perjantai 21. toukokuuta 2021

Maailma on kaunis ja elämä ihanaa


Hepoköngäs, Puolanka 16.5.2021 
Kuva: Tarja Karvonen

 

Tähän aikaan elämästä,

tähän aikaan vuodesta,

tähän aikaan päivästä tuntuu,

että maailma on kaunis ja elämä ihanaa


olen onnellinen ja täysi ja niin on aina ollut ja on aina oleva


uskon tähän tunteeseen,

ja vaikka en uskoisi, maailma on kaunis ja elämä ihanaa

ei se ole uskon asia


Kai Nieminen: Alan oppia, Tammi 


Kai Nieminen on Kajaanin Runoviikon vuoden 2021 Suven runoilija. Hän on runoilija ja japanilaisen kirjallisuuden suomentaja.  Esikoiskokoelma Joki vie ajatukseni ilmestyi 1971. Sanotaan, että Niemisen lyriikassa näkyy Japanin kirjallisuuden ja kulttuurin syvällinen tuntemus. Hän on julkaissut lähes 20 runokokoelmaa ja tuota määrää enemmän käännöksiä.

(Lähde: Veikko Halmetoja, Runoviikon 2021 esite)


Kajaanin Runoviikon kassi
Kuva: Tarja Karvonen

Eilen Runoviikon ystävien hallitus kokoontui suunnittelemaan tulevan kesän Kajaanin Runoviikon (7. - 11.7.2021) runopolkua. Runopolku on osa Runoviikon ohjelmaa ja loppukesän kulttuuritarjontaa. Olemme innoissamme, kun tämän hetken koronatilanteen mukaan tapahtumaviikko voidaan järjestää koronaan liittyvät suositukset huomioiden.

Olemme Runoviikon taiteellisen johtajan, Kati Outisen, kanssa samaa mieltä:

" Kaipaan esityksien näkemistä. Kaipaan taidetta, taide-elämyksiä, yhdessä muiden kanssa jaettuja hetkiä. Siksi järjestän ja uskon että kesällä. Heinäkuussa. Yhdessä. Kajaanissa."  
Kati Outinen, Runoviikon esite 2021

 


Tänä iltana oli tyttären Kainuun musiikkiopiston kantele-opintoihin liittyvä lopputyökonsertti. Silmäkulmasta vieri kyynel, jos toinenkin. Ihana konsertti <3 Jos tytärtä jännitti, niin myös äitiä tyttären puolesta. Konsertin aikana vilahti ajatuksissani muistoja menneiltä vuosilta; soittotunneille kuljettamista, kotona harjoiteltuja soittoläksyjä, kanteleleirejä, kanteleita viisikielisestä kanteleesta konserttikanteleeseen ja konsertteja niin jouluisin kuin keväisin. Mitä kanteleensoitto tuo hänelle tullessaan - tulevaisuus näyttää!

Tämän kulttuurimartan superviikon päättää Euroviisut 2021. Huomenna kannustetaan kotikatsomoissa!

Musiikillista viikonloppua! 

22 kommenttia:

  1. Todella osuva on Kai Niemisen runo.
    Musiikillista ja rentouttavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai Niemisen runossa ollaan elämän ytimessä. Maailma on kaunis ja elämä on ihanaa. Kiitos <3 Viikonloppu oli musiikillista riemua - tyttären upeasti onnistunut konsertti ja Suomen menestys Euroviisuissa! Mukavaa viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  2. Maailma on kaunis ja elämä ihanaa, vaikka on satanut lähes viikon ja lisää on tulossa. Ei sade sitä tunnetta tuhoa. Runo on puhutteleva.
    Onnea tyttäresi hienosta konsertista.
    Hepoköngäs on komea putous, kun on vettä paljon liikkeellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runo on puhutteleva. Ajattelin, että runo kannattaisi kirjoittaa oikein kalenteriin muistutukseksi, jos ei meinaa tämä asia elossa ja olossa aina pysyä mielessä. Hepokönkäällä vettä virtasi. Ihan paras aika vuodesta käydä katsomassa, kuinka putouksessa vesi kuohuu.

      Poista
  3. Oih... upeaa, niin runo kuin tyttäresi konsertti - huikeaa!!
    Sävelten siivin jatkukoon viikonloppua ja kevään muuttuminen kesäksi... kosken kuohut saa aina silmien kautta sydämen hymyilemään!

    VastaaPoista
  4. Totta se on, että elämä on ihanaa (vaikka välillä raskastakin) ja maailma on kaikessa epävakaudessaankin kaunis. Sen näkeminen on tärkeää!
    Oi että, onnittelut tyttärellesi, ollut varmasti upea konsertti.
    Kaunista viikonloppua sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, että vaikka välillä elo ja olo tökkii, niin elämä on ihanaa ja maailma on kaunis <3 Kiitos onnitteluista. Konsertti oli upea päätös musiikkiopiston opinnoille. Mukavaa viikon jatkoa sinulle, Outi <3

      Poista
  5. Olispa ihana päästä Kajaanin runoviikolle mukaan! Lapsuuskotini on Kajaanista n 80 km lounaaseen, joten voisi olla mahdollista yhdistää veljen luona kyläilyyn. Kiitos vinkistä!
    Hyvää kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runoviikon talkoolaisilta on ensi viikolla. Olen niin innostunut, että en meinaa oikein malttaa odottaa :D Ilmoittele minulle sähköpostilla, jos pääset Runoviikon tapahtumiin, niin tavataan! Aurinkoisia toukokuun päiviä sinulle!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Hepoköngäs on suorastaan mystinen paikka keskellä kainuulaista korpimetsää. Kiitos onnitteluista <3

      Poista
  7. Onnea paljon äidille❤..oi voin niin ajatella tunteesi,siinähän herkistyy todellakin.
    Kaunis kuva ja runo 💛 Todellakin tämä aika,kun kaikki ihanuus kesästä on edessä on huikeaa aikaa.
    Mukavaa viikonloppua🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kyllä oli mieleen painuva konsertti. Siinä tuli muistoja mieleen noilta 14 vuodelta. Tänään paistaa täällä aurinko. Jospa alkaisi sää viimein lämmetä ja päästäisiin pihalla tosi toimiin. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  8. Musiikki on ihana harrastus!
    Ja Suomi sai hienon sijoituksen viisuissa!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä jännittävä konsertti. Tyttäreni soitto arvioitiin ja läpi meni heittäen - nyt hänellä päättyi 14 vuoden mittaiset musiikkiopiston opinnot. Kyllä oli mahtava euroviisumeininki. Valvoin ja jännäsin loppuun asti.

      Poista
  9. Hepoköngäs upeaa katseltavaa...
    Lämpöiset Onnittelut,Tyttärelle sekä Äidille
    Ja
    Kiitos Tarja!
    Onnea voitit maailman "herkkukirjn";)
    Hyvää kevättä ja Kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hepoköngäs on kyllä aika mystinenkin paikka. Metsien kätköissä tällainen paikka. Kiitos onnitteluista <3 Merkittävä tapahtuma niin tyttären kuin minunkin elämässä. Aurinkoisia päiviä sinulle <3

      Poista
  10. Ja kauniita paikkoja löytyy ihan läheltäkin. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa - juuri näin <3

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!