perjantai 15. tammikuuta 2021

Diippiä asiaa lumesta, koska talvi ja pakkanen

Nopsa Kuva: Eva H

Diippiä asiaa lumesta,

Eilen aamulla kuntosalilla kuntopyörällä sinkuttaessani näin TV-ruudussa mielenkiintoisen otsikon. Otsikossa oli meteorologi Kerttu Kotakorven toteamus "Samalla kun lumi vähenee vääjäämättä, sitä voi silti olla liikaa". Kotiin tultuani menin koneen ääreen tutkimaan tarkemmin, mitä Kotakorpi toteamuksellaan tarkoittaa. 

Kotakorpi pohtii blogissaan, että katoaako häviävän lumipeitteen mukana osa suomalaisuutta. Aika pysäyttävä ajatus, eikö totta!

Tässä kaksi suoraa faktapoimintaa Kotakorven postauksesta:

  • Lumen väheneminen ei siinnä kaukana tulevaisuudessa, vaan elämme sen kanssa jo nyt. Lumiaika on lyhentynyt koko maassa.
  • Ilmaston muuttuessa sademäärät* Suomessa kasvavat. Muutos on jo tapahtunut ja se voimistuu tulevina vuosikymmeninä. (*vesi-, räntä- ja lumisade)

Eli lumikinokset kasvavat ja niistä tulee helposti ongelmallisia sekä ihmisille että luonnolle. Tykkylumi taivuttaa ja katkoo puita aiheuttaen taloudellisia vahinkoja sähkölaitoksille ja metsänomistajille. Kasvavat hanget aiheuttavat tulvavaaran ja lumitaakat rakennusten katoilla aiheuttavat vahinkoa tai vaaran.

Kotakorpi toteaa, että lumen puuttuminen tai sen väheneminen on suuri muutos suomalaisessa identiteetissä. Hän perustelee ajatustaan sillä, että nätti valkoinen lumikuorrute ei riitä hiihtämiseen eikä muihin talvisiin iloihin. 

Rimpilänniemi Kuva: Leena Mc

Rimpilänniemi Kuva: Leena Mc


...koska talvi ja pakkanen

Komppaan meteorologi Kotakorpea - Nautitaan lumesta, kun sitä nyt on! Somesta on ollutkin kiva katsella kuurapartoja ja tuiskutukkia laskeskelemassa ja luistelemassa. Tällaisina pakkaspäivinä (eilen siinä -30°C, tänään aamulla enää -23°C) on talven parhautta, kun taivas on pilvetön ja aurinko valaisee päivän lyhyen valoisan ajan verran. 

Paakinmäki Kuva: Tarja Karvonen

Näillä napakoilla pakkasilla on hyvä tehdä jäälyhtyjä. Otetaan ideoita vuosi sitten olleesta Paakin jouluvalot 2020-tapahtumasta. Tänä vuonna tapahtumaa ei järjestetty koronan vuoksi, mutta supersuosittu tapahtuma kokoaa katsojansa varmasti seuraavana vuonna. Lämpimiä terveisiä Paakinmäkeen!

Kuva: Lounais-Suomen Martat

Tämä kuva on Instagramista ja se on Lounais-Suomen Marttojen julkaisu. Katso, mitä he vinkkaavat pakkaspäivien askareiksi! Nyt on hyvä aika laittaa puuvilla- ja villamattojen lumipesuun sekä tuulettaa vuodevaatteet, kodintekstiilit ja villavaatteet. Pakkassää on erinomainen sää ulkoiluttaa pehmoleluja. Kiitos vinkeistä Lounais-Suomen Martat!

Miten talvet ovat muuttuneet sinun mielestäsi? 

Oletko tehnyt jäälyhtyjä?

Vuottolahti Kuva: Eva H

Kotivarailua

Tästä lumen mahdollisesti aiheuttamista ongelmista pääsemmekin aiheeseen hätävara. Olen postannut aiheesta vuosi sitten marraskuussa otsikolla Kotivara - Pärjäisitkö omin avuin 72 tuntia?  

Jokaisessa kodissa olisi siis hyvä olla valmius selvitä itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta erilaisissa häiriötilanteissa. Häiriötilanteita voivat olla esimerkiksi sairaus, jonka takia ei pääse kauppaan sekä sähkökatkokset, myrsky tai ongelmat vedenkäytössä (katkokset vedenjakelussa tai vesijohtoveden saastuminen). Kotivara on vettä ja elintarvikkeita, joita kierrätetään päivittäin "parasta ennen"-päiväykset huomioiden. Käytettyjen tuotteiden tilalle hankitaan uudet. 

Lue lisää kotivarasta Marttojen nettisivuilta.

Rimpilänniemi Kuva: Leena Mc


Tällaisia kauniita talvisia järvimaisemia löytyy täältä Kainuusta!

Pirteää viikonloppua!


36 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat!!♥

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Boa tarde minha querida amiga, as imagens são impressionantes e acho que o frio também, bom final de semana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cumprimento! É um lindo inverno aqui. Às vezes havia muita geada, mas agora não está muito frio. Muitas roupas quentes e botas de inverno decentes são necessárias.

