lauantai 4. helmikuuta 2017

Kotoilua keittiössä: Synttärikakkupäivä


Tein synttärikakkupohjan valmiiksi eilen töiden jälkeen, täytteet ja kuorrutteen tänään.
Kakkupohjan tein perinteisellä sokerikakkuohjeella. Etsin leivontakirjoista ohjetta kakuntäytteisiin, mutta päädyin kuitenkin kehittelemään täytteet itse.

Tässä tämän päivän synttärikakun ohje:

TÄYTEKAKKUPOHJA

Pohjaan tarvitset lasillisen kanamunia (4 munaa), lasillisen sokeria ja lasillisen jauhoja (puolet perunajauhoa, puolet vehnäjauhoa). Huom. laita kaikkiin laseihin aineita yhtä paljon!

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.

Sekoita 1 tl leivinjauhetta jauhoseokseen. Voit jättää leivinjauheen myös pois.

Lisää jauhot siivilän läpi varovasti käännellen kananmunasokerivaahtoon.

Korppujauhota voideltu vuoka.

Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alaosassa 175 asteessa 40 min.

Anna kakkupohjan hieman jäähtyä ennen kumoamista. Leikkaa pohjasta kolme kerrosta.
Kostuta pohja sitruunalla maustetulla vedellä (sitruuna toimii hyvin makuparina kermasuklaatäytteiden kanssa).
Kostuttamisen jälkeen laita ohuelti appelsiinimarmeladia (molempiin väleihin).
Täytä kakku niin, että toiseen väliin laitat täytettä I ja toiseen väliin täytettä II. Jäähdytä jääkaapissa.
Kuorruta kakku kermavaahdolla, koristele esim. tekemällä ananasviipaleista ruusuja ja kiivistä lehdet ruusuille.



TÄYTE I


2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g maitosuklaata
Mariannekarkkimurskaa

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja sekoita - voit käyttää vatkainta.
Sulata suklaa kattilassa vesihauteessa (kattilaan vettä, kattilan sisälle pienempi kattila tai metallinen kulho).
Sekoita lusikalla Mariannekarkkimurskaa kerma-tuorejuusto sekoitukseen.
Lisää sulanut suklaa. Sekoita lusikalla.


TÄYTE II

2 dl vispikermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
150 g valkosuklaata

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja sekoita - voit käyttää vatkainta.
Sulata suklaa kattilassa vesihauteessa (ks. täyte I).
Sekoita sulanut suklaa kerma-tuorejuusto sekoitukseen.


Tällä ohjeella teen seuraavankin kakun!

1 kommentti:

Ilahdun kommenteista!