perjantai 9. heinäkuuta 2021

Raparperikerrosrahka, -kiisseli, -hilloke ja raparperiraitakakku

Eilen illalla ajelin polkupyörällä Runoviikon talkoohommista kotiin. Matkalla vastaan ajoi polkupyörällä vanhempi herrasmies. Hänellä oli tarakalla nippu pitkiä raparperin varsia. Siitä sain idean tämän aamupäivän puuhaksi ennen talkoohommiin lähtöä. Päätin nimittäin kokeilla, millainen olisi raparperikerrosrahka. 

Tein ensin raparperikerroksen. Rahkakerrokseen en laittanut sokeria, koska pirtsakkuuden lisäksi tulee raparperikerroksesta makeutta. Helppo tehdä ja aikaakaan ei lieden ääressä tällaisina hellepäivänä suotta suttaannu.


Raparperikerrosrahka




Raparperikerros

1 litra kuorittuja ja pilkottuja raparperin varsia

1 dl vettä

0,5 dl hienoa sokeria

2 rkl tummaa siirappia

1 tl vaniljasokeria

0,5 tl kanelia


Laita kaikki raaka-aineet kattilaan.

Hauduta raparperipalat pehmeiksi miedolla lämmöllä.

Anna jäähtyä.


Perusherkkurahka

Tämä on super helppo perusohje, joka sopii raparperin, marjojen ja hedelmien kera. Tällä ohjeella tulee iso annos, jonka voi syödä iltapalalla, aamiaisella tai tehdä seuraavana päivänä jälkiruokana.


500 g maustamatonta maitorahkaa

2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

(sokeria)


Vaahdota vaniljakastike vatkaimella.

Sekoita rahka vaniljavaahtoon.

Lisää halutessasi sokeria. Raparperikerrosrahkassa makeus tulee raparperikerroksesta.


Kokoa annokset laittamalla raparperikerroksen päälle rahkaa. Laita pieni nokare raparperikerroksen raparpereja annoksien päälle. 

Tarjoile kylmänä.



Ihan paras raparperikiisselin resepti löytyy vuoden 2017 juhannuspostauksestani.



Heinäkuun 2017 postauksista löytyy raparperihillokeen resepti. 



Ja tiikerikakun serkun, raparperiraitakakun resepti, löytyy kesäkuun 2019 postauksista.


Ja tähän loppuun vielä ihan vähän Runoviikko-hypetystä ilman selityksiä ja tulkintoja:



Suven runoilija 2021, Kai Nieminen, valitsi tuotannostaan runokiveen tekstiksi 

"ja me aloimme rakentaa 

parempaa maailmaa

ja siinä meille

riittääkin työtä".



Raparperin pirtsakkaa viikonloppua!

Tervetuloa seuraamaan blogiani Facebookissa ja Instagramissa.

36 kommenttia:

  1. Kiitos aivan ihanasta reseptistä, rakastan raparperia kaikissa muodoissa. Ihanaa viikonloppua Tarja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperi on ihanan pirtsakkaa ja maukasta <3 Hyvää viikonloppua, Tiia <3

      Poista
  2. Herkulta kuulostaa raparperi-kerrosrahka. Se menee nyt kokeiluun. Tänä vuonna olen innostunut rapaperista erityisen paljon. Onneksi sitä on saatavilla naapurista kun itsellä loppui heti alkuunsa;) Perinteistä kiisseliä olen tehnyt useamman kerran ja sitä on välillä syöty vanilijakastikkeen kanssa, nam-nam;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperikiisseli on niin hyvää ja vaniljakastikkeen tai kerman kera, nam-nam! Raparperi sopii leipomuksia ja jälkkäreihin. Meillä on raparperia vielä jonkin verran.

      Poista
  3. Tuo jälkkäri pitää kokeilla jostain muusta. Raparperi ei kuulu suosikkeihini. Iskä kyllä tykkäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrosrahkan voi tehdä marjoista tai hedelmistä. Laita sokeria lisää, jos on liian pirteitä marjoja.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Herkkua oli :) Kauaa ei jääkaapissa ollut, vaan hävisi herkkusuihin.

