Taidan olla niitä aamuihmisiä, jotka heräävät luontojaan varhain ja ovat energisimmillään aamusta. Tai näytän olevan aamuihminen ainakin loma-aikaan. Kun saisi nukkua pitempään, niin uni karkaa jo anivarhain. Eikaitsiinä.
Siispä tuumasta toimeen. Vaikka jouluruuat ovat ihania, niin nyt niitä on kyllä syöty tälle joululle ihan riittämiin. Marttailin jouluruokien jämistä hävikkiruokia; eilen joulukinkusta kinkkupizzaa, tänä aamuna tein porkkanalaatikosta pannukakun ja perunalaatikosta perunarieskaa.
Porkkanapannukakku (porkkanalaatikosta pannukakku)
7 dl maitoa
4 munaa
n. 2 dl porkkanalaatikkoa
3 dl vehnäjauhoja
0,5 - 1 tl jauhettua kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl inkivääriä
(1 tl mantelijauhetta)
(ripaus suolaa)
pala margariinia tai juoksevaa margariinia leivinpaperin voiteluun
1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
2. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää maito.
3. Lisää porkkanalaatikko ja sekoita vispilällä.
4. Lisää loput aineet, sekoita. Anna taikinan turvota sen aikaa, kun uuni lämpenee.
5. Laita uunipellille leivinpaperi ja voitele se margariinilla.
6. Kaada pannaritaikina leivinpaperin päälle.
7. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 25-30 min, kunnes pannukakku on saanut kauniin värin.
Perunarieskat
3-4 dl perunalaatikkoa (voit myös käyttää rieskoissa eri joululaatikoiden jämät ja niiden yhdistelmät)
2 dl vehnäjauhoja + 1 dl kaurahiutaleita TAI 1 dl vehnäjauhoja ja 2 dl ohrajauhoja
1 dl maitoa
1 muna
(1 tl suolaa)
Vinkki: Voit käyttää vehnäjauhojen ja kaurahiutaleiden tilalla myös vehnä- ja ohrajauhosekoitusta (1 dl vehnäjauhoja ja 3 dl ohrajauhoja).
Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Nostele taikina kuuteen kekoon leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Muotoile lusikalla kuusi pientä, pyöreää rieskaa.
Pistele taikinaan reikiä haarukalla.
Paista rieskat 250-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes rieskat ovat saaneet väriä pintaan.
Joulukinkusta kinkkupizza
Pizzapohja (uunipellillinen)
2 dl vettä
25 g (puoli pakettia) hiivaa tai kuivahiivaa pussin ohjeen mukaan
3 rkl öljyä
ripaus suolaa
5 dl vehnäjauhoja
Täyte
purkki smetanaa
1 rkl sinappia
ohuita joulukinkkusiivuja
1/2 - 1 punasipuli
mustapippuria
Aura-juustoa muruina
juustoraastetta (esim. mozzarellaemmental)
1. Sekoita hiiva käden lämpöiseen veteen.
2. Lisää veteen öljy ja ripaus suolaa.
3. Sekoita sitten vehnäjauhot. Anna kohota 20 minuuttia liinan alla.
4. Sekoita smetanaan ruokalusikallinen sinappia ja ripaus mustapippuria. Levitä smetana levyksi kaulitun pizzapohjan päälle.
5. Ripottele joulukinkkusiivut, suikaloitu punasipuli ja Aura-juustomuru.
6. Paista 225 asteessa 10 minuuttia. Ota pizza uunista ja ripottele juustoraaste pizzan päälle. Paista niin kauan, että pizzapohja on kypsä ja juustoraaste on saanut väriä pintaan.
Näillä eväillä kohti vuoden viimeistä viikonloppua!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joululaatikkorieskat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joululaatikkorieskat. Näytä kaikki tekstit
perjantai 28. joulukuuta 2018
Jouluruokien hävikkiruuat: porkkanapannukakku, perunarieskat ja kinkkupizza
lauantai 6. tammikuuta 2018
Lumista loppiaista... ja mausteista glögikakkua
Laitamme loppiaisena joulukoristeet laatikkoihinsa odottamaan seuraavaa joulua. Joulukoristeita pois laittaessa tulee hieman haikea tunne, kun joulu on ohi. Toisaalta taas energinen olo, sillä nyt lähdetään kohti kevättä. Innostun ja ilostun joka vuosi valoisan ajan pitenemisestä. Kajaanissa aurinko nousi tänään klo 9.56 ja laski klo 14.35 eli päivän pituus oli siis 4 h 39 min. Vuoden ensimmäisenä päivänä aurinko nousi klo 10.02 ja laski klo 14.23 eli päivän pituus oli tuolloin 4 h 21 min. Eikö ole mahtavaa?!
En oikein raskisi laittaa joulukuusta pois. Neulasia on varissut tosi vähän eli olemme muistaneet huolehtia veden laittamisesta kuuselle. Joulussa on kivaa se, että kaikesta jouluhääräilystä huolimatta aika tuntuu hieman pysähtyvän. Elo ja olo ei ole arkisesti aikataulutettua kuten normaalisti; töistä ja harrastuksista on lomaa. Loma meni pääsääntöisesti kotona pyöriessä ja hyöriessä. Ja hyggeillessä :)
Joululomalla myös penkkiurheilimme. Kävimme nimittäin katsomassa Kalpa-Kärpät ottelun Kuopiossa - Kalpa voitti 6-5! :) Ottelua oli katsomassa 4402 jääkiekon ystävää, mikä oli muuten kauden katsojaennätys.
Joulun 2017 ehdoton askarteluhitti oli tontunovi. Meillekin muutti tonttu asumaan.
