tiistai 31. elokuuta 2021

Kaiken maailman sieniä - Marttojen sieniviikot





Marttojen ensimmäinen sieniviikko on alkanut mukavan vauhdikkaasti. Tapasin lauantaina Kuopion torilla Savon Marttoja pitämässä sieninäyttelyä. Mukana oli myös Savon Sydänpiiri. Kuulumiset vaihdettiin ja muisteltiin, että viimeksi ollaan tavattu Kuopion Kädentaitomessuilla. Martat olivat iloisia, että pystyivät järjestämään sieninäyttelyn toritapahtumana ja säänkin vielä suosiessa tapahtumaa!

Sienitapahtumassa oli somisteetkin illan teeman mukaiset.

Marttakahvion kauniita kukkia.


Maanantaina sieniviikoni jatkui osallistumisella sienitapahtumaan Suovaaran Viertolassa Vuokatissa. Tapahtuma järjestivät yhteistyössä ProAgria Itä-Suomi - Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset, Sotkamon Martat ja Variskankaan Martat.

Tapahtuma järjestettiin Viertolassa, 1918 rakennetussa seurantalossa. Ilta aloitettiin nauttimalla Marttakahvion tuotteista; kaffea, teetä, nisua ja mustikkapiirakkaa. Kaffesta virkistäytyneinä lähdettiin pienelle sieniretkelle. Jakaannuimme kahteen ryhmään ja ryhmät suuntasivat eri sieniapajille sienioppaan kanssa. Metsässä ja poluilla kävi mukava pöhinä, kun me innokkaat sienestäjät kirmailimme keräämässä sieniä.  

Sieniretken opas, Raili, antoi ohjeita tattien tunnistamiseen.


Nummitatti

Tuolla retkellä löysimme monia syötäviä sieniä, kuten tatteja ja rouskuja. Opin tunnistamaan uutena mm. nummitatin. Saatiin myös hyvä vinkki sienen laadun tarkistamiseen - halkaistaan sienen lakki. Sieni voi olla hyvä vaikka jalkaa olisikin matonen syönyt.



Kurkitus marttakamuni Anna-Maijan sienikoriin. Korissa on tatteja ja haperoita.


Takaisin Viertolaan palatessamme kuulimme jo metsän reunaan asti, kuinka haitarimusiikki soi sienitapahtumapaikalla. Viertolan miljööseen Meerin soittama haitarimusiikki sopi kuin herkkutatti sipulin kanssa paistinpannulle, onhan Viertolassa pidetty nimittäin aikoinaan tansseja.











Sienitapahtumassa oli mahtavan monipuolinen sieninäyttely. ProAgria Itä-Suomen ympäristöasiantuntija Tuuli Mäkinen  esitteli syötäviä sieniä ja kertoi niiden tuntomerkeistä. 

Tässä muutamia neuvoja sienien tunnistamiseen:

Rouskut ovat jämäköitä, haperot haperoita (murenevat helposti).

Haperot ovat joko mietoja tai kirpeitä - maku selviää maistamalla (maista ja sylkäise pois suusta).

Hapero harmaantuu käpälöidessä -> ei haittaa.

Syötävät rouskut tunnistaa valkoisesta maitiasnesteestä. Vertauksena ei syötävään rouskuun; lakritsirouskussa on kirkas maitiaisneste ja mausteinen tuoksu.

Tutustu jauhosieneen!



Hän kertoi myös myrkkysienistä...



sekä kasvivärjäykseen soveltuvista sienistä.



Sienitapahtuman arvontapalkinnot innostivat kokeilemaan arpaonnea. Ja tällä kertaa minua arpaonni suosi syksyisen miellyttävällä tavalla - voitin kassillisen omppuja! Arpajaistuotto käytetään lehtimainoksen maksamiseen. 



Kotiin päästyäni tekaisin iltapalaksi herkkuleivän; paistoin pannulla tatti- ja sipulisilppua ja laitoin sitä leipäsiivun päälle. 

Näin mukavissa merkeissä on alkanut Marttojen ensimmäinen sieniviikko. 


Kaunista alkavaa syyskuuta sinulle!

35 kommenttia:

  1. Sieni näyttelyt/kurssit ovat tervetulleita. Jo se että näkee sienet hyvin esillä on tärkeää. Saati että pääsee oppaan kanssa metsään itse keräämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset tapahtumat ovat hyödyllisiä. Sieninäyttelyt ja ohjatut sieniretket ovat parasta oppia.

      Poista
  2. Päästäpä sienimetsään asiantuntevan sienioppaan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parasta! Sienioppaan opastuksessa laajenee oma sienituntemus huimasti.

