torstai 1. lokakuuta 2020

Valtakunnallinen heijastinpäivä 1.10.2020


Tänään vietetään valtakunnallista heijastinpäivää. Heijastinpäivää viettetiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Teemapäivän tavoitteena on muistuttaa, että nyt on aika ottaa heijastimet käyttöön - syksyn heijastinkausi on alkanut!

Minne laittaisin heijastimen?

Molemmin puolin, niin erotun eri suunnista.
Jousiheijastin ranteeseen.
Riippuva heijastin heiluu polven korkeudella.
Mitä useampia heijastimia käytän, sen paremmin autoilija näkee pimeässä tai hämärässä kulkevan.
(Lähde: Liikenneturva)



Millainen heijastin toimii? (Lähde: Liikenneturva)

Myytävien heijastimien tulee olla CE-hyväksyttyjä ja täyttää heijastinstandardin vaatimukset. Oikeasta heijastimesta löytyy seuraavat tiedot: CE, EN 13356, tyyppitarkastuksen suorittaneen laitoksen tiedot (esim. Työterveyslaitos, TTL), käyttöohjeet ja heijastimen valmistaja.

Erilaiset heijastavat askartelu- ja käsityömateriaalit ovat hyvä lisä pimeän ajan näkyvyyteen. Takuuta niiden heijastuvuuden erottomiseen pimeällä ei kuitenkaan ole. Liikenneturvan ohje on, että aina kannattaa varustautua myös asiaan kuuluvalla heijastimella.


Heijastinpäivän innoittamana aloitin neulomaan säärystimet Novitan Hohde-langasta. Novitan Hohde -langassa on heijastavaa kuitua ja lankaan sopii 7 Veljestä -langan ohjeet. Blogini arkistojen kätköistä löytyy muuten postaus, missä on kuvia Hohde-langasta neulomistani lapasista ohjeineen.


Parempi heijastinöverit kuin vajarit!

Ole #vahvastinäkyvä



10 kommenttia:

  1. Boa tarde. Parabéns pelo tema. E as fotos ficaram maravilhosas.

    VastaaPoista
  2. Totta!
    :)minulle kerran sanottiin kun olin heijastin (koiranpissatus-takissa runsaasti heijastimia)takin kanssa kaupassa.Olet kin joulukuusi kun kävelet tuola pyörätiellä,Sanoin parempi olla kuusi valoloila kun ilman....siihenpä vastapuolella ;)ei lisättävää!
    Tärkein kapistus!heijastin /liivit ym!!
    Oikein HYvää näkyvää lokakuuta:),Sinulle Tarja :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heijastimia ei voi olla liikaa! Mennään vaikka joulukuusena, mutta näytään. Aikoinaan ajoin pitkää työmatkaa. Silloin näin pimeillä tieosuuksilla monenmoista pimeässä kulkijaa. Useimmilla oli heijastimien lisäksi myös taskulamppu kädessä ja he näkyivät todella hyvin. Ja näin toki heitäkin, jotka kävelivät pimeässä ilman heijastimia mustissa vaatteissa. Kiitos samoin, Liisa - näkyvää lokakuuta sinulle <3

      Poista
  3. Heijastimet alakaa olla tärkiit, jos hämärissä liikkuu!

    VastaaPoista
  4. Nyt todella täytyy ottaa heijastimet esille.

    Oi kun ihanat punaiset saappaat tuolla aijemmassa postauksessa.
    Sellaiset minäkin haluaisin.
    En vaan ole löytänyt.
    Mukavaa syksyä sinne teille❤️

    VastaaPoista
  5. Kiva kun heijastimiakin on vaikka minkälaisia, varmasti jokaiselle löytyy joku mieleinen! Nyt on kyllä jo niin pimeää ettei ilman heijastinta pärjää! Mukavaa perjantaita ja hyvää viikonloppua♥

    VastaaPoista
  6. Minä tykkään todella paljon vaatteista, joissa heijastin on valmiiksi, kuten nuo tekemäsi lapaset. Meillä on kahdella nuorimmalla pojalla ulkotakeissa sekä pipoissa heijastinkangasta valmiiksi. Vielä pitäisi saada teinille heijastimet ja omani ripustella mustaan takkiini takaisin.

    VastaaPoista
  7. Jep, valmiina olevayt heijastimet ovat käteviä, kun niitä irtonaisia ei meinaa muistaa.
    Pipoja olen tehny myös heijastavasta langasta joskus.
    Ilmankos läheisessä palvelutalossa oli toimintana "tehdään yhdessä heijastin" , kun olikin heijastinpäivä :)

    VastaaPoista
  8. Täytyykin tarkistaa lasten ulkovaatteiden heijastimet. Osassa on yllättävän huonosti, toisissa taas tosi hyvät kiinteät heijastimet. Omatkin olisi hyvä tarkistaa.

    VastaaPoista
  9. Kiitos sinulle hyvästä kommentista! Katuvalot eivät todellakaan tee kävelijää näkyväksi. Mustissa vaatteissa kulkijat häviävät pimeyteen. Heijastinliivi on hyvä - myös kesällä! 👍 Kauniita lokakuun päiviä sinulle ❤

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!