tiistai 27. huhtikuuta 2021

Yksi maapallo riittää!

Kuva: Marttaliitto

Marttojen vuosikokousseminaari pidettiin lauantaina 23.4.2021 webinaarina. Katsoin Marttojen etävuosikokouksen jälkeen webinaarin puheenvuorot kotoisasti kotona, omalla soffalla. Sitä miehelleni naureskelin, että nyt on kyllä heikommat tarjoilut kuin marttojen kokouksissa normaalisti. Ei ollut pakkasessakaan pullia, mitä sulatella :D

Yksi maapallo riittää!-webinaarin puheenvuorot antoivat ajattelemisen aihetta. Ekologiset ratkaisut arjessa, kierrätys ja hävikkiruoka ovat jo tuttua peruskauraa. Puheenvuorot veivät kuitenkin asiassa suoraan syvään päätyyn aiheilla hyvinvointi maapallon rajoissa ja ympäristötunteet voimavaroiksi, perehdyttämällä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin Etiopiassa, neuvomalla kestävämmästä garderobista ja esittelemällä otteilla Emäntä-lehden kestävistä viisauksista 122 vuoden varrelta.

Otan tähän postaukseeni kaksi poimintaa webinaarin puheenvuoroista. Postauksen loppussa kerron vielä kalastavan psykologin, Tuomas Grönmanin, ajatuksia nykyisestä maailman menosta.

 

Kuva: Marttaliitto

Tervetulotoivotuksessaan Marttaliiton pääsihteeri, Marianne Heikkilä, tiivisti marttojen perustehtävän - edistää kotien ja perheiden hyvää ja kestävää arkea. Hän jatkoi, että nyt tiedämme tätä arkea uhkaavan mm. ilmaston muutoksen, luonnonvarojen ylikulutuksen ja luonnon monimuotoisuuden häviämisen. 

Marttaliiton pääsihteeri haastoi webinaarissa martat ja kaikki suomalaiset vaikuttamaan kohtuullisuuden puolesta, jotta kestävän hyvinvoinnin edellytykset olisivat lisäksemme myös tuleville sukupolville.

Sinut on siis haastettu mukaan! Toteutetaan yhdessä kestävämpi tulevaisuus.

Marttaliiton tekemä sitoumus on osa kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta, jonka idea on yksinkertainen - konkreettisia tekoja, mitattavia tuloksia.

Tutustu haasteeseen ja osallistu Marttojen sivuilla, jonne pääset klikkaamalla tästä KLIK.


Kuva: Marttaliitto

Toisena nostan otteita Marttaliiton puheenjohtajan, europarlamentaarikko, Sirpa Pietikäisen puheenvuorosta Radikaalit martat maailmaa parantamassa jo 122 vuotta.

Martat olivat jo syntyessään radikaaliliike ja sitä martat ovat olleet jo yli 120 vuotta. Martoilla on vastaukset suureen osaan niistä planetaarista haasteista, jotka ovat meidän edessämme. Nykyinen maailman meno tarkoittaa sitä, että tarvitsisimme yli kolmen maapallon luonnonvarat vuonna 2050 - ja niitähän meillä ei ole. Mikä siis neuvoksi? Meidän on opittava elämään planeetan rajoissa, mikä tarkoittaa kymppikerrointa eli kymmenyksellä vähennystä resursseista. Tuotteita pitää lainata, liisata, jakaa, vuokrata, ostaa palveluina ja tuottaa palveluita. 

