta kokeilta kasvisten pilkkominen sujui kuin leikiten.
Tässä muutamia poimintoja Sirkka-Liisan luennosta:
Arkiruoka on hyvistä raaka-aineista ja helposti syntyvää maukasta ruokaa.
Kasviskeitosta saat erityisen maukasta, kun paahdat pestyt ja pilkotut kasvikset uunissa ennen keitoksi tekemistä (isoja kasvispaloja noin 30 minuuttia).
Järkiruokaa on myös ruokahävikin vähentämistä. Mieti, miten pystyt hyödyntämään ruuanjämät.
Kesällä herneenpaloista saat maukasta hernepestoa. Älä siis nakkaa herneenpalkoja hukkaan.
Kotimaisten kasvisten puhtaiksi pestyistä kuorista (esim. kaali, kesäkurpitsa, porkkana) saat kasvisliemen keittäen kuoret pienessä määrässä vettä ja ripauttamalla sekaan vähän pippuria ja suolaa.
Tämä kauniisti hymyilevä Itä-Hämeen martta, Riitta, esitteli marttojen toimintaa ja kertoi, miten tehdään pönttöpommi. Tällä kotitekoisella pommilla räjäytät vessanpöntön puhtaaksi.
Isoäidin siivousohje päivitettynä tähän päivään - Pönttöpommi
Aineet:
ruokasoodaa 1 dl
sitruunahappo 1/2 dl
vettä 3-6 rkl suihkepullosta
Työohje
1. Sekoita hyvin reilun kokoisessa astiassa.
2. Suihkuta pienin annoksin vettä suihkepullosta samalla sekoittaen rauhallisesti, ettei sooda alakuplia. Tällöin teho häviää.
3. Halutessa voi lisätä eteeristä öljyä muutaman tipan tuoksuksi.
4. Massasta pitää tulla muruista, kuin hiekkakakkuja tehtäessä.
5. Tiivistä painellen jääpalamuottiin.
6. Anna kuivua yli yön kuivassa paikassa.
7. Säilytä kuivat pönttöpommit kannellisessa astiassa.
Käyttö
Heitä yksi pönttöpommi vessanpyttyyn.
Anna vaikuttaa viitisen minuuttia ja harjaa vessanpönttö puhtaaksi.
(Ohje bloggaaja Merja Vidgren, Ylen Aamu-tv 29.10.2018)
Itä-Hämeen Martoilla oli tekeillä Suomen suurin pannulappu! Messuilla kävijät saivat kokeilla jättipatalapun neulomista jättisuurilla neulepuikoilla. Tässä mallia näyttää Minna Itä-Hämeen Martoista. Kuteet oli talkoilla leikelty vanhoista T-paidoista. Olen neulonut vanhoista T-paidoista tehdyistä kuteista patalappuja, mutta vain semmoisia normaalikokoisia :D
Alli neuvoi Itä-Hämeen Marttojen esittelypisteessä, kuinka vanhoista lakanoista revityistä kuteista punotaan nyöriä. Alli on käsityöihmisiä ja hänen lempikässähommia ovat tilkkutyöt.
Kangasnyöri vanhoista lakanoista
Nyöriin tarvitaan kaksi pitkää kangassuikaletta.
1. Solmi suikaleet yhteen.
2. Pyöräytä taaempaa kangasuikaletta itsestä poispäin kolme kertaa ja siirrä pyöräytysten jälkeen toisen kangassuikaleen yli eteen. Näin siis seuraavaksi pyöritettävä kangasuikale on takana.
3. Pyöräytä takana olevaa kangassuikaletta kolme kertaa itsestä poispäin ja siirrä toisen nyörin eteen ylä kautta.
Jatka nyörin punomista halutun mittaiseksi.
Mikäli kangassuikale loppuu kesken työn, voit jatkaa laittamalla uuden kangassuikaleen loppumassa olevan suikaleen päälle. Ohenna saksilla molempien (loppumassa olevan suikaleen ja uuden jatkosuikaleen) päitä hieman, niin nyöristä tulee tasapaksuista.
Nyörejä voit käyttää esimerkiksi purkkien päällystämiseen, alustoihin ja patalappuihin.
Itä-Hämeen kässämarttojen kuulumisia voit lukea ja kässäohjeita löydät heidän blogistaan.
Käännetään nyt auton keula kotia kohti. Lopetan tämän päivityksen siihen mistä ensimmäisen Kätevä & Tekevä -messupäivityksen aloitin - noin 926 kilometriä, vaan ei suotta! Messuilla tapasin mahtavia ihmisiä, sain huikean määrän käsityö- ja askarteluideoita ja ostin ihania materiaaleja käsitöihini.
