keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Mickey Mouse joulutähti ja puolukkainen punasipulihilloke


Joulutähti Mickey Mouse

Joulukukat tuovat joulun tunnelmaa

Joulukukkatarjonta on runsaimmillaan. Tarjolla on perinteisiä joulukukkia ja ilahduttavia uutuuksia. Perinteiset punaiset joulutähdet ovat saaneet rinnalleen hauskan uutuuden, pyöreälehtisen Mickey Mousen. 

Marttojen nettisivulla kerrotaan, että joulutähden pienet keltaiset kukat ovat värittyneiden ylälehtien ympäröiminä. Joulutähden punainen kukka ei siis olekaan kasvin kukka, vaan värittyneet ylälehdet. Lehdet voivat värittyä punaisen eri sävyisiksi, valkoisiksi tai kirjaviksi.

Marttojen sivuilla on hyvät ohjeet joulutähtien hoitoon. Martat vinkkaavat, että joulutähden kasvattamista voi kokeilla joulun jälkeen viherkasvina. 


Anna joululahjaksi itse tehtyjä herkkuja

Martat vinkkaavat antamaan joululahjaksi itsetehtyjä herkkuja. Joululahja voi olla esimerkiksi saaristolaisleipä, joulupulla, joululimppu, kuivakakku, hillo, hilloke tai glögi. Valmistimme tänään Marttojen ohjeella puolukkaista punasipulihilloketta. 


Puolukkainen punasipulihilloke

Punasipulihilloke sopii liharuokien lisukkeeksi ja juustojen kanssa. Purkki punasipulihilloketta on myös mainio itsetehty joululahja.

Marttojen ohjeella tehtyyn puolukkaiseen punasipulihillokkeeseen tarvitaan:

  • 2-3 punasipulia
  • noin 2 rkl öljyä
  • 1 dl puolukoita (pakastimesta)
  • 1 dl balsamiviinietikka
  • 0,5 sitruunan mehu
  • hunajaa maun mukaan (noin 0,5 dl)
  • noin 2 dl vettä
  • ripaus suolaa ja mustapippuria
Marttojen sivuilta löydät valmistusohjeen, ravintosisällön ja tiedon hiilijalanjäljestä. 


Millainen on sinun vinkkisi itse tehdyksi joululahja herkuksi?


20 kommenttia:

  1. beautiful flowers.... and delicious food...

    Have a wonderful day

    VastaaPoista
  2. Joulukukista joulutähti on minule vieras kukka,Silkkikukkia -joulutähtiä on valkoisia ja punaisia,Ostan jouluksi hyasintin ,se joulun tuoksu,🤶🎅😊
    ja minulla sellainen joulusydän,joka haluais tehdä kaikkea ruokajuttuja ja antaa lahjaksi,mutta ikävä kyllä minulla ei ole kelle antaa,Mutta iloinen olen tuosta meidän parhaasta lahjasta "Onni-Unelmasta",kädet laitan ristiin ja toivon :paljon ,paljon pieniä enkeleitä turvaksi.tytölle ja hänen perheelle.
    Myös Sinulle Tarja.:ihanaa joulun valmistelu aikaa!
    Kiitos ,kun olet siellä 🤗🧡

    VastaaPoista
  3. Nam ystäväni on tehnyt tuota puolukkapunasipulihilloketta ja on todella hyvää🥰
    Joulukukkia onkin niin runsas valikoima,joulutähti on kaunis ja amaryllis. Ostin koristellun mehikasvin,se on yksi suosikkini. Jotenkin niin minun oloinen😂
    Ihanaisia joulupuuhailuita sinullekkin🤗

    VastaaPoista
  4. Kyllä ainakin yhden joulukukan hankin, ehkä se on valkoinen joulutähti, sininen hyasintti tai leikkotulppaaneja, jos niitä löytäisin.
    Itsetehdyt lahjani ovat oikeastaan aina neuletöitä, joskus kransseja tai havupalloja,
    Nyt otan vinkin tästä punasipulihillokkeesta, ehkäpä teen.

    VastaaPoista
  5. Annan tänä jouluna entistä enemmän itse tehtyjä lahjoja. Paketoin mm. villasukkia, pipoja, neulekransseja, punaherukkahyytelöä, sinappia ja taatelikakkuja.

    VastaaPoista
  6. Tuo on varmasti hyvää, kun tykkään punasipuleista!
    Mukavaa joulupuuhastelua sinulle!

    VastaaPoista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Hei, minulla alkaa ihan kädet syyhyämään, kun selailin blogiasi. Tosi ihania ideoita tuli vastaan. :)
    Perustin itse juuri täysin uuden blogin, olet tervetullut seuraamaan sitä :)

    VastaaPoista
  9. Åhh såå fin julestjerne!
    Deiligt mat også nam nam!

    God julestemning ønskes deg!

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Täytyypä tehdä tuota punasipulihilloketta, se vaikuttaa niin hyvältä :)

    VastaaPoista
  12. Ihana joulutähti ja tuo ohje kiinnostaa että menee varmasti kokeiluun. Hyvää joulunodotusta sinne ❤

    VastaaPoista
  13. Olen tehnyt useampana vuonna sinappia lahjaksi, siitä ollaan tykätty.
    Hilloke näyttää hyvältä ja niin myös kaunis joulutähti.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
  14. All my life I've never seen anything that works as fast as the Dr.Okosodo spell. I am from New Jersey and my name is Angela after contacting Dr.Okosodo so I started to believe the saying that every coin has two sides. When my lover abandoned me, he swore never to return to me, but thank God, through Dr. Okosodo's help, I have my lover back to me within 48 hours and I also want other people who are with the heart. party get in touch with Dr. Okosodo through these details below which are via email: ( Drokosodo647@gmail.com ) or via ( Whatsapp at +2349050443678 ), then you can see the wonders of Dr.Okosodo

    VastaaPoista
  15. Minun itsetehty ruokalahjavinkki on saaristolaisleipä ja sitten makeat herkut kuten hienosti koristeltuja pipareita, piparkakkutalo tai -kuusi, sekä erilaiset itsetehdyt suklaanamit.

    VastaaPoista
  16. Beautiful Christmas flowers and good looking jam. Enjoy your weekend.

    VastaaPoista
  17. Herkulliselta vaikuttava punasipulihilloke. Pitää ehdottomasti testata.

    VastaaPoista
  18. Kalaneuvoksen suolaiset joulutortut menevät ehdottomasti kokeiluun, kuullostavat vallan herkuilta. Ihanaa joulun aikaa Tarja <3

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!