perjantai 16. heinäkuuta 2021

Julma-Ölkky, Hossan kansallispuisto


Hossan kansallispuisto on Suomen 40. kansallispuisto, jonka virallisia avajaisia vietettiin kesäkuussa 2017. Alueella on polkuverkostoa yhteensä noin 90 kilometriä. Ympyräreiteistä voi yhdyspolkuja käyttäen tehdä pitempiä vaellusreittejä. Reiti ovat pääosin helppokulkuisia. Hossan kansallispuistosta löytyy myös esteettömiä reittejä, kohteita ja majoitustiloja. Tästä johtuen on Hossa suosittu myös erityisryhmien matkailukohde. Hossassa on myös 60 kilometriä vesiretkeilyreittejä.

Ölökyn ylitys (5 km)

Valitsimme hellesäästä (autonmittarin mukaan 30°C) johtuen vaellusreitiksemme viiden kilometrin mittaisen Ölökyn ylityksen. 10 kilometrin mittaisen Ölökyn ähkäsyn jätimme kierrettäväksi viileämmällä säällä. Molemmat reitit lähtevät Julma-Ölkyn pysäköintialueelta (JulmaÖlkyntie 86, Kuusamo). Reittimerkintänä on oranssit maalimerkit.

Julma-Ölkyn kanjoni on useita kilometrejä pitkä murroslaakso, johon on muodostunut Julma-Ölkyn rotkojärvi. Alue on muodostunut yli 2 miljardia sitten tapahtuneesta maapallon pinnan muodostumisesta.  Kanjonihalkeama jatkuu pienen kannaksen jälkeen kilometrin verran Pikku-Ölkyn järvenä ja Ölkynlampena. 




Reitti on vaikeustasoltaan vaativa. Reitillä on paljon nousuja ja laskuja. Polku on paikoin kivikkoa, pitkospuita, maan pinnalla olevien puunjuurien kuvioimaa polkua ja soralla päällystettyä kangasmaastoa. Tämä maaston ja polun vaihtelevuus ovat aivan mahtava lisä upeisiin maisemiin.

Ölökyn ylitys suositellaan kierrettäväksi myötäpäivään. Näin teimme ja olemme samaa mieltä kulkusuunnasta. Myötäpäivään kierrettäessä näkymät järvelle aukevat kulkusuunnassa silmien eteen. Reitin ensimmäisellä puolikaalla on enemmän nousuja ja laskuja, kuin riippusillan jälkeisellä toisella osuudella. 







Kanjonin seinämät ovat jyrkiä ja pääosin pystysuoria kalliota, jotka ovat paikoitellen rapautuneet rakkakivikoiksi. 

Julma-Ölkky on Suomen suurin kanjonijärvi:

  • pituus on noin kolme kilometriä
  • kapeimmalta kohdaltaan 10 metriä leveä  
  • noin 50 metriä syvä
  • kallioseinämän korkeus järven pinnasta jopa 50 metriä





Julma-Ölkyn  kuumottavin osuus on riippusilta. Siis kaikille meille, joilla polvet notkuvat korkeilla paikoilla. Riippusillan ylitys oli mahtava ja lysti kokemus ja sujui minultakin ilman housunpunttien tutinaa.


Kyltti kertoo koordinaatit, missä ollaan:

WGS84
lat: 65° 22.4440´
lon: 29° 19.4972´



Ölökyn ylityksen jyrkimmät lasku ja nousu ovat reitin noin puolessa välissä olevan riippusillan kohdalla. Riippusillan päähän laskeudutaan jämäkkää kiviportaita pitkin. Portaiden vieressä on köysikaide antamassa tarvittaessa tukea laskeutumiseen. 



Riippusilta on tukeva ja turvallinen. Toki se hieman notkuu ja hieman heilahtelee - onhan se siis riippusilta. Turvaverkot molemmin puolin ja tarvittaessa voi ottaa tukea yläreunassa olevasta muoviputkella päällystetystä vaijerista. 

