lauantai 21. maaliskuuta 2020

Sashiko-kirjonta ja Almandiini

Blogiyhteistyö: Almandiini, japanilaisten kankaiden erikoisliike



Sain Almandiinin Sudenkorennot-lasinaluset sashiko-pakkauksen. Pakkauksen materiaalista sai viisi lasinalusta (koko 10cm x 10cm). Pakkaus sisälsi kaiken tarvittavan; neulan, langat, kankaan ja kuvalliset ohjeet. Pakkauksen materiaalista voi tehdä myös pieniä tauluja.

Almandiinilla myytävissä Sashiko-kankaissa on painettuna kuvio, joka häviää pesussa. Kangas pestään vasta kirjomisen jälkeen kylmällä vedellä. Valittavana on erilaisia, kauniita Sashiko-malleja.

Tällainen sashiko-paketti on ihana lahjaidea ja superkiva erilainen tekniikka käsityönystävälle. Kirjominen onnistuu, vaikka ei olisi aiemmin kirjontatöitä tehnyt.


Kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa :) Hyvin onnistuu sashiko kirjonta, vaikka ei tekstiä osaisi lukeakaan.

Almandiinin sivuilla esitellään sashiko-kirjontaa näin:
Sashiko on vanhaa, perinteistä japanilaista kirjontaa, jossa lyhyillä etupistoilla luodaan yksinkertaisen kaunista kuviota. Pitkälle Sashiko-neulalle kerätään useampi pisto ja lanka vedetään kerralla kaikkien läpi, jolloin pistoista tulee suoria.

Almandiini myy japanilaisia kankaita erilaisilla kuoseilla. Kuoseista löytyy mm. kukkia, puita,lintuja, geometrisiä kuvioita, kissoja, lintuja, silmälaseja ja kameroita. Katso, miten ihania kankaita Almandiinin verkkokaupasta löytyy - klikkaa tästä KLIK.

Minä löysin tällaisen ihanuuden


Ruusut, pehmeää puuvillapellavaa

Kuva: Almandiini

Ihanaa viikonloppua!

28 kommenttia:

  1. Onpa sieviä! Olen jostain syystä unohtanut kaikenlaisen kirjonnan kokonaan. Sehän on hurjan rentouttavaa puuhaa. Pitänee taas palailla harrastuksen pariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on neulontatöitä koko ajan työn alla ja kirjonta on ollut ihan unholassa. Nyt kyllä innostus taas iski!

      Poista
  2. Tosi kivan näköisiä ja yksinkertaisen kauniita!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania, niin kauniita! Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin näihin. Sashiko-kankaita näyttää olevan myös metritavarana, jos haluaa tehdä omia kuvioita.

      Poista
  4. Meillä oli käsityökoulussa kirjontaa ja tuota japanilaista kirjontaa myös jotkut tekivät. Kivat aluset <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kiva kirjontatekniikka. Kivaa vaihtelua kirjontatöihin. Hyvää alkanutta viikkoa <3

      Poista
  5. Onpa kauniita lasinalusia. En ehkä raaskisi noi nättejä edes käyttää.
    Mukavaa lauantai-iltaa sinulle Tarja!

    VastaaPoista
  6. Näyttää ihan uudelta jutulta minun silmiin.
    Kankaita kurkkasin ja oli kivoja sielläkin; Onnenkissat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kiva kirjontatekniikka. Kivaa vaihtelua perinteisten kirjontatekniikoidemme rinnalle. Taisimpa arvatakin, että löydät kissat <3

      Poista
  7. Onneksi olkoon! Voitit blogini arvonnassa setin luomusiemeniä. Pistin sinulle sähköpostia.

    Ihana tuo ruusukangas!

    VastaaPoista
  8. Jotain taas niin ihanaa, aina kun tulen tänne, silmät bongaa jotain suloista. Sydämellistä sunnuntaita Tarja. <3

    VastaaPoista
  9. Upeat lasinaluset. Eihän noita raaski käyttääkään :D Enpä ole aiemmin tästä tekniikasta kuullut, mutta kiinnostus heräsi. Näppärä tuollainen paketti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöläisiä näistä tuli ja ihania nämä sudenkorennot. Sashiko-kankaita näyttää olevan myös metritavarana, jos haluaa tehdä omia kuvioita.

      Poista
  10. Onpas kauniita nuo sashikot ja hieno idea tuollainen valmispaketti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen paketti on hieno startti sashiko-kirjontatöiden maailmaan. Ja onhan nämä kyllä tosi söpöläisiä <3

      Poista
  11. Kiva kirjontatekniikka. Helppo ja nopea tekniikka. Ihania sudenkorentoja. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  12. Kauniita settejä minä itse tosin en ole kirjontaihmisiä ollenkaan mutta monelle muulle varmasti aivan ihania innostavia mahdollisuuksia. Kankaasi on kaunis ja kurkkasin muitakin vaihtoehtoja, olisin itse valinnut myös tämän saman kukkakuvioisen. Aika jännä myyntihinnoittelu heillä on käytössä yleensä se ilmoitetaan metreinä. Toimii hyvin näinkin. Mutta mistä ostamasi kuvio alkaa se jäi vähän mietityttämään, siitäkö mitä kuva näyttää vai siitä mihin joku toinen on lopettanut. ( ajattelin vain verhojen kohdistuvia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Almandiinilla, kuten muillakin kangasverkkokaupoilla metrikankaiden hinnat on ilmoitettu pienimmän myyntiyksikön mukaan. Tällöin järjestelmä laskee automaattisesti hinnan vaikka 30cm kangaspalalle. Metrihinta on helppo laskea tuosta ilmoitetusta: 10cm:n hinta kerrotaan kymmenellä.

      Aina kannattaa ottaa epäselvissä tilanteissa yhteyttä kyseiseen verkkokauppaan, jossa mielellään autetaan asiakasta. Tyhmiä kysymyksiä ei ole! :)

      Verhokankaidenkin ostoa suunnitellessa kannattaa laittaa viestiä, jolloin kankaat leikataan niin, että kuviot kohdistuvat oikein.

      Poista
  13. Niin sieviä. Tässä olisikin hyvää ajanvietettä juuri nyt. Nämä ovat kuin pieniä kauniita tauluja. Ei tuohon hennoisi lasia päälle laittaa. Niin mulle aina käy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä juuri! Nyt ajanvietettä tarvitaan. Kauniita sudenkorentoja <3 Näistä voi tehdä myös pieniä tauluja.

      Poista
  14. Kiitos tästä esittelystä, sashiko-tekniikka olikin jotain ihan uutta minulle. Kivannäköistä jälkeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ihastuin sashiko-kirjontaan; kivan näköistä, uusi tekniikka ja helppo tehdä erilaisia kuvioita.

      Poista
  15. Tulipa kauniit. Itsekin juuri tilasin Almandiinista ensimmäisen paketin ja sain viikonloppuna valmiiksi kirjottua valmiin kuvion. Tilkkukirjontaakin ehdin jo kokeilla ja kangaskassi valmisteilla, liitän kirjottuja tilkkuja kassiin.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!