perjantai 20. elokuuta 2021

Mummun marjapiiras Marttojen tapaan

Minulla oli parina päivänä tehnyt mieli marjapiirakkaa. Ihmettelin piirakan leivottuani, miksi en ole heti tarttunut tuumasta toimeen ja ryhtynyt taikinan tekoon. Marjapiirakan tekeminen kun on niin mukavaa ja perusraaka-aineilla saa maukkaan piirakan. Piirakan tekemiseen menee alle tunti (taikinan tekeminen + 30 minuuttia uunissa).

Tein marjapiirakan Marttojen Mummun marjapiiras-reseptillä. Piirakkaan käytin mustikoita ja pikkuisen puutarhavadelmia. 


Mummun marjapiiras Marttojen tapaan

Marttojen sivulla näet reseptin ravintosisällön ja hiilijalanjäljen.

Pohja

1 ½ dl juoksevaa margariinia

1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna

Täyte

1 purkki (200 g) kermaviiliä (ja/tai rahkaa)
1 kananmuna
½ dl sokeria (+ 1 tl vaniljasokeria)
5 dl marjoja 


Laita uuni kuumenemaan 200°C:seen.

Voitele piirasvuoka (Ø 20-27cm) rasvanokareella. 

Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. 

Yhdistä kaikki pohjan ainekset nopeasti taikinaksi.

Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita kermaviili, muna ja sokeri.

Ripottele marjat pohjan päälle ja kaada kermaviili päälle.

Paista 200°C:ssa noin 30 minuuttia.


Ruusu-unelmia blogin vinkkaa: 

Jos käytät jäisiä marjoja, ripottele marjojen päälle noin yksi ruokalusikallinen perunajauhoja.


Marttakamujen vinkkejä:

Heli kertoi käyttäneensä piirakkaan parasta ennen päiväyksensä ohittaneen maitorahkan. Oli ollut hyvää ja näin täytettäkin oli tullut enemmän.

Ritva vinkkasi tuolla Facebookin puolella, että turkkilainen jugurtti käy hyvin tähän piirakkaan.


Martat vinkkaa:

Marjojen tilalla voi käyttää 5 dl omenakuutioita tai siivuja. Piirakan päälle voi ripotella kanelia.


Maistuisiko Mummunmarjapiirakka?

Aurinkoista viikonloppua!

41 kommenttia:

  1. Kyllä maistuisi, pitäisi vaan olla gluteeniton... olen itse katsellut jotain ohjetta omenapiirakasta, mutta en vielä ole saanut aikaseksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla kommenteissa Aimarii kertoi, että oli tehnyt piirakan tällä reseptillä. Hän oli vaihtanut vehnäjauhot gluteiinittomaan jauhosekoitukseen. Ihanaa viikon jatkoa sinulle, Sesse!

      Poista
  2. Herkullisen näköistä. Pitäisi oikeastaan leipoa jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipominen on mukavaa. Joskus kun oikein väsyttää ja tuntuu, etten jaksa tehdä oikein mitään, niin silloin alan leipomaan. Se rentouttaa ja antaa virtaa. Saattaapi virtaa kyllä antaa makoisat leipomuksetkin :D Ihanaa viikon jatkoa sinulle, Anne!

      Poista
  3. Nam ja maiskis herkullista.😍
    Itse myös viikonlopun ohjelmassa leipassa myös piirakka.
    Mukavaa viikonloppua😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjapiirakat ovat tämän ajan juttu. Ja omppupiirakat! Ihanaa viikon jatkoa!

      Poista
  4. Vuosien saatossa tätä on tullut
    usein tehtyä niin mustikoilla, vadelmilla kuin omenillakin. Aina yhtä herkullista.😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Maistuu erilaisilla täytteillä. Ihanaa viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kyllä oli taas niin maistuvaa! Tuossa seuraavassa kommentissa Sinisen talon emäntä listasi maistuvia erilaisia täytevaihtoehtoja. Ihanaa viikon jatkoa!

