sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Viikonloppu kanteleleirillä - soittoa ja askartelua

Viikonloppuna olin lasten kanssa kanteleleirillä. Lapset soittivat ja osa meistä huoltajista oli leirillä valvojina. Tehtäviimme kuului askartelupisteen pitäminen ja leiriläisten vapaa-ajan virkistäytymisestä huolehtiminen. Kanteleleirin järjesti Kajaanin Seudun Kanteleyhdistys ry.

Kanteleleiri pidettiin perinteiseen tapaan Kainuun Opiston tiloissa Paltamon Mieslahdessa. Paikka on erinomainen tällaisen leirin pitämiseen; tarpeellinen määrä tiloja soittotunteja varten sekä askartelupisteelle. Kainuun Opiston palveluihin kuuluvat myös majoitus ja ruokailu. Leiri päättyy konserttiin ja tähänkin löytyy sopiva tila.


Askartelupisteessä leiriläiset tekivät Fimo-massasta mm. koruja, avaimenperiä ja nukkekodin astioita.


Massat pilkottiin pienempiin paloihin. Massa pehmitettiin käsissä muokaten. Massatyöt tehtiin leivinpaperin päällä, niin pöydän siivoaminen oli helpompaa. Valmiit työt laitettiin leivinpaperin päälle uunipellille ja leivinpaperille kirjoitettiin massatyön tekijän nimi ja näin saimme työt oikeille omistajilleen. Fimo-massa kovetetaan uunissa 110 asteessa.


Tässä on Reean massatöitä. Korupiikit laitettiin ennen uuniin laittoa. Kun työt uunista ottamisen jälkeen olivat jäähtyneet, korupiikit katkaistiin sopivan mittaisiksi ja taivutettiin lenkeiksi, että korut saadaan kiinnitettyä esim. nahkanauhaan.


Hamahelmipisteessä leiriläiset saivat tehdä hamatöitä mallien tai omien ideoiden mukaan. Hamahelmityöt ovat suosittuja, helppo toteuttaa ja mukavia tehdä. Tarvitaan hamahelmiä, pohjia, leivinpaperia, silitysrauta ja -lauta. Vinkki: Jos työ näyttää taipuvan, niin laita silityslämmin työ jäähtymisen ajaksi painon alle.


Tässä tekemäni kettu ja panda. Mallit löysi Salla laittamalla Googlen hakusanoiksi (kuvahaku): Hama beads fox ja Hama beads panda.


Huopatyöpisteessä leiriläiset saivat tehdä tällaisia Sonjan malliksi tekemiä kynänpäässä pidettäviä somisteita. Näistä pöllöistä voi tehdä myös jääkaappimagneetin.



Kanteleleirin opettajia on perinteisesti muistettu askartelupisteen "askartelukerhon" tuotteilla. Tänä vuonna opettajat saivat sudenkorentorintakorut -sudenkorentoheijastimet (siivet ovat tehty heijastinkankaasta). Kuvassa olevasta sudenkorentoparvesta sai jokainen valita mieleisensä pörriäisen.

Teimme jo ensi vuoden leiriä varten ostoslistan - näitä sudenkorentoja tehdään ensi vuonna leiriläisten kanssa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!