Tähän päättyy kolmas messupäivitykseni. Kiitos sinulle blogini seuraaja messumatkaseurasta. Jatketaan tulevissa päivityksissäni marttailua mm. mifunoimalla wokkia, italiaisen ruuan merkeissä, opitaan neulomaan lapaseen intialainen peukalo ja höpsähdetään lopullisesti villasukista.

lauantai 10. marraskuuta 2018
Piirakkasukka (ohje)
Viime viikolla juteltiin Variskankaan Marttojen kanssa Sukat äidille -juhlavuoden kampanjasta. Vuonna 2019 Marttaliitto täyttää 120 vuotta ja Kätilöliitto 100 vuotta. Juhlavuoden Sukat äidille -kampanjassa lahjoitetaan kaikille ensimmäistä kertaa äideiksi tuleville villasukat. Sukat voi myös tehdä omalle äidille, mummolle tai muulle itselle tärkeälle äidille.
Siinä jutellessamme sain sukkamallivinkin - piirakkasukka. Malli oli minulle tuttu, koska minulla oli tällaiset äidin neulomat sukat. Etsin piirakkasukan ohjetta netistä ja löysin sen Novitan sivuilta. Neuloin sukat Novitan Juhani -kierrätyslangasta. Langassa on 75% kierrätysvillaa ja 25% polyamidia,villa lämmittää ja polyamidi lisää kestävyyttä. Juhani-langasta tehdyt tuotteet voi pestä koneessa 40 asteessa. Käyttämäni lanka on väriltään vadelma.
En ole siis aiemmin neulonut piirakkasukkia ja vähän mietitytti, että minkälainenhan savotta mahtaa olla edessä. Koska noita perusvillasukkia on tullut jo niin monet tälle syksylle neulottua, niin päätin tarttua tähän ohjeeseen.
Pitsiosuus neulotaan kahdella puikolla ja sama kuudesta neulekerroksesta muodostuva pitsikuvio toistuu koko sukan pituuden. Kun olin saanut ensimmäisen sukan varren tehtyä, niin neulominen sujui telkkaria katsoessa. Ohjeesta poiketen neuloin ensimmäiset viisi kerrosta tavallisilla oikeilla ja nurjilla silmukoilla (ohjeen mukaan silmukat neulottaisiin takareunasta).
Piirakkasukan neulominen lähti kyllä lapasesta, kun nimittäin iski neulomisinnostus oikein kunnolla. Perjantai aamuna neuloin ensimmäisen piirakkasukan kantapään ennen töihin lähtöä - aikainen martta sukan kantapään neuloo. Kun aamutuimaan muutaman rivin neuloo, niin aamu mukavasti päiväksi aukeaa. Tänään, kun ei nukuttanut, neuloin toisen sukan valmiiksi klo 23.30.
Tässä linkki Novitan piirakkasukka-ohjeeseen. Laitan ohjeen myös tämän päivityksen loppuun, jos linkki ei aikojen saatossa toimikaan.
Tässä blogatessani on yö kääntynyt sunnuntain puolelle. Oikein hyvää isänpäivää!
ps. Tervetuloa seuraamaan blogiani myös instagramissa! Löytyy nimellä ruusu_unelmia.
Piirakkasukat (Novitan ohje)
Novita 7 Veljestä 100 g
Sukkapuikot Novita nro 3,5 tai käsialan mukaan.
Joustinneule suljettuna neuleena: *1 o kiertäen (= takareunasta), 1 n*, toista *-*.
Sileä neule suljettuna neuleena: Neulo kaikki kerrokset oikein.
23 s:n pitsineule:
1.krs: 5 n, 6 o, lk, 1 o, lk, 6 o, 5 n.
2.krs: 4 n, 2 o yhteen, 5 o, lk, 3 o, lk, 5 o, tee ylivetokavennus (= nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s ja vedä nostettu s neulotun yli), 4 n.
3.krs: 3 n, 2 o yhteen, 5 o, lk, 5 o, lk, 5 o, tee ylivetokavennus, 3 n.
4.krs: 2 n, 2 o yhteen, 5 o, lk, 7 o, lk, 5 o, tee ylivetokavennus, 2 n.
5.krs: 1 n, 2 o yhteen, 5 o, lk 9 o, lk, 5 o, tee ylivetokavennus, 1 n.
