keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Martat kävivät tutustumassa Lehtikankaan monitoimitaloon


Maanantai iltana Variskankaan Martat ja muutama Purolan Martta kirmaisivat innolla tutustumaan uuteen Lehtikankaan monitoimitaloon. Kiinnostus rakennusta kohtaan on ollut Kajaanissa innokasta; onhan ihmiset saaneet seurata modernin monitoimitalon rakentamista 2,5 vuotta.

Koska olen töissä Lehtikankaan koulussa, esittelin Martoille kouluamme ja kerroin rakennuksessa olevista muista toimijoista; kirjastosta, päiväkodista ja Mamsellista.

Tämä marttailta oli yksi Taitoavain I opintokerhoistamme.


Rakennuksen on suunnitellut Martti Karsikas ja Alt Arkkitehdit. Talossa olevat toimijat ovat saaneet esittää toiveitaan tilojensa suhteen suunnitteluvaiheessa.

Monitoimitalon pinta-ala on 12665 m2, josta koulun osuus on 7878 m2.


Nämä pulpetit ja tuolit ihastuttivat sekä hieman myös yllättivät kalusteissa olevien pyörien vuoksi. Kerroin, että pulpetit ovat renkaiden ansiosta tarvittaessa helposti siirrettävissä ja lukittavissa paikoilleen. Eikä pyörät tuoleissa ole kirvoittanut oppilaita ajelemaan rallia luokassa :)


Oppilailla ovat omat numerolukolliset kaapit.


Kolmannen kerroksen väri on turkoosi. Väriä on käytetty sohvaryhmässä ja vessojen ovissa. Toisen kerroksen väri on raikas vihreä ja alimman kerroksen reipas pinkki.


Värejä kehuttiin raikkaiksi ja totesimme värejä käytetyn eri kerroksissa täydellisen sopivasti muutoin niin hillityn ja maltillisen värisessä rakennuksessa.


Martat ihastelivat kotitalousluokan kaapistojen sekä käsityö- ja kuvaamataitoluokkien kaappien kauniita koivuovia.


Alakoulun käsityöluokka puutöitä varten. Vanhat höyläpenkit ovat historiaa - nämä työpöydät nousevat ja laskevat sähköllä.


Tällaisten työpöytien äärellä elektroniikan opiskelu sujuu!

Kierroksen jälkeen kahviteltiin Variskankaan Marttojen puheenjohtajan leipomien suussa sulavien voisilmäpullien sekä muiden herkkujen kera. Puheenjohtaja kertoi ajankohtaisista asioista; tulevista marttailloista, Prisman ja Novitan kanssa yhteistyössä järjestettävästä Neulontapäivästä ja hallituskuulumisista. Variskankaan Marttojen hallituksessa on nimittäin vapautumassa paikka – saa nähdä, kuka paikan täyttää!

Kahvittelun yhteydessä puheenjohtaja onnitteli Marjatta Marttaa syntymäpäivän johdosta Tommy Tabermannin runolla:


Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä,
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.


Kajaanilaiset ovat löytäneet hyvin Lehtikankaan monitoimitalossa sijaitsevaan uuteen Lehtikankaankirjastoon.

Marttakokoontumisen aikana oli ilta pimentynyt ja usva laskeutunut verhoten koko kaupungin.


Viimeinen vilaisu pääovelle ja...


... Martat lähtivät koteihinsa sukeltaen usvaan.

Variskankaan Marttojen puheenjohtajalta saamani sähköpostiviesti tiivisti maanantaisen kierroksen kokemukset ja ajatukset koko Marttaporukalta:

"Hyvältä näyttää. Hyvin suunniteltu kokonaisuus ja tilaratkaisut vaikuttivat toimivilta. Erityisesti ruokasali oli tilana loistava. Hyvin varustellut luokkatilat mahdollistavat uusien kainuulaisten osaajien kasvua ja kehitystä. Olemme kaikkki ylpeitä tästä koulusta. Kaikkea hyvää koulutyöhön. Ystävällisin terveisin Variskankaan Martat"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!