      Poista
  5. Pakko kokeilla jotain raparperijuttua muutakin kuin betonista🙃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Näin upeat betoniaskartelusi blogistasi! Oli tosi hyvä idea laittaa betonilehti pihalla olevan pöydän alle. Näytti tosi hyvälle!

      Poista
  6. Olipa herkullisia ohjeita. Pitää kyllä kokeilla. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  7. Toistan itseäni, mutta blogiasi lukiessa tulee aina vesi kielelle. Raparperia tulee niin paljon, että kaikki uudet reseptit ovat aina tarpeen. Nam, herkuilta näyttävät!
    Kiitos ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, Päivi <3 Raparperi on kyllä tosi mukava - satoa riittää ja siitä saa erilaisia maukkaita leipomuksia ja jälkkäreitä. Hyvää viikonloppua sinulle <3

      Poista
  8. Nam! Loistavaa kiitos ohjeista. Meinaa meillä valtaisa puska raparperiä. Leppoisan mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperi on kyllä niin mukava - satoa riittää ja siitä saa maukkaita jälkkäreitä, hilloja ja leipomuksia. Mukavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  9. Näyttää todella herkulliselta - kiitos ohjeesta 💛

    VastaaPoista
  10. Vielä on minulla raparperipiirakan tekeminenkin hoitamatta. Ostin jo rahkan sentään valmiiksi. Raparperi on niin hyvää ja sopii kivasti makeisiin herkkuihin.
    Herkullista viikonloppua sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperirahkapiirakka on tosi hyvää <3 Meillä on raparperisato ollut tosi hyvä ja voin kokeilla erilaisia reseptejä. Kiitos samoin, herkullista viikonloppua <3

      Poista
  11. Woow!!Looks tasty and good!!Nam Nam :))

    VastaaPoista
  12. Kiitos hyvistä resepteistä. Raparperista on moneksi. Siitä saa myös ihanaa piirakkaa.
    Mukavaa sunnuntaita. 🦋🌸🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperista on tosiaan moneksi - jälkkäreihin, hilloihin ja hillokkeisiin sekä erilaisiin leipomuksiin. Aurinkoista viikonloppua sinulle <3

      Poista
  13. Kiitos erilaasesta reseptistä. Rapsupiirakkaa ja -kiisseliä on vain tullut tehtyä.
    Lämmintä viikon alakua Sinulle Tarja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsupiirakka ja kiisseli ovat tosi hyviä <3 Aurinkoista viikonloppua sinulle <3

      Poista
  14. Nam, teen usein marjarahkoja jälkiruuaksi, mutten ole koskaan tajunnut kokeilla raparperia. Kiitos herkullisista ohjeista, raparperista on ylitarjontaa ja täytyisi hyödyntää sitä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjoja minäkin käytän usein rahloihin, mutta näin kesäaikaan myös raparperista. Meilläkin raparperisato on hyvä. Siksi Innostuin postailemaan tällaisen raparperipostauksen :)

      Poista
  15. Raparperi on hyvää! Ihanan monta raparperiherkkua tässä postauksessa. Tein reilu viikko sitten raparperimehutiivisteestä onnittelumaljat ja ne olivat hyvät. Eli vielä taipaa raparperi siihenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperimehua olen maistanut, mutta en ole itse tehnyt. Mehu oli tosi hyvää.

      Poista
  16. Kiitos näistä resepteistä. Kyllä raparperista saa vaikka mitä! Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Raparperi on todella monikäyttöinen. Se sopii jälkkäreihin, hilloihin ja hillokkeisiin sekä leipomuksiin. Aurinkoista viikon jatkoa <3

      Poista
  17. Raparperi kuuluu minunkin herkkuihini. Kiitos näistä resepteistä, niistä saan kivan lisän tavanomaisiin piirakka- ja soppareseptieni lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperi on herkkua <3 Se sopii erilaisiin jälkkäreihin ja leipomuksiin.

      Poista

Ilahdun kommenteista!