6.krs: 2 o yhteen, 21 o, tee ylivetokavennus.
Toista 1.-6. krs:ia.
Aloitus
Luo 50 s ja jaa silmukat neljälle sukkapuikolle, (13, 12, 11, 14). Kerroksen vaihtumiskohta on I ja IV puikon välissä. Neulo joustinneuletta suljettuna neuleena 2 cm. Jatka sitten I sekä IV puikoilla joustinneuletta ja aloita II sekä III puikoilla pitsineule.
Kantatilkku
Kun sukan varren pituus on 17 cm, aloita kantatilkku siten, että neulot I puikon silmukat oikein IV puikolle ja siirrä sitten molemmista reunoista 1 s viereiselle puikolle, kantatilkkuun jää siis 25 s. Jätä muut silmukat odottamaan. Käännä työ ja aloita vahvennettu neule: 1. krs: (työn nurja puoli) neulo s:t nurin. Käännä työ. 2. krs: (työn oikea puoli) *nosta 1 s neulomatta, lanka jää nurjalle puolelle, neulo 1 s oikein*, toista *-* kerros loppuun. Käännä työ. Toista kerroksia 1-2 yhteensä 13 kertaa (= 26 krs).
Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantapohjan kavennukset: jatka samaa vahvennettua neuletta kuin aiemmin. Neulo kantatilkussa oikean puolen kerrosta, kunnes jäljellä on 9 s. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo 7 s nurin ja 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 8 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän s:t pysyvät samana eli 9:nä. Kun sivu-s:t loppuvat, jaa kantapohjan silmukat kahdelle puikolle (4,5 s).
Kiilaosa
Poimi kantalapun vasemmasta reunasta omalle puikolleen 13 s + 1 s puikkojen välistä. Neulo nostetut silmukat kiertäen oikein I puikolle. Neulo II ja III puikon silmukat. Poimi IV:lle puikolle kantalapun oikeasta reunasta 13 s + 1 s puikkojen välistä. Neulo poimitut s:t kiertäen oikein. Jatka näillä 62 s:lla suljettuna neuleena pitsineuletta kuten aiemminkin ja pohjan silmukoilla sileää neuletta. Tee samalla kiilakavennukset seuraavasti: siirrä ensin II ja III puikoilta reunimmaiset silmukat takaisin I ja IV puikoille ja neulo sitten I puikon lopussa 2 oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Neulo 1 välikerros ilman kavennuksia. Neulo kavennuskerros kuten edellä, 1 välikerros, tee kavennuskerros, 2 välikerrosta, jne. Jatka kavennuksia tähän tapaan joka 3. krs kunnes työssä on jäljellä 50 s. Neulo suoraa osaa pikkuvarpaan kärkeen tai, kun pohjaosan pituus on noin 22 cm ja olet pitsineuleessa tehnyt viimeksi 6. krs:n.
Kärkikavennukset
Aloita kärkikavennukset: Jatka II ja III puikolla pitsineuleen kavennuksia, mutta älä tee langankiertoja (eli nurjat s:t vähenevät molemmissa reunoissa). Neulo samalla I puikon lopussa 2 oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Kun olet tehnyt pitsineuleen molemmissa reunoissa 5 kavennusta, tee jatkossa II puikon alussa ylivetokavennus ja neulo III puikon lopussa 2 s o yhteen ja jatka I sekä IV puikolla kavennuksia kuten aiemminkin. Tee tällaisia kavennuksia kunnes työssä on jäljellä 6 s, katkaise lanka, pujota se loppujen silmukoiden läpi, kiristä ja päätä hyvin. Tee toinen sukka samoin.
keskiviikko 7. marraskuuta 2018
Kätevä & Tekevä 2018 ilahdutti ja innosti (osa 2/3)
Edellisessä blogipäivityksessäni kerroin, että kävin Lahdessa Kätevä & Tekevä 2018 -messuilla. Ilahduin ja innostuin. Koska nähtävää oli niin paljon, on tämä toinen kolmesta messupäivityksestäni. Mikäli et ole vielä lukenut ensimmäistä päivitystäni, niin löydät sen tästä.
Istuudu mukavasti nojatuoliisi, niin pyörähdetään uudelleen Kätevä & Tekevä 2018 -messuilla.
Kätevä & Tekevä 2018 -messuilla pääsi myös tekemään käsitöitä. Messuilla kierrellessä käsitöiden ja materiaalien näkeminen alkoikin kutkuttamaan käsiä. Eipä siis ihme, että Taito Kymenlaakson Ihan pipona! -työpajassa vilskettä riitti. Työpajassa ommeltiin pipoja PaaPiin kankaista Jukin saumureilla.
