lauantai 8. lokakuuta 2022

Pätkis-kikhernekakkua juhlan kunniaksi


Koulumme kotitalousopettaja, Kirsi, piti henkilökunnalle kikhernekurssin. Jokainen osallistuja sai valmistettavakseen jonkin kikherneruuan tai leipomuksen. Illan päätteeksi kokoonnuimme maistelemaan valmistamiamme ruokia. Valmistimme 

Minä sain valmistettavaksi kikhernesuklaakakun. Resepti on alunperin Erika Sandellin resepti. Kakun tekeminen oli mutkatonta - kaikki raaka-aineet vain sekoitettiin tehosekoittimella ja taikina kaadettiin vuokaan. Ohjeen mukaan kakkuvuoka voidellaan ja korppujauhotetaan. Käytin vuoassa leivinpaperia ja se toimi oikein hyvin.




Yli miljoona!

Blogini juhlii! Blogissa kävijöiden määrä meni viikko sitten yli 1 miljoonan käynnin. Lämmin kiitos kaikille teille blogini seuraajille ja satunnaisille postausten äärellä kävijöille. 

Bloggaaminen on minulle rakas harrastus. En kuitenkaan tee postauksia vain omaksi ilokseni, vaan tulokulmani bloggaamiseen on myös tuottaa marttailu-teemaista sisältöä muille. Marttailu on monipuolinen harrastus. On ollut mahtavaa kokoontua marttailtoihin, kokea ja oppia yhdessä uusia asioita. Olen tutustunut marttoihin niin omalla paikkakunnalla ja ympäri Suomen. Olen osallistunut puurokuun merkeissä ja virtuaalimarttaillassa Marttojen kansainväliseen toimintaan ja käynyt marttamatkalla Strasbourgissa. Marttaopinnoissa olen mm. tutustunut Martta-järjestöön ja villiyrtteihin

Käsityö on minulla käsissä joka päivä ja monta kertaa päivässä - olen julkaissut käsityöohjeita blogissani ja mm. pyllyttimien ohjeet, pipojen ohjeet ja virkattujen peittojen ohjeet nousevat aina uudelleen ja uudelleen käsityöpostausteni kärkeen. Uusin julkaisemani käsityöohjepostaus on Makramee perussolmuja ja makrameella somistettu lasipurkki tulostettavine ohjeineen. Matkapostaukseni nousevat aina, kun talven selkä on taittunut ja kevät on koittanut. Näistä yksi suosituimmista on mm. matkamme Narvikiin

Lämmin kiitos kaikille yhteistyökumppaneilleni!

Paljon mahtavia asioita on tapahtunut bloggaamisen kautta ja nyt on siis juhlan aika! Juhlan kunniaksi leivoin kikhernekakun käyttäen siihen Pätkis-karkkeja. 





Pätkis-kikhernekakku 

(kurssilla käytettyä reseptiä mukannut Tarja K)


2 purkkia kikherneitä  

4 kananmunaa

2 tl leivinjauhetta 

200 g Pätkiksiä

2 rkl kaakaojauhetta

vajaa 2 dl hienoa sokeria


1. Valuta kikherneistä liemi siivilässä.

2. Sekoita kaikki raaka-aineet tehosekoittimessa. Sekoita niin kauan, että seos on tasaista.

3. Pilko Pätkikset. Sulata Pätkis-palat vesihauteessa ja lisää taikinaan hyvin sekoittaen. Pätkikset eivät sulata samalla tavalla kuin suklaa, mutta namimassa sekoittuu hyvin taikinaan. 

3. Voitele ja korppujauhota irtoreunainen kakkuvuoka.

4. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista kakkua 175 asteessa noin 1 tunti.


Irrota vuoan reunat, kun kakku on jäähtynyt. 

Ripottele päälle tomusokeria.

Koristele kakku halutessasi jäähtynyt kakku kermavaahtopursotuksilla.


Kauniita lokakuun päiviä sinulle!

39 kommenttia:

  1. Miljoona , huh huh.. Onneksi olkoon.

    VastaaPoista
  2. Mahtava määrä blogivierailijoita, lämpimät onnittelut. Olen iloinnut monista hyvistä resepteistä, joita blogisi on tarjoillut. Lisäksi on kiva, että julkaiset käsityöohjeita ja kerrot Marttojen toiminnasta.
    Tuo kakku saa veden kielelle, pitää varmasti testata. Kiitos ja onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ Kiitos sinulle blogini aktiivisesta seuraamisesta. On todella mukava, että postauksistani on löytynyt mieluisia reseptejä ja käsityöohjeita. Marttailu on mahtava harrastus ja marttailuharrastuksen monipuolisuus näkyy postauksissani.

      Poista
  3. Onnea miljoonasta käynnistä!

    Kuvaileppas nyt vähän, että miltä maistuu kikhernekakku. Iski pieni epäluuloisuus, että onko kakkua ilman vehnäjauhoja :)

    t: Rva Kepponen, joka ei pysty kirjautumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rva Kepponen ♡ Sama epäilys oli minullakin, kun tein suklaa-kikhernekakun. Vaan totta se on - vehnäjauhoa ei tarvita! Hyvälle maistuu ja koostumus muistuttaa mutakakkua.