      Poista
  3. Ihanan näköistä;-) Luin myös Kotakorven kirjoituksen. Ennen kunnon talvi tuli jo lokakuussa, ja kesti huhtikuun loppuun. Kesäkengät sai jalkaan vapuksi;-) Kotivara on aina hyvä olla olemassa. Viikonloppuja;-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikkien postaukseni kuvaajien puolesta <3 Kotivara on marttamaista arkijärkeä. Monenlaisia elintarvikkeita usean kotitalouden kaapeista löytyy, mutta onko ne sellaisia, joilla pärjäisi tarvittaessa muutaman päivän. Hyvää viikon jatkoa sinulle, Anne!

      Poista
  4. Kyllähän talvet ovat lyhentyneet ainakin lumen osalta. viime talvi oli lähes lumeton ja toisaalta Lapissa taisi olla ihan yllin kyllin ja enemmänkin.
    Jäälyhtyjä en ole tehnyt, mutta tuossa kivenheiton päässä olevaa jokea kävin kuvailemassa päiväkävelyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime talvena oli paljon lunta. Lunta kolattiin etupihalta takapihalle, kun etupihalla alkoi lumipenkat olla turhan korkeat. Tänä talvena on lunta ei vielä ihan hirveästi ole. Lumi valaisee vuoden pimeimpänä aikana mukavasti.

      Poista
  5. Hei!
    Kiitos, kun olit piipahtanut Tauvonpaikassa. <3

    Tulin kurkkimaan tänne, kuka kommentoinnin takana oli. Löysin itseäni kovasti kiinnostavia postauksia ja liityin samantien lukijaksesi blogiisi.

    Minäkin tykkään käsitöistä, liikkumisesta, luonnosta ja noista marttojen vinkeistä.
    Lisäksi työn luonnekin näytti yhdistävään. Olen opiskellut aikanani Kajaanissa ja veo.

    Jään kuulolle!
    Talven iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa blogini seuraajien joukkoon ❤
      Meitä yhdistää monta yhteistä asiaa, joista yksi on Kajaani- ihan huippua!
      Olen liittynyt blogiseuraajiin, joten blogien äärellä tavataan!

      Poista
  6. Tosi on, että talven tulo on myöhästynyt ja kunnolla lunta on saatu useasti vasta tammikuussa. Jäälyhtyjä en ole tänä vuonna vielä tehnyt, mutta hyödynsin tietysti pakkasia ja vein kaikki petivaatteet päiväksi ulos sekä myös henkarivaatteet. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ollut reipas! Ja pakkaspäivät kannattaakin juuri hyödyntää noin. Hyvää viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  7. Kyllä luminen maisema vaan on kaunis. Kivat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikkien postaukseni kuvaajien puolesta <3 Luminen maisena on kaunis. Joskus tykkylumiset puut vaarojen rinteillä näyttävät ihan satumaisilta.

      Poista
  8. Kunnon talvet ovat ainakin täällä eteläisessä Suomessa aika harvinaisia. Nyt on jonkun verran lunta ja muutama aste pakkasta, mikä onkin mielestäni riittävä lämpötila. Pitääpä mennä katsomaan tuonne Kertun blogiin.
    Mukavaa lauantai-iltaa sinulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on sinne eteläänkin tullut lunta ja pakkaspäiviä ollaan saatu ihmetellä pitkin Suomea. Kovien pakkasten jälkeen 10 asteen pakkanen tuntui niin lupsakan lämpimältä säältä. Hyvää viikon jatkoa, Kristiina <3

      Poista
  9. Tämä onkin kunnon talvi, pakkasineen kaikkineen. Täällä Espoossa oli viime talvi ainakin aika leuto ja vähäluminen. Tuntuu, että syksy kestää nykyään pidempään ja talvi menee nopeammin pois. Tosin nythän ollaan sitten luvattu pitkään kestävää talvea, huoh!
    Pitääkin tänään heittää tyynyt ja peitot tuonne takapihalle tuulettumaan.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta ja pakkassäätä on nyt tänä talvena ollut pitkin Suomea. Kovien pakkasten jälkeen tuntui ihan täydelliseltä talvisäältä, kun ei tarvinnut ihan tolkuttomasti pukea villaa ja toppaa päälle, ja tarkenee ihan perustalvikamppeilla. Hyvää viikon jatkoa sinulle, Outi <3

      Poista
  10. Pääkaupunkiseudulla talvet ovat minusta lämmenneet ja muuttuneet vähälumisemmiksi. Iso osa koululaisista ei osaa hiihtää kunnolla. Kausi on niin epävarma ja lyhyt, että välineitä ei välttämättä kannata ostaa ennen tarvetta. Jos hiihtokausi kestää viikon tai hyvällä onnella kaksi, niin siinä ei välttämättä ehdi hankkia varusteita ja päästä edes ladulle saakka :)

    Minä tykkään lumesta ja talvilajeista ja olen monesti sanonut, että jos työpaikka-asia ratkeaisin, niin voisin todellakin muuttaa lumisemmille ja mäkisimmille seuduille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin noin se on, että saattaa hiihtokausi jäädä kovin lyhyeksi! Täällä Kainuussa talvella riittää lunta ja mäkiä löytyy sekä superhienoja vaaramaisemia <3

