sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Retiisin, porkkanan, kesäkurpitsan ja pinaatin siemeniä

Jopa oli riemastuttava uutinen! Voitin Kukkaiselämää-blogin arpajaissa Scheteligin luomusiemenpusseja!


Satu on kirjoittanut Kukkaiselämää-blogia kohta kahdeksan vuotta. Hän on ammatiltaan opettaja, joka opiskelee työn ohella puutarhuriksi. Satu kertoo blogissaan rakastavansa kaikkea kaunista, erityisesti kukkia. Hän rakentaa miehensä kanssa unelmiensa romanttista puutarhaa, joka kukkii keväästä syksyyn. Mukana menossa on kultainennoutaja Mortti.

Satu on laajentanut puutarhatoimintaansa nettikaupaksi. Nettikaupan valikoimasta löytyy kauniita ja kukkaisia tuotteita, jotka tuovat kivaa puutarhaan, kauneutta kotiin, iloa arkeen ja jotakin näppärää tee-se-itse -ihmisille.

Tutustu Kukkaiselämää-nettikauppaan. Saat -7% alennuksen koodilla SFPNZKFY.

Katsellaan ja tutustutaan nyt voittamiini siemenpusseihin - haaveillaan samalla tulevasta kesästä!


Kesäkurpitsa Zucchini Black Beaty

Kylvetään toukokuussa, istutetaan avomaalle kesäkuussa aurinkoiselle ja suojaisalle paikalle. Parhaimpia ovat 20 cm pitkät kurpitsat. Voidaan pakastaa.

Martat vinkkaavat, että kesäkurpitsa soveltuu raakana syötäväksi esimerkiksi raastesalaattiin. Kesäkurpitsa tuo mehukkuutta laatikkoruokiin sekä kakku- ja leipätaikinoihin. Kesäkurpitsaa soveltuu myös erilaisiin paistoksiin, risottoihin, patoihin, grillattavaksi, pitsan tapaan valmistettavaksi ja täytettyihin kesäkurpitsan puolikkaisiin.


Retiisi Rädisa Saxa 2

Siemenet kylvetään avomaalle touko-heinäkuussa 2 viikon välein multavaan hiekkamaahan. Vaatii tasaista kosteutta. Satoa aletaan saamaan noin 30-50 vrk kylvöstä. Sato käytetään tuoreena.

Martat muistuttavat, jos retiisi pääsee muodostamaan kukkavartta, se muuttuu kuituiseksi ja kitkeräksi. Retiisiä käytetään tuoreena salaateissa sekä ruoka-annosten ja voileipien koristeena. Retiisin raikas maku tulee juuren sisältämästä sinappiöljystä.


Pinaatti Snepat Viroflex

Pinaatin siemenet kylvetään avomaalle touko-kesäkuussa hyvään, kosteutta pidättävään maahan. Pinaattia kastellaan ja lannoitetaan runsaasti. Sato korjataan ennen kukintaa ja nuoria babyleaf-lehtiä ja versoja kerätään salaattiin. Pinaatti sopii salaatin lisäksi esim. muhennoksiin, laatikoihin, juures- ja perunasoseisiin, ohukaisiin, keittoihin ja sämpylöihin.


Porkkana Morot Nantes 2

Siemenet kylvetään avomaalle toukuussa multavaan hiekkamaahan. Tasainen kosteus on tärkeää ja kasvuharso pitää tuholaiset poissa. Sato korjataan 4-5 kk:n kuluttua kylvöstä. Tämä on nopeakasvuinen, aikainen lajike. Kestää lyhyttä varastointia, tuorekäyttöön.

Martat kertovat, että porkkanaa voi käyttää keitettynä, paistettuna, wokeissa, laatikoissa, muhennoksissa, keitoissa ja leivonnassa. Porkkanaraasteella saa väriä ja kuituja ruokalautaselle. Porkkana sisältää runsaasti betakaroteenia eli A-vitamiinin esiastetta.