Pietikäinen kehoittaa miettimään, mikä tekee meidät onnelliseksi, mikä on sitä elämän tarkoitusta ja mikä on meidän elämämme merkitys. Sillä sitähän me myös kuluttamalla haemme - kivaa uutta mekkoa, kivaa ravintolailtaa, listaa Pietikäinen. Mutta jospa tämä tarkoittaakin sitä, että enemmän ihmisiä, enemmän rahaa ja lyhyen ajan tuotteita (tarkoittaen mm. muuttuvaa muotia, muutamaksi vuodeksi kestämään tarkoitettuja tuotteita)  ja räjähtävä maapallo. Pietikäinen jatkaa, että on hyvä miettiä, mikä minut tekisi iloiseksi. Olisiko se kuitenkin toisen ihmisen kanssa juttelu, järjestötyössä mukana olo, uuden reseptin oppiminen, uuden taidon oppiminen, yhdessä vaikuttaminen kunnan julkisiin hankintoihin. 

Pietikäinen jatkaa kysymyksillä: Olemmeko kulutusriippuvaisia? Entä jos osaammekin nauttia vähemmästä? Tavarat saavat sielun ja merkityksen merkityksen, historian, ovat rakkaampia ja merkityksellisempiä, niin ehkä meidän elämämme on rikkaampaa. Samalla opimme uusien taitoja ja samalla olemme mukana maapallon pelastamisessa. Maapallo on meidän, se on yhteinen, se on meidän ainoa kotimme.

Kuva: Tarja Karvonen

Jatkoin lauantain teemalla sunnuntaina, kun katsoin televisiosta Arktiset vedet-sarjan viimeisen jakson. Jaksossa Tuomas "Osku" Grönman, Arktiset vedet-retkikunnan kalastava psykologi, puhui aivan samoista teemoista kuin Marttojen vuosikokouksen webinaarissa. 

Kalastava psykologi Grönman sanoi, että me monesti ajattelemme hetken tarpeen tyydyttämistä. Se on joskus auttanut evoluution alkuaikoina eteenpäin. Nyt olemme kuitenkin sellaisessa tilanteessa, että maapallon kantokyky ei riitä tällaiseen tapaan elää. 

Psykologisissa tutkimuksissa on todettu, että kuluttaminen korreloi vahvasti pahan olon kanssa. Monesti ihmiset, jotka voivat pahoin, yrittävät poistaa ahdistusta kuluttamalla. Ostetaan tai tehdään jotain, että tulisi vähän parempi olo. Ja tämän kaiken kukkuraksi samalla tuhotaan maapalloa omilta jälkeläisiltä, Grönman toteaa.

Grönman esitti kysymyksiä,  joita meidän jokaisen pitäisi miettiä; tarvitsenko minä enemmän rahaa, tarvitsenko minä enemmän tavaroita, tarvitsenko minä ihan kaikkea tätä. 


Kuva: Tarja Karvonen

Tässä oli painavaa asiaa, jossa pohtimista ja sitä myöten oman elämän tarkastelua riittää. Tehdään se kuitenkin lempeästi ja otetaan askel kerrallaan kohti kestävämpää elämäntapaa. Istutaan kannonnokalla metsän siimeksessä tai rantakivellä auringonlaskua katsellen ja mietitään, että mikä tekee meistä onnellisia. 

Auringonpaistetta viikkoosi <3


24 kommenttia:

  1. Painavaa asiaa ja hyvä näitä on ihan jokaisen pohtia omalla kohdallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Jokaisen omat kestävän arjen teot ja valinnat ovat osa suuria ympäristötekoja.

      Poista
  2. Tosi hyviä ajatuksia. Kiitos, kun nostit näitä esille! Minusta on niin loistavaa kehitystä, että näistä puhutaan yhä vain laajemmilla areenoilla, eri yleisöille, eri paikoissa. Vuosikaudet tämä keskustelu tuntuu jotenkin jumittaneen ympäristö- ja luonnonsuojeluväen keskuudessa pääsemättä sieltä vapauteen tavoittamaan sitä ns. suurta yleisöä, jolle tästä pitäisi osata puhua vieläkin käytännönläheisemmin. Martat teke tosi arvokasta työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marttojen etäseminaarin innoittamana ja fiiliksissä halusin jakaa ympäristöasiaa. Tuo on niin totta! Hienoa, että näitä konkreettisia ja helposti omaksuttavia tapoja ja arjen valintoja vinkataan. Jokaisen pienistä teoista syntyy yhdessä suuria tekoja. Martat ovat tosiaan olleet kestävän kehityksen uranuurtajia ja sanansaattajia koko toimintansa ajan.