      Poista
  3. Martat ovat monitaitureita! Meillä syötiin tänään sienirisottoa. Sienet olivat mieheni noukkimia ja hän myös laittoi ruoan, kuinkas muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Martat ovat monitaitureita ja yhdessä opitaan lisää. Sienirisottoa en ole vielä tälle syksylle tehnytkään, vaikka sieniä olen kerännyt. Kätevä isäntä - peukutan!

      Poista
  4. Onnittelut omppuvoitosta🍏🍏Ja hienoja sieniä ja kiva tapahtuma. Olisi kiva päästä sienestämäön, viime kerrasta jo pitkä aika. Mukavaa tiistai-iltaa sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli makoisa arpajaisvoitto! Sienitapahtuma oli ihan huippu sienestysjuttu <3 Sienien ja marjojen kerääminen on mukavaa. Metsässä rentoutuu ja virkistyy. Hyvää viikon jatkoa sinulle, Jael <3

      Poista
  5. Voi miten kiva retki teillä ollutkin ihanassa säässä ja syksyä tuoksuvassa metsässä.
    Paljon sieniä ja todellakin mielenkiintoista tutustua erillaisiin sieniin.
    Mekin ollaan sienestetty ja nyt onkin paljon säilöttykin.
    Ja oikeen haitarimussiikki teillä soi,tunnelma kohillaan.
    Ihanaisia syksyisiä hetkiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli meillä kyllä mukavaa! On mahtavaa oppia tuntemaan itselle uusia sienilajeja. Tunnelma tapahtumassa oli ihan mahtava! Kiitos samoin! Kaunista alkanutta syyskuuta sinulle <3

      Poista
  6. Ikävää! Minunkin vakiorouskupaikasta ei löytynyt sienen sientä. Myrsky oli kaatanut puut ja sienien elo oli mennyt ihan sekaisin. Kaunista syyskuuta sinulle, Marja-Terttu <3

    VastaaPoista
  7. Sienestämisen alkuun pääsee kiinni tällaisissa tapahtumissa tai sienikaverin kanssa. Sienikaveri on ystävä, tuttu tai vaikkapa tutun tuttu, joka tunnistaa sieniä. Kaunista alkanutta syyskuuta sinulle, Suvi K <3

    VastaaPoista
  8. Huomenna pääsen sienimetsään, kyn lähdetään mökille!
    Varaan sipulia, kermaa, pekonia, pastaa, perunoita....jos saidi saamudta ja söisi loppuviikon sieniruokia.

    VastaaPoista
  9. Kiva postaus vaikka en juurikaan ymmärrä sienien enkä tattien päälle.
    Hyvää alkanutta syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sieniä oppii tuntemaan asiantuntevan sienikaverin kanssa - kerron tämän kokemuksesta. Olen oppinut tänä syksynä tunnistamaan minulle uusia sieniä. Ihanaa syyskuun jatkoa!

      Poista
  10. Nuo kuvat, joissa pöytä notkuu erilaisista sienistä on aivan mahtavat!

    Minä olen suuri sienien ystävä. Mun herkkua ovat kantarellit, suppilot ja tatit. Tatteja en vaan juuri koskaan löydä. Kantarellejä on mökin lähitienoilla vähäisesti, mutta suppiloita onneksi löytyy yleensä ihan kivasti.

    Just tilasin kuusi litraa kantarellejä tai ainakin sen verran, mitä myyjä saa kasaan. Viime syksynä yhdellä naisella oli pariin kertaan Facessa ilmoitus alueen ryhmässä, että hänellä on myytävänä kantarellejä. Ne olivat niin hyviä, että kaukaa viisaana talletin numeron kännykkääni ja aloin rohkeasti kyselemään, että saisiko häneltä ostaa kantarelleja tänäkin vuonna. Sain ensi viikon sieniretken toimitusnumeron 1. Jee!

    Kivaa ja sienirikasta syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme siis sienikamuja <3 Hyvä vinkki tilata sieniä Facessa olleen ilmoituksen kautta. Sienirikasta syyskuuta sinulle!

      Poista
  11. Ihanat ja herkulliset kuvat! Tunnen monia sieniä, mutta tattien kanssa on heikkoa. Asia kirveltää siksikin, kun aivan kotitiemme päässä on herkkutateista kuuluisa metsikkö.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiantuntevan sienikaverin kanssa oppii helposti ja varmasti uusia itselle tuntemattomia sieniä. Minä olen tänä syksynä tutustunut erityisesti tatteihin.