Taito Kymenlaakson Marja Arola leikkasi pipoja kankaista ja ohjasi ompelemisessa. Juontaja Anu Pensola auttoi Marjaa kankaiden leikkaamisessa samalla sujuvasti juontaen Onni elää käsityössä -lavan työpajaa. Anu on taiteija, juontaja ja käsityöihmisiä itsekin. Tutustu tästä Anun Rönnin tila -blogiin.
Ja oli muuten tosi vaikeaa! Ei pipon ompeleminen, vaan kankaan valitseminen pipoon. Käsitöiden tekijöiden suosimissa PaaPii:n luomupuuvillaisissa kankaissa ihania väri- ja kuviovaihtoehtoja nimittäin riittää. Itse päädyin lopulta mustikkakuvioiseen kankaaseen. Kun huomasin kankaan kangaskorissa, se oli ihastusta ensi silmäyksellä.
Saumurilla ompelu oli niin lystikästä ja vaivatonta, että ommella hurautin samalle istumalle kaksi pipoa. Ompelen enimmäkseen ompelukoneella ja saumurilla aina silloin tällöin. On se vaan niin kätevää tuo saumurilla ompeleminen - ommellessa koneen terä leikkaa kankaan reunan siistiksi, minkä ommel sitten huolittelee. Ollappa tällainen oma Juki-saumuri!
Ihan pipona -työpajaan olivat kaikki kiinnostuneet tervetulleita - olipa ommellut aiemmin saumurilla tai ei. Saumuriompelun ensikertalaisia ohjattiin tarvittaessa vaikka kädestä pitäen. Ja voi sitä onnistumisen iloa kaikilla, kun saimme kukanenkin ommeltua oman pipomme.
PaaPii on saanut alkunsa Pohjanmaalla ja ensimmäiset pehmolelut ja lastenhuoneen sisustusesineet joita tehtiin keittiön pöydän äärellä. Nyt Kokkolassa on oma vaatetustehdas. PaaPiin tuotannon kulmakiviä ovat kotimaisuus, eettisyys ja ekologisuus; tuotanto valmistetaan omassa vaatetustehtaassa Kokkolassa, tuotteiden materiaalit ovat luomupuuvillaa ja väriaineet turvallisten tekstiilin standardien mukaisia ja vaatemallisto valmistetaan aurinkoenergialla.
PaaPiin nettisivuille pääset tästä.
Sirkka Könönen (7.3.1947-29.7.2018) loi elämänuransa suunnittelemalla ja valmistamalla käyttötekstiilejä, joille ominaista oli kotimaisuus ja luonto. Suomessa valmistetuissa neuleissa käytettiin lankana Suomessa käsiteltyä ja värjättyä villaa tai suomenlampaasta kehrättyä villaa.
Nukkekotien pienenpienien kakkujen lisäksi messuilla oli myös suurensuuria kakkuja. Kakut olivat Sirkka Könösen tekemiä kierrätyskakkuja. Sirkka Könösen tytär Prisse Könönen kertoo kakkunäyttelyn standissa:
"Elämänurallaan äitini hioi ja kehitti jatkuvasti neulemallejaan ja -värityksiään, mutta silti "pelkkä" suunnittelu ei lopulta riittänyt hänelle, vaan vuosituhannen vaihteeseen mennessä hän ryhtyi myös tekemään omin käsin "kierrätyskakkuja"."
"Kakkujen kaunis "turhuus" oli kontrastissa hänen käyttöneuleidensa käytännöllisyyteen, mutta materiaalien käyttö korosti kierrätystä siinä kuin jopa sukupolvelta toiselle siirtyvät neuleet kestävät kulutusta."
Kätevä & Tekevä -messujen yhteydessä oli myös Kivi- ja korumessut. Messuilla oli mahdollisuus tutustua suomalaisiin ja ulkomaalaisiin kiviin ja mineraaleihin. Messuilta myytiin raakakiviä, tarvikkeita korujen valmistukseen sekä valmiita kivikoruja.
Lahden Kivikerho ry:n kokoaman kivipolun äärellä kivet eivät olleet vain kiviä, vaan ne olivat esimerkiksi kalkkisälpiä, kvartseja, diopsideja, kromidiopsideja, malmeja tai kainuulaista stauroliittia liuskeessa.
