perjantai 3. huhtikuuta 2020

Rahkamurupiirakka


Otin blogiarkistostani reseptin ja leivoin viikonlopun alkamisen innoittamana reseptin mukaan maukkaan rahkamurupiirakan. Reseptin olen löytänyt alkujaan Kotivinkki -lehdestä, 8.3.2017 ilmestyneestä numerosta 5.

Sitruunan ystävänä laitan sitruunamehua täytteeseen terästämään makua, kun tuosta sitruunankuoriraasteesta tulee hieman vieno maku. Murupiirakan tekemiseen menee 10 minuuttia ja paistamiseen 25 minuuttia.

RAHKAMURUPIIRAKKA (Kotivinkki 5/2017)

250 g voita
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl ruokasoodaa
8 dl vehnäjauhoja
2 dl piimää tai jugurttia (blogini seuraaja vinkkasi, että kermaviili käy myös)
1 kananmuna

Täyte
1 sitruunan raastettu kuori
500 g maitorahkaa
2 munaa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

1. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä ne voisulaan ja sekoita murumaiseksi. Ota seoksesta kolmasosa toiseen kulhoon kuorruttamista varten.

2. Lisää suurempaan taikinamäärään piimä tai jugurtti ja kananmuna. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle.

3. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori kulhoon. Lisää täytteen muut ainekset ja sekoita tasaiseksi.

4. Kumoa rahkatäyte taikinapohjalle. Levitä sivuun otettu taikinamuru päälle. Paista rahkapiirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla 25 minuuttia. Leikkaa rahkapiirakka vasta jäähtyneenä.

Sitruunaista rahkamurupiirakkaa ei tarvitse vatkata eikä vaivata - helposti herkullinen tarjottava!


Maukasta viikonloppua!

24 kommenttia:

  1. Oih, kuulostaapa ihanalta!
    Sitruunoita minulla on pihapuu täynnä, mutta jauhot loppu eikä kunnollista rahkaakaan tahdo täältä saada.
    Olen käynyt viimeksi kaupassa yli kolme viikkoa sitten, joten pitää nyt muistaa kirjoitaa ensiviikon listaan jauhot ja kerma edes! Hah!
    Saa jotain pääsiäisherkkuja leivottua.

    Toivottelen kaunista viikonvaihdeta ja kevää iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sitruunapuu <3 Sinä olet onnistunut hyvin suunnittelemaan kauppaostokset! Tämä suomalainen rahka on ihana pääsiäisen ajan herkku. Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle <3

      Poista
  2. Aina, kun leivonnaisessa on rahkaa ja sitruunaa, ei voi kuin tulla hyvää!

    VastaaPoista
  3. Tänään juuri mietiskelin, että mitähän sitä pitäisi illalla leipoa ja tässähän se vinkki nyt tulikin. Kuulostaa ihanalta herkulta ja sopii lähestyvään pääsiäiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava lukea, että resepti tulee heti käyttöön. Tämä on ns. varma klassikkoresepti.

      Poista
  4. On tullut nyt mietittyä että mistä tekisin rahkapiirakan pääsiäisiksi pullasta vai murotaikinasta, ehkä sittenkin muro, katon tuon ohjeen, varmaan on hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ns. varma resepti. Klassikko, joka toimii :) Rahkaleivonnainen on pääsiäisen herkku <3

      Poista
  5. Hyvä muistutus! Moneen kertaan testattu, maisteltu ja hyväksi todettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vaan olekin maukas rahkapiirakka! Välillä nämä klassikkoreseptit vain painuvat unholaan.

      Poista
  6. Ihana resepti - kiitos:)
    Kivoja kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan paras rahkapiirakkaresepti <3 Kiitos samoin sinulle, aurinkoisia kevätpäiviä sinulle <3

      Poista
  7. Nam tätä reseptiä kokeilenkin pääsiäisenä :) Iloista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että innostuit tästä klassikkoreseptistä. Maukas rahkapiirakka! Hyvää alkavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  8. Aah mikä herkku ja tälläistä ei olekaan tehty vuosiin, ihanaa kun toit reseptin esiin. Ja niin söpö tuo pupuliina. <3

    Sydämellistä viikonloppua Tarja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus reseptit painuvat unholaan, vaikka olisivat hyviä. Mukavaa, kun näitä makumuistoja resepteineen palautuu mieleen. Liinan ostin muistaakseni vuosi sitten kirpparilta. Se on kotimaista tuotantoa ja kivan retro :) Hyvää alkavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  9. Minullahan sattuu olemaan vielä yksi rahkapurkki tuolla jääkaapissa, siitä pitää varmaan loihtia jotain herkkua meille. Kiitos ihanasta reseptistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin pääsiäisen aikaan rahkaherkut maistuvat erityisesti. Tähän leivonnaiseen tarvitaan varsin perusaineet ja vielä helppo tehdä!

      Poista
  10. Tämän on pakko olla hyvää. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  11. Rahkapiirat ja -pullat ovat ihania pääsiäisherkkuja. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin leipoa jotain, missä on rahkaa ja muistin tämän klassikkoresepti. Pääsiäsenaikaan rahkaherkkuja <3

      Poista
  12. Kiitos, Marja-Terttu! Tämä resepti on ihan paras rahkapiirakkaresepti. Reseptiklassikko <3 Hyvää alkavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  13. Kiitos sinulle tästä ohjeesta tulee varmasti kokeiltua. Rahkaa on varattuna reilusti,

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!