Tämä riippusilta oli paras riippusilta-kokemus ikinä. Ei tehnyt mieli kirmata hiukset pelosta pystyssä heti rotkojärven yli, vaan katsella rauhassa ja ottaa kuvia riippusillalta avautuvasta maisemasta. 







Riippusillan ylityksen jälkeen on mukava vielä katsella maisemia.

Julma-Ölkylle järjestetään kesäisin ohjattuja veneretkiä, joiden kesto on noin 30 minuuttia. Mahtavan näkökulman Julma-Ölkystä saa vuokraamalla kanootin ja melomalla järveä pitkin.



Riippusillan jälkeen on siis reitin jyrkin nousu. Vankat betonilla tuetut kivet muodostavat portaat, jotka vievät rotkon seinämää ylöspäin. Tälläkin osuudella on köysikaide, josta voi tarvittaessa ottaa tukea tai lisäbuustia nousuun. Kiviportaiden yläpäässä on metallinen portaikko, joka vie viimeiset metrit rotkoseinämän päälle. 







Retki Hossan kansallispuistoon -postauksestani voit lukea lisää Hossan kansallispuistosta ja luontokeskukselta lähtevältä luontopolusta (3 km).

Värikallion kaarrosta (8 km) kerron Hossan kansallispuiston kalliomaalaukset - värikalliot -postauksessani.

Aurinkoista viikonloppua!

Ruusuunelmia ja villasukkia -blogini löytyy Instagramista @ruusu_unelmia.

37 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Totta! Hossa teki meihin taas vaikutuksen. Meillä on vielä kiertämättömiä reittejä Hossassa. Kun päiväreitit on kierretty, kierretään ne jokainen vuorollaan uudelleen :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hossan reitit ovat mielenkiintoisia ja maisemat upeat! Reitillä kulkevien patikoijien kanssa oli mukava huikkailla patikointikokemuksia.

      Poista
  3. Niin kaunis Hossa. Hienot kuvat. Itse en uskaltanut kivuta ihan noin korkealle. Ehkä ensi kerralla veneen kyydissä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minä kuvasin kännykällä, kun se on aina mukana ja helppo kuljettaa. Kiipeilyä paikoitellen kyllä oli, mutta etenimme ajan kanssa ja rauhallisesti kiiveten. Veneretki meillä on vielä tekemättä, mutta se pitää kyllä kokea. Näkymät veneestä käsin ovat varmasti mahtavat!

      Poista
  4. Upea paikka. Hossa on hieman vieraampi paikka minulle. Ei ole vielä "kerennyt" tutustua paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansallispuistoissa patikointi ovat mahtavaa. Joku reissu pitää tehdä kyllä niin, että reissu on kuvausreissu ja otan järjestelmäkameran mukaan. Tämän reissun kuvat olen ottanut kännykällä.

      Poista
  5. Onpas kaunista! Ollaan lähiaikoina ajelemassa Kainuussa ja Koillismaalla, joten voisi tuokin sopia ohjelmaan. Kiitos hyvistä vinkeistä!

    VastaaPoista
  6. Varmaan ihan mahtava kokemus 💚 Paljon plussaa lomailusta kotimaassa, luonnossa, tervehenkisesti ☘️ Kiitos kuvista ja esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hossa teki taas kerran meihin lähtemättömän vaikutuksen! Minä olen innostunut näistä kansallispuistoista <3 Aurinkoista viikon jatkoa sinulle, Rita A!

      Poista
  7. Kiitti vinkistä. Olikos paljon mäkäräisiä ja hyttysiä? Tuon kalliomaalaus-jutun käyn hetimiten lukemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johtui varmaan lämpimästä säästä, ettei ollut hyttysiä ja mäkäräisiä. Lämmintä kyllä riitti :D Kiersimme reitin ihan t-paitahihasillaan. Mukavaa, että innostuit muistakin postauksistani <3 Aurinkoista viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  8. Vau miten hieno paikka ja postaus! Mun piti käydä Hossassa jokunen vuosi sitten Kolin-reissun yhteydessä, mutta se ei oikein sopinut aikatauluun, kun äiteekin oli mukana. Siitä asti on ollut haaveena tehdä ihan erillinen matka Hossaan. No, ehkäpä vielä jonakin päivänä. Nyt oli kumminkin kiva olla sinun kanssasi mukana matkalla. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo suunnittelemasi Hossan matka vielä toteutuu <3 Suosittelen näitä kahta reittiä; Julma-Ölkyn ja Värikallion kierrokset. Julma-Ölkyn kierroksen yhteydessä käy myös veneretkellä. Se meillä on vielä tekemättä, mutta seuraavalla sen teemme. Mukavaa, että olit postaukseni kautta mukana patikoimassa :)

