maanantai 6. helmikuuta 2017

Hyvää teen päivää!


Teen Ystävän ry:n aloitteesta vietetään Tean päivänä, 6. helmikuuta, kansallista teen päivää.

Tänä aamuna Ylen Aamu TV:ssä Teen Ystävä ry:n varapuheenjohtaja Petra Tandefelt kertoi teen valmistuksesta ja juonnista. Jos vannoutunut kahvinjuoja haluaa oppia juomaan myös teetä, on helpointa aloittaa mustasta teestä. Venäläinen teenvalmistustapa - mustaa teetä teepannuun oman maun mukaan, kuumaa vettä päälle - on helppo ja yleinen teenvalmistustapa. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa juoda teetä; jos joku haluaa laittaa maitoa teehensä (englantilainen tapa), niin hän voi niin tehdä. Eri teelaatujen (musta, keltainen, vihreä, valkoinen) haudutuksessa käytetään eri lämpöistä vettä. Esimerkiksi vihreästä teestä ei tule kitkerää, jos se haudutetaan 60-80 asteisessa vedessä (vertaa: musta tee haudutetaan 90-100 asteisessa vedessä).

Tandefelt kertoi aamulla, kuinka valmistetaan kylmähaudutettu vihreäjäätee. Jääteen voi tehdä esimerkiksi lasipurkkiin tai lasipulloon. Purkin pohjalle laitetaan vihreää teetä ja päälle kaadetaan kylmää vettä. Jääteen annetaan tekeytyä jääkappissa yön yli. Tee on valmista nautittavaksi aamulla - tee kaadetaan siivilän läpi lasiin. Vinkkinä Tandefelt sanoi, että jos haluaa lähteä haastamaan itsensä, niin voisi kokeilla vihreää jääteetä virvoitusjuomien sijaan.


Teehuone Tsaikka sijaitsee Kajaanin keskustassa ja osuus siis oivallisesti työmatkalleni - sinne menin töiden jälkeen teen päivän innoittamana ostamaan teeihanuuksia! Teetarjonta on erittäin monipuolinen ja henkilökunta auttaa aina, jos ei tiedä mitä teetä ostaisi laajasta valikoimasta. Alkuun pääsee, kun kertoo henkilökunnalle, minkä laatuista teetä haluaa, esim. mustaa, vihreää vai valkoista. Ostin Vadelma-mascarpone (vihreä tee, vadelmia, vaaleanpunaisia ja valkoisia auringonkukkia)ja Aurinkoinen (vihreä Sencha tee, mango, auringonkukan ja samettikukan terälehtiä). Tsaikassa on myös myynnissä upeita teepannuja, joista oli aivan pakko ottaa kuvia! Tsaikan facebook sivuille pääset tästä.


Iltapäiväteen herkuksi, Teen päivän kunniaksi, tein minitiikerikakkuja. Jos et koskaan ole tehnyt tiikerikakkua tai siitä on aikaa, kun viimeksi olet tehnyt, niin tässä ohje. Helppo tehdä ja tarvittavat raaka-aineet ovat niin perusjuttuja, että löytynee joka kodista. Jos sinulla ei ole kakkuvuokaa, niin voit käyttää muffinssivuokia (voitele vuoat kevysti sulatetulla rasvalla).

Tiikerikakku


200 g rasvaa
2 dl sokeria
3 munaa
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
2-3 rkl kaakaojauhetta
3 rkl maitoa tai kermaa

Vaahdota pehmeä rasva (anna ensin pehmetä huoneen lämmössä) ja sokeri sähkövatkaimella.
Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita vanilliinisokeri ja leivinjauhe vehnäjauhoihin.
Lisää jauhoseos varovasti sekoittaen (esim. lastalla käännellen) rasvasokerimunaseokseen.

Ota taikinasta 1/3 toiseen kulhoon.
Lisää siihen 2-3 rkl kaakaojauhetta siivilän läpi ja
3 rkl maitoa tai kermaa. Sekoita.

Voitele vuoka rasvalla ja laita korppujauhoa. Voit myös käyttää silikonivuokaan (ei tarvitse "korppujauhottaa").

Laita vuoan pohjalle kerros vaaleaa taikinaa ja sen päälle puolet tummasta taikinasta.
Levittämisessä käytä apuna lusikoita.
Toista kerrokset ja laita lopuksi vaaleaa taikinaa.

Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!