Lahden Kivikerho ry on perustettu 1986. Kerhon tiloista löytyy noin 2000 kiven ja mineraalien kokoelma. Kerhon toimintaan kuuluu kivien ja mineraalien tunnistusta, kivien hiontaa, korujen valmistusta, hopeaketjujen punontaa, luentoja, retkiä, vierailu- ja tutusmiskäyntejän sekä yhteistyötä akam eri järjestöjen kanssa,
Lisätietoja Lahden Kivikerho ry:n toiminnasta löytyy yhdistyksen nettisivuilta.
Jatketaan messuilla kiertämistä vielä seuraavassa blogipäivityksessäni.
Keskiviikko keskellä viikkoa, huomenna viikko taipuu kohti viikonloppua.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018
Kätevä & Tekävä 2018 ilahdutti ja innosti (osa 1/3)
Noin 926 kilometriä, vaan ei suotta! Kävin Lahdessa Kätevä & Tekevä 2018 -messuilla. Ilahduin ja innostuin. Istuudu mukavasti nojatuoliisi ja lähde kanssani messuille. Koska nähtävää oli niin paljon on tämä ensimmäinen kolmesta messupäivityksestäni.
Messupäivän aamuna kävelin hotellilta messukeskukselle niin ripeästi, että jäi aikaa jonottaa ja odotella messukeskuksen ovien avautumista. Jonottaessani juttelin orimattilaisen Helenan kanssa käsityöharrastuksesta ja kädentaitomessuista. Hänellä oli vuosien kokemus kädentaitomessuilla käymisestä, mutta myös messuohjelmassa mukana olemisesta - Helena on nimittäin ollut kansalaisopistolaisten kanssa esittelemässä pitsinnypläystä edellisenä vuonna Kätevä & Tekevä -messuilla.
Messukeskuksen aulassa oli Suomen suurin villasukka. Ja se oli muuten iso! Jättisukka oli neulottu Megamyynti Areenan Kässä-Pussi -lankaosastolla kokoontuvan neulekerhon toimesta. Kätevä & Tekevä 2018 -tapahtumassa oli Suomen suurimmasta sukasta järjestetty kilpailu. Kilpailuun osallistujien piti arvata sukan koko. Palkintona kilpailussa oli konsertti- ja messulippuja. Saa nähdä osuiko oma vastaukseni lähellekään sukan oikeaa kokoa.
Kätevä & Tekevä 2018 -tapahtumassa oli mukana myös nukkekoti- ja nukkemessut. Ja jee! Messuilla oli superhieno ja hauska Nukkekodin nukkekoti-näyttely ja Leirielämää -teemanäyttely.
Nukkekodin nukkekoti -näyttelyn tekijöinä ovat olleet Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajien jäsenet. Näyttelyn pohjana ovat keväällä 2018 jäsenille lähetetyt 1:144 kokoinen minitalo-kitti. Kokonaisuutta oli täydennetty jäseniltä löytyneillä aiheeseen sopivilla töillä.
Leirielämää -teemanäyttelyn pohjana ovat kevään 2018 pienoishuonekilpailun 9 työtä. Tätäkin kokonaisuutta oli täydennetty jäseniltä löytyneillä aiheeseen sopivilla töillä.
Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajat ry on perustetty toukuussa 2005. Yhdistyksen kotipaikka on Lahdessa, mutta jäseniä on ympäri Suomea. Yhdistyksellä on vilkasta toimintaa: kerhoillat kerran kuukaudessa, kursseja, pienoishuonekilpailuja, retkiä, messumatkoja ja nukkekotinäyttelyitä. Lisäksi Nukkekotiharrastajat -lehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Tutustu tarkemmin osoitteessa www.nukkekotiharrastajat.fi.
Lahtelaisen Mirja Leppäsen nukkekotiharrastus sai alkunsa, kun hän sai 40-vuotislahjaksi nukkekodin ja näin pitkäaikainen haave toteutui. Messuilla oli Mirjan massasta tekemiä nukkekodin ruokia ja muita pikkuesineitä. Kaikki nuo ruuat ja esineet olivat niin aidon näköisiä, kuin pienenpieniä kopioita oikeista!
Käy tutustumassa Mirjan Happy Little Muffin-blogiin. " Kun löytää ilon pienistä asioista, voi iloita usein."
Messuilla oli mahdollisuus osallistua Hyvän mielen joulukorttikeräykseen, jonka Taika-lehti, Kätevä&Tekevä -messut ja Theatrum Olga järjestävät yhteistyössä Lahden Diakonialaitoksen kanssa.