      Poista
  3. Tärkeitä asioita pohdittavaksi ihan jokaiselle. Katsoin maanantaina MOTin, joka käsitteli vaatteiden kierrätystä. Moni asia on kovin pienestä kiinni ja useimpiin niistä meistä jokainen voi vaikuttaa, jos vain haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin näin myös tuon MOTin maanantaina. Olipa mielenkiintoista ja silmät avaavaa katsottavaa! Oma asenne ja halu ratkaisee, millaisia arjen valintoja tee. Hyvä, että näistä asioista puhutaan, niin ihmiset alkavat huomaamaan asioiden todellisen tilanteen (esim. mistä vaatteet tulevat ja miten ne kierrätetään).

      Poista
  4. Aloin miettiä tuota Pietikäisen kysymystä. Merkityksellisempiä tavaroita meidän kodissa ovat itseasiassa ne, jotka on saatuja ystäviltä tai sukulaisilta tai jotka joku tuntematon on lahjoittanut ilmaiseksi meille. Tärkeiden asioiden ei todellakaan tarvitse olla kalliita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä mietin postaustani kirjoittaessani samaa. Kierrätetyt tai kauan käytössä olleet tavarat ovat usein kauniita omassa kuluneisuudessaan. Erityisesti vanhat huonekalut ovat ihania.

      Poista
  5. Veikkaan, että tämä korona-aika on myös saanut ihmiset ajattelemaan enemmän ei niin kulutuksellisia asioita. On opittu arvostamaan luontoa, pieniä arkisia asioita. Tosi moni on löytänyt ihan uusia harrastuksia, kuten käsityöt. On ehä ollut paremmin aikaa paneutua kierrätyksen saloihin. Opittu laittamaan enemmän itse ruokaa, leipomaan ja huomattu, että hävikillä on merkitystä. Vaikka tämä viimeisin vuosi on ollut todella raskasta monelle, on se tavallaan tuonut myös paljon hyvää ja veikkaan, että myös pieni osa palloakin tulee säästymään näiden kokemuksien pohjalta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korona-ajalla on ollut kaikesta huolimatta myös paljon hyviä vaikutuksia ihmisten elämään. Kotimaan luontomatkailun ja kansallispuistoissa kävijöiden määrän lisääntyminen kertovat ihmisten löytäneen luonnon voimauttavan vaikutuksen ja kiinnostuksen luontoon. Kun kokouksia ja palavereita on pidetty etänä, ei ehkä tulevaisuudessakaan tarvitse kaikkia kokouksia varten matkustaa pitkiä matkoja. Uskon, että osa korona-aikana opitut tavat elää (kokkailut, kässäilyt, luonnossa liikkuminen, puutarhailu...) tulevat säilymään myös tulevaisuudessa.

      Poista
  6. Martoilla on järkeenkäypää sanottavaa.
    En ole tavaran perään ja harvoin käyn vaateostoksillakaan. Ärsyynnyn moninkertaisista muoviin pakkaamisesta. Tosin hieman muovin käyttö alkaa jo vähetä, silti muovipusseja käytetään paljon.
    Pistää ajattelemaan, mitä jää, kun on tuhottu maapallo. Rikkaimmat ehkä ajattelevat, ehkä silloin jo pääsee karkuun jollekin toiselle avaruuden planeetalle??
    freesiasi kukkivat kauniisti. Joko Kainuussakin noin pitkällä kevät. Meillä vielä hiihtokelit ja lunta sataa päivittäin. Tosin eilisellä autorenkaiden hakumatkalla Ranualle ihmettelin, että siellä on huomattavasti vähempi lunta kuin tällä Kopillismaan kolkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monin kertaiseen muoviin pakkaaminen, paksut muoipakkaukset ja turhan isot muovipakkaukset ihmetyttävät ja kummastuttavat. Vien kerran viikossa kierrätysroskat ja voi mahdoton sitä muovijätteen määrää, jolta emme välty.
      Meillä ei enää hiihdellä, vaikka lunta/räntää on satanut monta kertaa päivässä. Lunta on vielä kasoissa siellä täällä. Kesärenkaat on vaihdettu, kun tiet ovat sulat. Tänään ajelin polkupyörällä untuvatakki päällä, kun oli niin kylmä :D