      Poista
  4. Paljon onnea ja myötätuulista jatkoa blogillesi!
    Kerroin miehelleni, tuossa vieressä, että nyt olisi kikhernekakkua tarjolla. Hän ei tykkää yhtään kikherneistä, kun tungen niitä välillä joka ruokaan, ja vastaus oli aika selvä kakunkin osalta ;) Minulle kyllä kelpaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sartsa ♡ Kikhernekakku muistuttaa suutuntumalta mutakakulta ja suklaaversiona maistuu ihan vaan suklaalle. Elikkä olisiko pikku ylläri miehellesi, kun kakku ei maistukkaan vaan kikherneelle ;D

      Poista
  5. Melkoinen määrä kävijöitä. Onnea sinulle, olet jokaisen kylävieraan ansainnut. Itsekin käy usein lukemassa blogiassa. Monen monta käsityö- ja ruokavinkkiä olen sinulta saanut. Kiitos niistä. Mukavia blogihetkiä sinulle jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♡ Ihanaa, että olet saanut vinkkejä postauksistani! Tapaamisiin postausten äärellä jatkossakin ♡

      Poista
  6. Hieno saavutus, onnittelut sinulle ja blogille. Herkullisen näköinen kakku kertakaikkiaan.
    Kaunista alkavaa viikkoa Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♡ Kakku katosi herkkusuihin :) Kauniita syksyisiä päiviä sinulle!

      Poista
  7. Mielenkiintoinen kakku! Onnittelut miljoonasta lukijasta - hienoa!
    Minäkin viihdyn blogimaailmassa. Hymyilyttää aina kun podcasteja ym. videoita tekevät toteavat, että blogiaika on mennyttä aikaa. Ei ole! Tilaa on myös meille bloggaajille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ Tämä bloggaaminen on minulle rakas harrastus. Kyllä blogeille aina paikkansa mediassa on. Kauniita syksyisiä päiviä sinulle!

      Poista
  8. Onnea miljoonasta kävijästä! Mielenkiintoinen pätkiskakun ohje, jossa mietin tuota samaa jauhojen puutetta kuin joku toinenkin. Mutta varmaan toimii noinkin, jos testattu on. Kokeilen siis minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ Kyllä tämä totta on - ei tarvita jauhoja. Kikherneet kannattaa hienontaa tehosekoittimessa ja sitten lisätä muut aineet. Kauniita lokakuun päiviä sinulle!

      Poista
  9. No huh, mikä saavutus, ONNITTELUT! Hienon kakun olet leiponut.
    Mukavaa syksyn jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea miljoonasta. Kakku on herkullisen näköinen.

    VastaaPoista
  11. Huikea luku, nyt on kyllä juhlan ja kakun paikka🎉
    Ihana blogi, täältä olen hyvät reseptit napannutkin.
    Ja nam mikä kakku sinulla tarjolla!
    Lokakuun hetkiä sinulle🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, sinulle ♡ Bloggaaminen on rakas harrastus ja tämä kävijämäärä on valtava ilon aihe! Kauniita lokakuun päiviä sinulle ♡

      Poista
  12. Lämpimät onnittelut miljoonasta kävijästä❤️! Harva bloggaaja pääsee moisiin lukuihin. Kiitos kakkuohjeesta! Kakku kuulostaa ja näyttää niin herkulliselta😋

    VastaaPoista
  13. Yllä olevan kommentin kirjoitti Teija Onnen hetkiä paratiisissa -blogista😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Onnen hetkiä paratiisin Teija ♡ Olen niin iloinen tästä kävijämäärästä! Tapaamisiin postausten äärellä!

      Poista
  14. Lämpimät onnittelut "Miljonäärille" ja kylläpä on mielenkiintoinen yhdistelmä kakussa... kikherneet on kyllä ellei viikottainen ruokakaveri, niin kuukausittainen ainakin - muttei koskaan kakussa!! Lokoisaa lokakuuta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ Kyllä tuntuu mahtavalta olla "miljönääri" :D Nyt sitten kikherneitä myös kakun muodossakin! Lokoisaa lokakuuta sinullekin :D

      Poista
  15. Onnittelut suuresta suosiosta ja kiitos kakusta. Täällä on aina kiva piipahtaa.

    VastaaPoista
  16. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Kikhernekurssi, voi että 💕 Me olemme muutaman kerran tehneet kikhernekeiton johon tuli broileria ja tomaattisäilykettä. Hyvää on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kotitalousopettajamme pitämä kurssi oli tosi innostava. Tehtiin yhdessä koko ateria (alku-, pää- ja jälkiruoka) käyttäen kikherneitä. Innostuin kikherneiden käytöstä. Teidän kikhernekeitto oli varmasti hyvää!

      Poista
  18. Ihana kikhernekakku ja onnea pitkän blogitaipaleen johdosta! 🌺🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kikhernekakku on helppo tehdä ja voi mahdoton, miten hyvää se on :)

      Poista

Ilahdun kommenteista!