keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Kotoilua keittiössä: kalaseljanka


K niin kuin keskiviikko ja kalaseljanka :)

Kalaseljanka on peräisin venäläisestä keittiöstä. Suomessa seljanka tunnetaan yleensä kalakeittona, mutta sen voi tehdä myös lihasta tai sienistä. Kalaseljankan reseptejä löytyy paljon ja tässä on yksi lisää.

Kalaseljanka


100 g selleriä
250-300 g porkkanaa
450 g perunaa
2 sipulia
4 rkl tomaattipyreetä
1,5 l kalalientä (1,5 l vettä + 1 kalaliemikuutio)
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
400 g lohta paloina
1/2 sitruunan mehu
0,5 dl maustekurkkua
tuoretta persiljaa
3 tl pieniä kapriksia (Jos tuntuu liian eksoottiselta, voit jättää pois. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan!)

Lautaselle annoksen päälle smetanaa ja sitruunaviipaleita.


1. Kuori ja pilko selleri, porkkanat ja perunat. Voit tehdä suikaleita tai kuutioita. Hienonna sipuli. Laita pilkotut kasvikset veteen kiehumaan.

2. Lisää kalaliemikuutio ja mausta mustapippurilla. Lisää suola. Sekoita joukkoon tomaattipyree.

3. Kun kasvikset ovat lähes kypsiä, lisää keittoon kalapalat. Keittele noin 5 minuuttia.

4. Lisää pilkotut maustekurkut, kaprikset, sitruunamehu ja persiljasilppu.

5. Laita annoksen päälle nokare smetanaa ja halutessasi sitruunaviipale koristeeksi.

HUOM!
Perjantaina tulee vuoden toinen puutarhapostaus - p niin kuin perjantai ja puutarhapostaus :)

Silloin saat Variskankaan Marttojen puheenjohtajan Tuulan keksimän superhyvän vinkin taimikasvatukseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!