Tykkylumisia kuusihattivatteja Vuokatinvaaralla (5.1.2018).
Lumitöitä olemme toden totta saaneet tehdä! Lumisateisimpina päivinä kaksikin kertaa päivässä. Kainuussa oli eilen aamulla 1200 kotitaloutta ilman sähköä (yle.fi 5.1.2018). Kainuun pelastuslaitoksen arvion mukaan tulee sähköttömiä kotitalouksia tänään olemaan noin 3000-7000 (yle.fi 6.1.2018 klo 08.22). Ongelmat sähkönjakelussa johtuu tykkylumen taivuttamista ja katkomista puista ja oksista sähkölinjojen päälle. Osa kainuulaisista ovat olleet ilman sähköä jo viisi vuorokautta. Että kyllä sitä nöyrin mielin saa lumilapiota heilutella ja kolaa lykätä, jos ongelmana on vain se, mihin tämän kaiken lumen pihallaan laittaa.
Tästä siis on kyse, kun Kainuussa sähkölinjat ovat kovilla ja on sähkökatkoja (Pohjavaara 5.1.2018).
Joka joulu leivon periteisten joululeipomusten lisäksi jotain, mitä en ole aiemmin ole leiponut. Tänä vuonna tein vihreä kuula -joulutorttuja ja glögijuustokakun. Vuoden 2017 hittijoulutorttujen ohjeen löydät Vihreä kuula -joulutorttu postauksestani. Lisäksi ilostuin jälleen joululaatikkorieskoista, joiden ohjeen löydät Herkullisia rieskoja joululaatikoista postauksestani.
Glöjuustokakkuohjeita löytyi monia. Ohjeista päädyin K-ruoka.fi sivuston mausteinen glögikakku -ohjeeseen siinä olevien mausteiden takia. Ja se tosiaan se kannatti; appelsiini, kaneli ja kardemumma sopivat tähän kakkuun erinomaisesti!
Mausteinen juustokakku
Pohja
150g piparkakkuja
75g voita
Täyte
4 liivatelehteä
1tlk (2 dl) vispikermaa
180 g Pirkka maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1/2 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
1 appelsiinin raastettu kuori
3 rkl appelsiininmehua
Kiille
4 liivatelehteä
1 dl vettä
3 dl Marli perinteistä glögitiivistettä
Valmistus
1. Murskaa piparkakut. Sulata rasva ja sekoita piparimurujen kanssa. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan ja reunojen väliin. Painele keksiseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta vuoka jääkaappiin.
2. Upota liivatteet runsaaseen, kylmään veteen ja anna liota vähintään 10 minuuttia. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuuston joukkoon tomusokeri, mausteet ja appelsiinin raastettu kuori. Nostele kermavaahto juustoseoksen joukkoon. Kuumenna appelsiininmehu. Liuota hyvin puristetut liivatteet mehuun. Kaada liivateseos hieman jäähtyneenä täytteen joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Levitä täyte piparipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.
3. Liota kiillettä varten liivatteita noin 10 minuuttia kylmässä vedessä. Kiehauta vesi kattilassa. Liuota hyvin puristetut liivatteet veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana glögitiivisteen joukkoon samalla sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä hetken aikaa jääkaapissa välillä sekoittaen. Seoksen on oltava mahdollisimman kylmää, muttei vielä hyytynyttä, ennen kakun päälle lisäämistä. (Jos kiille alkaa hyytyä, voit kuumentaa sitä hieman, jotta se muuttuu uudelleen juoksevaksi.) Lusikoi mehuseosta puoliksi hyytyneen kakun päälle erittäin varovasti, jotta juustotäyte ei sekoitu. Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.
Elämme tänään historiallisia hetkiä: Tasan vuosi sitten tein ensimmäisen postauksen blogiini. Paljon kiitoksia teille kaikille blogini seuraajille! <3
Leppoisaa loppiaista!
tiistai 2. tammikuuta 2018
Herkullisia rieskoja joululaatikoista - joululaatikkorieskat
Joululoman arkiaamu. Hymyilyttää, kuinka haastavaa hyggeily tänä aamuna on. Vuodenvaihteen viikonloppu meni ihan hyggeillessä ja tästä johtuen olo on jopa hienoisen pursuavan energinen. Ajatuksissa pyörii mm. paljon uusia ideoita käsityöhommiini liittyen. Tekeillä on postaus pienestä virkkaus+neulonta -ohjeesta. Tänään on myös tarkoitus pikkuisen siivoillakin.
Energistä oloa hyödyntääkseni päätin heti aamusta leipoa joululaatikkorieskoja. Jouluruokia ostaessamme katsoin, että päiväykset ruuissa menevät yli vuoden vaihteen ja näin ne ovat nyt edelleen käytettökelpoisia. Tein jäljelle jääneestä porkkanalaatikosta rieskoja.
Joululaatikkorieskat
3-4 dl porkkana-, peruna-, lanttu- tai bataattilaatikkoa (voit myös yhdistää eri laatikoiden jämät)
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 dl maitoa
1 muna
(1 tl suolaa)
Vinkki: Voit käyttää vehnäjauhojen ja kaurahiutaleiden tilalla myös 3 dl ohrajauhoja.
Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Nostele taikina kuuteen kekoon leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Muotoile lusikalla kuusi pientä, pyöreää rieskaa.
Pistele taikinaan reikiä haarukalla.
Paista rieskat 250-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes rieskat ovat saaneet väriä pintaan.
Eli jos jääkaapista löytyy vielä joululaatikoiden jämiä, niin leivoppa niistä joululaatikkorieskoja :)
Mukavaa vuoden 2018 ensimmäistä tiistaita!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