Siemenpusseihin tutustuessani jo ihan innosta riehaannuin ja halusin päästä puutarhahommiin. Riensin pihalle. Pysähdyin terassin reunalle. Kummasti hillitsi näkymä nyt-on-pakko-päästä-puutarhatöihin-oloa. Palasin takaisin sisälle ja menin villasukan kutimen ääreen ja haaveilin kesästä. <3

14 kommenttia:

  1. Onnittelut voittajalle!
    ..Kaikki pussit tarpeellisia "perus-siemeniä:)
    Pitääpä käydä vilkasemassa:)
    .sama näkymä minun kasvimaan kanssa,mutta otappa kuva kerran viikossa ....niin luminietokset hupenee silmissä:)on kuvia mihin verrata:))
    Kuvo ihan rauhassa..:)toinenkin sukkapari:))
    Mukavia haaveilu-hetkiä..
    ja Aurinkoista uutta viikkoa!!,Sinulle Tarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa! Olin niin iloinen näistä siemenpusseista! Katselin (lumen peittämää) pihaa ja suunnittelin, että mitä istutan mihinkin kohti kasvamaan :) Vielä menee pitkään ennen kuin kasvatushommiin pääsen. Että ehtii kutoa sukan jos toisenkin ennen pihahommia:D

      Poista
  2. Oi, kiitos, teitpä ihanan postauksen. Siemenet pääsivät enemmän kuin hyvään kotiin! Toivottavasti saat hyvän sadon.

    Teillä on vielä lunta. Hurjaa. Meillä ei oikeastaan ollut koko talvena. Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia mukavasta arvonnasta! Olen tällainen aloitteleva kotipuutarhuri, mutta kasvua ja kehitystä minussa on tapahtunut :D Tänään satoi lunta ihan sakeanaan. Olisihan tuo lumenmäärä jo riittänyt :) Hyvää huhtikuuta <3

      Poista
  3. Onnittelut voitosta :)

    Jotenkin tuo terassinäkymä näyttää vielä siltä, ettei ihan pääse kuopimaan maata, mutta kyllähän kevät tulee nopeaan :).

    Minä mietin yrttien kasvattamista parvekkeella. Ehkä sitten tulee myös tomaattia ja mansikkaa.

    Oikein hyvää sunnuntain jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Birgitta! Kyllä tässä tovi jos toinen vierähtää ennen kuin pihahommiin päästään :) Tosi hyvältä kuulostavat suunnitelmasi parvekasvatukseen. Hyvää huhtikuuta sinulle <3

      Poista
  4. No höh miten paljon lunta...hitsit!
    Onneksi voit laittaa noita siemeniä itämään myös sisälle ja sitten kun ilmat lämpenee, niin siirrät ne ulos. Ihana voitto kyllä ja Satun blogi on ihana myös!
    Kivaa iltaa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niinpä! Ihan älyttömästi lunta vielä ja tänään satoi lisää! Oli tosi ihana yllätys tämä arvonnassa siemenpussien voitto! Hyvää huhtikuuta, Outi <3

      Poista
  5. Onnittelut, tuosta voitosta onkin iloa koko kesäksi....
    Minä käytän paljon kesäkurpitsaa... tosin ostettua ja pinaatti on tullut vakiona salaattia piristämään. Retiisiä en oikein osaa...
    Ja muuten... meilläkin on nyt lunta, viime yönä satanut ainakin 10cm. Iloa ja valoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muutenkin onkin - iloa koko kesäksi! Tänään satoi lisää lunta. Satoi ihan sakeanaan. Uusi lumi vanhan surma, jospa tämä on sitä. Hyvää huhtikuuta <3

      Poista
  6. Mukavan arpajaisvoiton olet saanut! Minäkin olin jo viikonloppuna pihainnostusta täynnä, monenmoista tuli jo tehtyä. Vaan tänä aamuna oli vastassa hanki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tähän aikaan vuodesta alkaa kumpparit sutimaan pihan suuntaan, vaan pitää vielä himmailla ja odotella rauhallisin mielin lumen sulamista :) Mukavalta kuulostaa, että olet voinut jo päästää pihainnostuksen valloilleen. Hyvää huhtikuuta sinulle <3

      Poista
  7. Hieno palkinto, onnea! Minä käytän kesäkurpitsaa enimmäkseen grillikasviksena muiden kasvisten kanssa ja wok-pannulle olen myös pistänyt. Aika vähän tulee käytettyä, vaikka olisikin monipuolinen ja aika helppokin makunsa puolesta.

    Onnea kasvimaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Oli kyllä supermukava yllätys tämä voitto. Minun suosikki on täytetyt kesäkurpitsan puolikkaat. Ja mielelläni sellaisenaan popsin myös salaatin seassa. Hyvää huhtikuuta sinulle <3

      Poista

Ilahdun kommenteista!