Voit osallistua vielä joulukorttikeräykseen! Tässä osallistumisohjeet: askartele joulukortti, lisää joulutervehdys, oma nimesi ja paikkakuntasi. (esim. Hyvää joulua! Toivottaa Taika Tampereelta). Postita tekemäsi kortti/kortit viimeistään 25.11.2018 Taika-lehden toimitukseen. Kortteja kerätään ja tehdään yhdessä myös Lahden Kätevä&Tekevä -messuilla 3. - 4.11.2018.
Kortit menevät Lahden Diakonialaitoksen kautta vanhustyön hyväksi. Tee joulukortti, osallistu keräykseen, ilahdu ja ilahduta!
Korttien postitusosoite:
Inspia Oy/ Taika-lehti
Palokunnankatu 9
13100 Hämeenlinna
Kustantaja ja toimittaja Kaarina Korventaka kertoi, että Taika- ja Ihana-askartelulehdet yhdistyvät ja ilmestyvät ensi vuonna uudistuneena Ihana askartelu -lehtenä. Kaarina toivottaa kaikki käsityö- ja askarteluharrastajat tervetulleiksi uuden askartelulehden pariin!
Lappeenrantalainen Henna Jokio kertoi opetelleensa neulomaan kuusi vuotta sitten. Hän oli tuolloin sairaslomalla ja tarvitsi jotain tekemistä. Ystävä oli opettanut Hennan neulomaan sukkia ja siitä sitten lähti. Henna esitteli kamuille neulomiaan sukkia facebookpäivityksissään ja myöhemmin myös blogissaan. Lankoja kertyi kotiin niin, että avopuoliso oli todennut kodin olevan lankahelvetti. Lankahelvetti positiivisessa merkityksessä. Nyt Henna toimii osuuskuntayrittäjänä nimellä Lankahelvetti.
Sukkien lisäksi Hennalla on tarkoitus tulevaisuudessa valmistaa muitakin tuotteita. Messuille valmistui säärystimiä.Käy tutustumassa Hennan Lankahelvetti-blogiin Lankahelvetti-blogiin, facebooksivuun ja instagramiin.
Kantapääworkshopissa Henna neuvoi, kuinka sukankantapää neulotaan. Anu Pensola kysyi Hennalta useimpia meistä pohdituttaneita kysymyksiä ja näin saimme parhaat vinkit sukan neulomiseen. Sukankantapään neuvomisen seuraaminen oli helppoa, kun samalla pystyi seuraamaan näytöltä.
Messuilla kierrellessäni polveni notkahtivat tämän kankaan nähdessäni. Tästä saan ihanan ruusukuvioisen kassin bloggausreissuilleni.
Tiina on aina kiinnostanut Japani ja sen kulttuuri. Kun Tiinan veli asui Japanissa, sai Tiina luotua hyvät kontaktit kankaiden maahantuonnin luomiseksi. Tiina aloitti nettikaupan vuonna 2012 nimellä Almandiini. Hän haaveilee jonakin päivänä pitävänsä nettikauppaa päätyönään.
Kankaat ovat puuvillaa tai puuvillapellavaa. Myynnissä on myös tuplaharsokangasta, joka tuntuu unelman pehmeää ja kevyeltä kuin höyhen. Tuplaharsokangasta käytetään Japanissa paljon vaatteissa. Tiina kertoi nettikaupassaan olevien kankaiden olevan Japanissa arvostettuja, laadukkaita ja värinsä pitäviä kankaita. Almandiini -nettikaupassa kankaat päivittyvät 2-3 kertaa vuodessa. Kankaat soveltuvat kaikenlaiseen ompeluun, niin sisustustekstiileiksi kuin asusteisiin ja vaatteisiinkin.
Tutustu Almandiinin nettisivuilla, facebookissa ja instagramissa.
Heinolan kesäteatteri markkinoi messuilla ensi kesänä esitettävää Pokka pitää -näytelmää. Tässä fanikuvassa Hyacinth Bucket (lausutaan bukee) ja minä. Molemmilla pokka piti.
Kesällä 2019 esitettävän näytelmän ohjaa Jaakko Saariluoma ja Hyacinth Bucketin roolissa nähdään Jaana Saarinen. Lisätietoja löydät tästä KLIK.
Olipa paljon mielenkiintoista nähtävää! Jatketaan messuilla kiertelyä seuraavassa blogipäivityksessäni.
Mukavaa alkavaa viikkoa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)