      Poista
  9. Onpa upean näköinen paikka. Minä kärsin vähän korkeanpaikankammosta, mutta tuolla varmasti vain yrittäisin nauttia noista maisemista, jotka ovat huikean kauniit.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole reippaillimmani korkeilla paikoilla, mutta näissä maisemissa ja riippusillalla ei korkeus kuitenkaan pelottanut. Aurinkoista viikon jatkoa, Outi <3

      Poista
  10. Hienot kuvat! Olin montamonta vuotta sitten tuolla veneretkellä. Jäi kyllä mieleen ne hienot maisemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Meillä on vielä tuo veneretki kokematta, mutta se on nyt Hossan retkikohteen to do-listallamme. Näkymä rotkojärvelle on varmasti veneestä katsottuna omaa huippuluokkaansa.

      Poista
  11. Julmaölkky on huippuretkipaikka! Olen usean kerran sen kiertänyt, muutenkin tykkään Hossan poluista.
    Hienosti olet myös kohteita kuvannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kuvat olen ottanut kännykällä. Kun retkemme päätarkoitus oli patikointi, en ottanut järjestelmäkameraa mukaan. Hossassa kiertämämme reitit ovat olleet aivan mahtavia. Vielä on paljon nähtävää ja koettavaa!

      Poista
  12. Kiitos hienosta kuvareisusta upeine maisemineen!

    VastaaPoista
  13. Ihanat kuvat ja oi oi miten upea paikka.

    VastaaPoista
  14. Oijoi, mitkä maisemat! Vähän turhan kuumottavalta vaikuttaa tuo riippusilta minun makuuni :D Toki jyrkät nousut ja ennenkaikkea jyrkät laskut eivät ole polvivammaiselle parhaita paikkoja. Hieman tietty himottaisi nähdä tuo itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Minä vähän jänskättelin etukäteen tuota riippisiltaa, kun korkeat paikat eivät ole oikein minun juttuni. Riippusillan ylittäminen onnistui ongelmitta ja kirmailin sillalla edestakaisin kuvailemassa. Kansallispuistoissa on myös esteettömiä reittejä ja niitä pitkin on hyvä ja turvallista kulkea.

      Poista
  15. Ihanat kesäkuvat!💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  16. Ihana paikka!! Jonain vuonna otamme suunnan tuonne ja patikoimme.
    Viime vuonna teimme risteilyn Ölkyllä kotimatkan varrella ja on se hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka ja reitti olivat mahtavat! Näkymät rotkojärvellä veneestä katsottuna ovat varmasti ihan omaa huippuluokkaansa. Me emme tällä reissulla lähteneet patikoinnin jälkeen risteilemään, mutta risteilemme seuraavalla kerralla. Hossassa on mahtavat maisemat ja hienot reitit!

      Poista
  17. Oih, blogissasi ja kesäelossasi on tapahtunut sillä välin vaikka mitä, patalappuja, pikkukakkuja ja vaelluksia...
    Kun minä olen fillaroinit pisin Saaristoa ja Lounais-Suomea...
    Oli pakko heto googla Ölkyn sijainti&maisemat, nimittäin käymäti on... mutta nyt siirtyi käytävien listalle - niin upeat "mainoskuvat" kertomuksineen olit laittanut... zoomailin, että pääsisiköhän jonkun reitin kiertämään pyörillä...
    Mitä luulet? Vai oliko kielletty?
    Ihanaa kesän jatkoa... täällä arki jo kolkuttalee nurkan takana!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!