      Poista
  11. No nyt on ympäri Suomea lunta ja pakkasta riittänyt. :) Niin upeita kuvia lumisesta Suomesta. Mutta toki se on äärimmäisen surullista, että talvet joihin olemme tottuneet ovat muuttuneet ja muuttuvat pikkuhiljaa... :/ Kuitenkin hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan saatu viettää talvea oikein kunnolla - pakkasta ja lunta on pitkin Suomea. Kovimpien pakkasten jälkeen 10 asteen paikkanen tuulettomana päivänä tuntui niin lämpimältä säältä! Hyvää viikon jatkoa <3

      Poista
  12. Oh how stunning these snow pictures are! I don't think I could survive those kind of temperatures though!!😉
    I have noticed a change in our winter temperatures here too. When I was a child, we used to have deep snow that lasted for months at a time. Now, we are lucky if we see the occasional sprinkling of snow...and recently, no sign of snow at all.🙄
    WOW, those ice lanterns look amazing...I would love to make some myself!!😊😊

    Have a lovely day and stay safe, my friend!

    Hugs xxx

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Here in Finland we can enjoy beautiful snowy landscapes and frost this winter. Last year, there was little snow in the southern part of Finland. Winters are different. Ice lanterns are a thing of Finnish frost days <3 Happy week to you and stay safe <3

      Poista
  13. Ihanat lumikuvat,ja hyvä kun kunnon talvi❄️💙Täälläpäin on selvästi tapahtunut ilmaston lämpiämistä:talvet täällä nykyään lyhyempiä ja vähemmän kylmiä.Hyvää viikkoa sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikkien tämän postauksen kuvaajien puolesta <3 Kiitos sinulle kommentistasi. On hienoa saada talvitilannepäivityksiä tähän postaukseeni ympäri Suomen. Hyvää viikon jatkoa sinulle, Jael <3

      Poista
  14. Niin kauniit kuvat ja niin painavia sanoja. Talvi on pitkälti muuttunut ja se pelottaa. Meillä ei ole pitkään lunta ollut, mutta onneksi tuli. Sipulikukat upposivat jo vihreine alkuineen lumeen. Lumilhhtyjä en ole vielä kerennyt tehdä. Lumityöt taitavat taas odottaa. Koko piha on pian kuin lumilinna. Ei tarvi rakentaa kun tornit ovat jo kohonneet. Ja totta; monet puut ja pensaat ovat jo matalana lumen painosta. Juhannusruusukin ihan mahallaan 😲

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkien tämän postauksen kuvaajien puolesta kiitos <3 Paksulla lumipeitteellä on puolensa ja puolensa. Vaan on se kuitenkin niin hienoa, että meillä on talvella lunta. <3 Puutarhan puut ja pensaat ovat kovilla! Toivotaan, että toipuvat talvesta hyvin. Kävi tänään kumppareissa kaahlaamassa takapihalla laittamassa linnuille ruokaa. En huomannut katsoa, miten meidän juhannusruusut voivat. Pitääpä huomenna käydä saapastelemassa takapihalla uudelleen.

      Poista
  15. Jotenkin tämän kumman vuoden jälkeen lumi ja pakkanen tuntuu todella hyvälle jotenkin paluulle perusasioihin.

    VastaaPoista
  16. Ilmastonmuutos on puhututtanut kauan...
    Silti itseäni somessa harmittaa, kun myös negatiivinen puoli nousee niin nopeasti esille - nyt kun lunta saimme eteläänkin... kaunein talvi kenties koskaan täällä asuessamme, niin valitetaan lumen määrästä... ei kai ole koskaan hyvää säätä kaikille...
    Minä höpsö tykkään kaikista säistä, nautin lumesta, jäästä pakkasesta nyt... ja vaikka räntäsateesta sitten kun on sen vuoro - kaikessa on hyvää, myrskyssäkin... sen voima on niin upea.... no juu... harhauduin aiheessa... Upeita on kuvasi ja känny viuhuu täälläkin kuvaten tätä ainutlaatuisuutta... iloisia talvipäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri - nautitaan lumesta, kun sitä on. Se on aika pitkälle pukeutumisesta kiinni, kuinka ulkona talvella pärjää. Talvella villapöksyä ja toppavaatetta päälle. Ja jalkaan tietenkin villasukat <3 Hyvää viikonloppua!

      Poista
  17. Tulevaisuus näyttää niin monin tavoin huolestuttavalta, että on syytä opetella olemaan iloinen tästä päivästä. Samalla vain pitäisi pitää huoli siitä, ettei omalla toiminnallaan nopeuta luontokatoa ja ilmastonmuutosta. Yritetään löytää onni pienistä asioista, ei etelänmatkoista ja ökytaloista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Korona-aika on laittanut meidät oikeaan suuntaan luonnon kannalta matkailua katsottaessa - on löydetty kotimaan matkailu- ja luontokohteet.

      Poista

Ilahdun kommenteista!