      Poista
  6. Olen tehnyt tätä ihanaa piirakkaa vuosikymmenien ajan ja aina on kadonnut parempiin suihin. Käytän kovaa rasvaa eli suoraan rasiasta ja puolet vehnäjauhoista on grahamjauhoja, ne antavat kivan maun. Levitän taikina leivinpaperille ja käytän metallista suorakaiteen muotoista piirakkavuokaa, Arabian tuotantoa jostain 70-luvun lopulta. Tähän sopii kaikki ihanat kasvikset, marjat, hedelmät, raparperit, säilykehedelmät jne. mitä kaapista löytyy kun yllätysvieraat on tulossa tai omaksi iloksi. Kiva, kun jaat tämän kaikkien iloksi, aito luottoresepti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle maistuvista vinkeistä! Jaoit meille mahtavan listan erilaisista täytevaihtoehdoista. Ihanaa viikon jatkoa <3

      Poista
  7. Your berry pie looks beautiful and delicious. Have a great weekend.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! This berry pie was really delicious. I made this pie with blueberries and garden raspberries. Have a nice week!

      Poista
  8. Kyllä maistuisi! Pitääkin tehdä tuollaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että innostuit reseptistä! Ihanaa viikon jatkoa sinulle, Kristiina <3

      Poista
  9. Näyttäisi ainakin ainesosien mukaan olevan samanlainen, kuin Mamman marjapiirakka.
    Todella herkullinen ja onnistuu aina. Viimeksi leipoessani laitoin piirakkaan kirsikoita ja hieman myös metsävadelmia. Ai, että oli hyvää.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkaalla mummolla ja mummon leipomalla piirakalla on monta nimeä :) Voi juku - kirsikoita ja metsävadelmia <3 On kyllä ollut piirakkatäytteiden jackpot! Ihanaa viikon jatkoa, Kruunuvuokko <3

      Poista
  10. Hyvä piirakka on varmaan Mummun marjapiirakkakin. Miullakin on vakioresepti tuo Mamman marjapiirakka, ulukuu muistan sen ja hyvä on. Marjoja ja omenia oon käyttäny vaihdellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne parhaat reseptit muistetaan ulkoa <3 Ompuista saa myös maistuvaa piirakkaa. Ihanaa viikon jatkoa sinulle, Ulla <3

      Poista
  11. Kokeilin heti, tosin piti vaihtaa vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen. En maistanut vielä, mutta hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että kiinnostuit kokeilemaan! Napataan me muutkin tästä Arjan vinkki piirakan gluteiinittomasta versiosta. Ihanaa viikon jatkoa sinulle, Arja <3

      Poista
  12. Marjapiirakka on niin hyvää :)
    Minun mummoni teki juurikin tuollaista marjapiirakkaa, johon tuli kermaviiliä. Meillä lapset eivät innostu tuosta kermaviilistä, joten hyvin usein piirakka syntyy todella helposti kaupan pakastetaikinasta.

    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukutan kaupan pakastetaikinalle - maukasta, vaivatonta, helppoa ja nopeaa. Täyteillä voi varioida perheelle maistuvan piirakan. Kermaviilin voi korvata turkkilaisella jugurtilla tai rahkalla. Ihanaa viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  13. Maistuisi. Hyvältä näyttää!
    Sujuvaa sunnuntaita! :D

    VastaaPoista
  14. Nams, tuo on yksi lempparileivonnaisistani. Täällä nykäisin juuri omppupiirakan uunista, hyvää sekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa - omppupiirakka <3 Ihanaa viikon jatkoa sinulle, Hensku <3

      Poista
  15. No kyllä todellakin maistuisi. Tehtiin Mian kanssa lauantaina punaherukoista ihanaa piirakkaa, nam.
    Herkullista sunnuntaita sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaherukoista tehty piirakka oli varmasti makoisaa <3 Ihanaa viikon jatkoa sinulle, Outi <3

      Poista
  16. Mahtavaa, että innostuit! Olet saanut hyvän mustikkasaaliin. Ihanaa viikon jatkoa sinulle, Marja-Terttu!

    VastaaPoista
  17. Makoisa marjapiirakka maistuu ja omppupiirakka myös. Ihanaa viikon jatkoa sinulle, Suvi!

    VastaaPoista
  18. Tuli mielihalu piirakkaan. Joskus kauan sitten, kun näitä tein, käytin myös kermaviiliä, ja oli hyvää. Nykyisin pelkään/uskon pilaavani hyvät ainekset.. heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kermaviili tekee marjapiirakasta mehevän. Rohkeasti vain leipomaan. Reseptiä seuraten onnistuu <3

      Poista
  19. Tämä vaikuttaa kyllä niin makoisalta piirakalta, että taidan tehdä ensitilassa. Olen pitkään tehnyt valmistaikinasta piirakoita, mutta tämä ohje on kyllä niin nerokas, etten voi olla testaamatta.

    Kiitos Tarja :D

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!