      Poista
  12. Oi tatit sentään.... miksi noukin metsästä vain orakkaat...
    lapsuudessa minä poimian aina äidin kanssa nuo karvalaukut... äiti hapasienet; niistä yhä paras sienisalaatti tulee.
    Kylläpä olet kuulaasti paistanut tatti-sipuli sekoituksen... näytti ihan omenalta... hih... melkein maistui kielen päässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole vielä tuttu orakkaiden kanssa. Haudutetut tatin palat näyttävät ompun paloilta :D Mutta vau, mille tatti-sipulimuhennus maistuu!

      Poista
  13. Hei!
    Nyt on kyllä niin ihania sienikuvia, ettei voi olla kommentoimatta. Hirveä hinku on sienimetsään ollu jo pitkään. Nämä sinun kuvasi vaan lisää sitä. Perjantaina pääsen suunnistamaan Puumalan puhtaisiin sienimetsiin. Ihanaa! Viime kesän sienireissu siellä saikin erikoisen käänteen, kun törmäsimme sisareni kanssa karhuun. Se ärjyi meille ihan hirveästi. Suurpetoasiantuntijan mukaan olimme menneet hänen marjapaikkaansa. Huh! Toivottavasti tänä vuonna löytyy karhun sijaan sieniä.
    Mukavaa alkanutta syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syksyllä tulee hinku metsään sieniä keräämään ja marjastamaan tai muuten vain kävelemään luontoon. Hui! Minä en ole sattunut kuonotusten karhun kanssa. Olen lapsesta asti liikkunut sellaisella seudulla, jossa on karhuja. El todennäköisesti jossakin vaiheessa elon taivalta on karhu ollut lähellä minua, kun olen kirmaillut marjojen ja sienten perässä. Sienirikasta syksyä!

      Poista
  14. Minä tarvitsisin tuollaista tattioppia. Tattikastike ja tattihöystö on niin herkkua. Ihania tapahtumia Martoilla on!
    Mukavaa syyskuun alkua sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienikaverin kanssa oppii tuntemaan sieniä turvallisesti ja varmasti. Marttoilla on tosi kivoja tapahtumia. Ihanaa syyskuuta sinulle, Outi <3

      Poista
  15. Komeita sieniä. Meillä sienien keräily kuuluu jokaiseen syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienien kerääminen on niin mukavaa! Syksy on jotenkin saanut minut ihan pauloihinsa.

      Poista
  16. Interesting to learn more about mushrooms especially the edible ones. I would dare pick wild mushrooms not knowing which is edible and which is poisonous.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autumn is a wonderful time! Collecting mushrooms and picking berries is my favorite pastime. I have come to know new mushrooms this fall.

      Poista
  17. Just söin kanttarellimuhennosta itsepoimituista. Ja yhden tatinkin paistoin, herrrkullinen oli. Keräsin tatteja montakin mutta annoin ne perheelle pastakastikeaineeksi kun eivät itse löytäneet mitään. Mulla taas ei niille niin tarvetta ollut, olin jo saanut nauttia niiden löytämisestä:)

    Osaatko kertoa, voiko kaikkien pihlajien marjoja käyttää, siis näidenkin mitä on pihoihin ja puistoihin istutettu ja ovat kovin runsasmarjaisiakin. Olen nyt netin selannut läpi ja pihlajanmarjoista on paljon asiaa mutta ei kerrota voiko näiden ns. koristepuiden marjoja syödä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Kanttarellimuhennos <3 Minä olen tänä syksynä erityisesti tutustunut tatteihin. Tässä on linkki Arktiset Aromit sivuille: https://www.arktisetaromit.fi/fi/marjat/luonnonmarjat/pihlaja/
      Arktiset Aromit sivuilla on mielestäni tosi hyvin kerrottu pihlajan käytöstä. Pihapiirin pihlajien marjoja voi käyttää. Tuo jalostettu pihlaja on kyllä mielenkiintoinen - pitääpä itselläkin laittaa muistiin ja perehtyä siihen tarkemmin.

      Poista
    2. Kiitos linkistä. Niin, ilmeisesti maistamalla selviää onko käytettävissä, eihän ne jalostetutkaan myrkyllisiä voi olla. Nyt vaan vähän syrjempää pihaa ja puistoa etsimään ja marjat talteen,

      Poista
  18. Saittepa aikaiseksi kerrassaan hienon sieninäyttelyn ja komean sienisaaliin. Ihanaa syksyä sienestyksen ja marttailun merkeissä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain ollutkin mahtava sieninäyttely! Sienirikasta ja marjaisaa syksyä!

      Poista

Ilahdun kommenteista!