sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Kansallinen korvapuustipäivä on pullanystävien juhlapäivä (Marttojen korvapuustiohje)

 

4.10. vietetään kansallista korvapuustipäivää. Vaikka päivä on omistettu korvapuustille, sopii teemapäivänä herkutella myös muillakin pullilla. 

Eilisen etäveson (etäkoulutuspäivä) luentojen katsomisen ja kuuntelun ohessa leivoin  korvapuusteja iltapäiväkaffelle. Osallistuin etänä Erja Sandbergin luennoille. Sandberg luennoi aamupäivällä pedagogisista tukitoimista perusopetuksessa ja iltapäivällä saimme tietoa ja menetelmiä haastaviin opetustilanteisiin. Aikopan järjestämän koulutuspäivän etäyhteydet toimivat loistavasti luentojen diaesityksiä ja ryhmätöitä myöten, ja luennot olivat mielenkiintoisia.
 
Korvapuustien koulukuntia on monia niin korvapuustin muodon, koon, paistovärin ja syömisenkin suhteen. Oma lempikorvapuusti löytyy testaamalla. Tein eilen kaksi erilaista korvapuustiversiota. Korvapuustitaikinan tein Marttojen korvapuustiohjeella. 


Nämä korvapuustit voitelin kohotuksen jälkeen munalla ja ripottelin päälle DanSukkerin rapeaa raesokeria.

Tässä korvapuustiversiossa kokeilin ystävältäni Sarilta saamaa korvapuustivinkkiä. Paistoin puustit kohotuksen jälkeen voitelemattomina. Paistamisen jälkeen voitelin puustit voisulalla ja sirotelin päälle Dansukkerin Siro erikoishienoa sokeria.
Korvapuustit (Martat.fi)
Korvapuustien leipomiseen tarvitaan:
5 dl maitoa tai vettä
50 g hiivaa
1 muna
1½ dl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
n.1 kg vehnäjauhoja
100–150 g sulatettua margariinia tai voita tai
1 – 1 ½ dl juoksevaa margariinia
Täyte:
100 g rasvaa
1 dl sokeria
kanelia
Voiteluun:
munaa
Pinnalle:
raesokeria
Valmistusohjeen löydät Marttojen sivulta klikkaamalla tästä KLIK. Samalla näet reseptin ravintosisällön ja hiilijalanjäljen.

Onko korvapuustit lempipulliasi? Millainen korvapuusti on sinun lempiversiosi korvapuusteista?

14 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä!
    Minun korvapuustini pitää olla ainakin maidoton. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Korvapuustin ohjeesta saa onneksi helposti maidottoman. Ihanaa viikon jatkoa sinulle ❤

      Poista
  2. Hyvän näköisiä korvapuusteja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Instagramissa oli paljon kovapuustipäiväkuvia. Puustit olivat ihanan erilaisia. Puusteissa näkyi leipojien "käden jälki". Ihanaa viikon jatkoa sinulle ❤

      Poista
  3. Tänään en ehtinyt itse leipoa korvapuusteja, mutta söin kuitenkin Lidl:n leipomaa korvapuustia tänään päiväkahvin kanssa.
    Herkullista iltaa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia on, että korvapuustia saa päiväkaffelle ❤ Lidl:n korvapuustit ovat hyviä ja isoja ❤ Ihanaa viikon jatkoa, Outi ❤

      Poista
  4. Aina yhtä herkullisia, tykkään tehdä myös niitä paljon kerralla, kun vien niitä tuliaisiksi pakkasesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tuliainen! Kyllä Korvapuustin saaja ilahtuu. Meillä ei tällä kertaa jäänyt korvapuusteja pakkaseen laitettavaksi. Ihanaa viikon jatkoa, Pirjo ❤

      Poista
  5. Puusti kuin puusti, mutta munattomana ja laktoosittomana, kiitos. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvapuustiohjeesta saa näppärästi sekä munattoman että laktoosittoman. Ihanaa viikon jatkoa ❤

      Poista
  6. Korvapuustit on hyviä, kun ne on riittävän kosteita ja jätetty vähän vaaleaksi. Ite olen surkea pullaleipuri, vaikka välillä tulee yritettyäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvapuustikoulukuntia on monia. Minustakin on hyvä, että korvapuusti on hieman kostea, mutta vaaleahko, semmoinen pikkuisen enemmän ruskeaan taittuva 😃 Käytännössä olen kuitenkin kovin joustava - korvapuusti on aina korvapuusti! Ihanaa viikon jatkoa sinulle, Sartsa ❤

      Poista
  7. Boa noite Tarja. Parece ser muito delicioso. Parabéns pela maravilhosa receita.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!