sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Marttaliiton mediamarttakoulutuksessa Helsingissä


Eilen kävin mediamarttakoulutuksessa Marttaliiton toimistolla.

Majoituimme perheen kanssa perjantaina Forenom hotelliin. Aamulla hotellista Marttaliiton toimistolle meno oli varsin riemastuttava kokemus, sillä olin ns. perillä kohteessa kadun ylityksellä ja muutaman kävelyaskeleen jälkeen.


Marttaliitto / Lapinlahdenkatu 3 A, 00180 Helsinki - 6. kerros.

Fiilikset olivat enemmän kuin innostuneet, sillä olihan tämä ensimmäinen kerta, kun kävin Marttaliitossa ja pääsin tuohon odottamaani koulutukseen :)

Marttoja oli tullut koulutukseen pitkin ja poikin Suomea. Esittelykierroksella oli mahdollista vielä esittää toivomuksia koulutuksen sisällön suhteen ja kaikkien toiveet koulutus täyttikin.

Jatkossa mediamartat kouluttavat ja opastavat yhdistyksiä martat.fi käytössä ja kotisivujen tekemisessä. Yhdistyksien nettivastaavat saavat mediamarttojen apua yhdistyssivujen tekemisessä ja käytössä.


Kotisivujen tekemiseen löytyy martat.fi ohjeet videoinakin. Näitä leffoja äärellä istun vielä ueampaan kertaan kotiin päästyäni!

Marttaliiton viestintäkoordinaattori Joonas Jylhä ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Ritva Ikonen luotsasivat päivän koulutuspäivän loistavasti päätökseen.

Päivän päätteeksi jokainen sai kahdella sanalla kuvata tunnelmiaan ja ajatuksiaan koulutuksen päätteeksi. Tällaisia mediamarttojen kertomia sanoja ja ajatuksia kirjoittelin ylös: selkiytynyt, luottavainen, kiitollinen, jännän äärellä, vertaistuki, odottava, lisämotivaatio, innostunut, helpottunut, kiinnostavia haasteita ja minä opin!


Ja tässä Ritvan ottamassa kuvassa me sitten olemme - pesunkestävät mediamartat ;)


Päivä kului aivan hujauksessa! Paljon en ehtinyt koulutuksen aikana pääkaupungin liikenteen vilinää katsella, vaikka hommauduin sitä varten ikkunan ääreen istumaan ;)

Mieleeni tuli tuttavani kertoma muisto lapsuudestaan; Hän asui lapsena kirkonkylästä syrjemmällä ja kylille päästyä oli mahtavaa, kun kengänkannat kopisivat asfaltilla. Vaikka jokusen kerran vuodessa käymme täällä Helsingissä (itseasiassa viime viikolla viimeksi), niin sama on fiilis minullakin kun tuttavallani, kun katselen ihmisvilinää ja autojonoja Helsingin keskustassa - on se kyllä aika mahtavaa! :)


Pääsimme tutustumaan liiton toimistoon Joonaksen toimiessa oppaanamme.


Kurkistelimme toimistohuoneisiin, joiden ovien pielissä oli Martat.fi ja Martat-lehdestä tuttuja nimiä. Marianne Heikkilä on Marttaliiton pääsihteeri ja päätoimittaja. Hänen työkenttäänsä kuuluvat myös media- ja yhteiskuntasuhteet sekä yritysyhteistyö.


Saimme yhdistyksillemme viemisiksi mm. Martat -käyttöohjeen. Yksi mediamartoista riemastutti meitä, kun hän vinkkasi meille tämän marttojen käyttöohjeen olevan kova juttu näin isänpäivän alla :D

Ja mihin menee syömään kainuulainen Martta isolle kirkolle päästyään?


Ravintola Zetorin maalaismiljööseen tietenkin :D


Koulutuksen jälkeen maistui Ravintola Zetorin isot blinit smetanalla, punasipuilla, savporomoussellaja kirjolohenmädillä.


Pakollinen lumipäivitys: Kun lähdimme kotoa, ei meillä ollut lunta, mutta täällä Helsingissä sitä oli.

Sain paljon ohjeita ja ideoita kotisivun tekemiseen. Illalla hotellissa, toisen jo nukahdettua, oli pakko kokeilla päivällä opittua käytännössä. No, eihän se vielä aivan ongelmatonta ollut :D Tekemällä oppii, että koneen ääressä istumista vaan enemmän näin alkuun. Mediamarttakollegani tunnelmaan yhtyen - Minä opin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!