      Poista
  7. Reading this amazing post has certainly made me think about my own shopping habits.
    There have been times in my life when I have indulged in "retail therapy", usually following a profound emotional upset or a period of severe stress.🙁
    These days, however, I do think twice before making unnecessary purchases. I am really concerned about the damage we humans are inflicting upon our world, and I agree, we do need to begin to reduce our waste and pollutants with much urgency...
    Many thanks, my friend, for this very important timely advice.

    Have a good day!😊😊

    Hugs xxx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your comment. I was thinking about my own consumption in a new way when I was posting. The quality and ethics of clothing are important criteria when buying clothing. High-quality clothing lasts in use.
      Sunshine for your days! Hugs xxx

      Poista
  8. 😊 tarjoilu puolesta ajattelinkin kirjoittaa:)että mitäs herkkuja..siellä tarjottiin...?
    Mutta hyvä on joskus juoda kuppikuumaa teetä,ihan noin vaan;)🍩🍪🎂🍰🧁
    Krookus on kaunis!
    Meillä vielä paksun lumikinoksen alla.
    Hyvää Wappua,Tarjalle 🥛🍩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset tarjoilut tällä kertaa :D
      Krookukset ovat kauniita keväänkukkia ja niiden näkeminen ilahduttaa joka kevät <3 Hyvää vappua!

      Poista
  9. Hyvää asiaa nostaa esiin!

    - Minä olen aina ollut jonkinmoinen säästäjä, kierrättäjä, tuunaaja...nyt korona-aika on muovannut ajatuksia entisestään. En haluaisi aiheuttaa roskaa yhtään enempää kuin pakosti syntyy, lajittelen roskia entistä enemmän ja kuskaan kauas kierrätyspisteille. Muovin paljous hämmentää. Joka päivä.

    Vaatteita en osta yli tarpeen, mutta myönnän ennen sortuneeni joskus 'heräteostoksiin'. Jos vaate menee rikki korjaan sitä tarpeen mukaan. Ne vaatteet, joista en enää pidä annan pois.

    Tavaroita karsin, annan ja vien Ekotorille. Nykyään on aivan liikaa tavaraa kertymässä moniin koteihin. Säästän kyllä paljon vanhaa esineistöä ja osia, joita voi hyödyntää uusiin juttuihin ja 'roskasta hyödyllistä ja käyttökelpoista' -kaava toteutuu usein'...

    Kaikkia asioita pyörittelen päivittäin ja koitan löytää kaiken aikaa paremman tavan olla ja elää. Pitää huolta kaikesta!

    Hyvää vappua!
    Nautitaan keväästä!

    VastaaPoista
  10. Krookukset ovat kauniita kevään kukkia <3 Hyvää vappua!

    VastaaPoista
  11. Korona-aika on kaikesta huolimatta vaikuttanut ihmisiin myös positiivisesti. Katseet ovat kiinnittyneet oikeisiin asioihin ja arjen valinnat ovat aiempaa ekologisempia. Marttojen kestävän garderobin teesit ovat käytännöllisiä ohjeita vaatteiden hankintaan ja huoltoon liittyen. Parsittu ja paikattu vaate on entistä rakkaampi <3 Hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on jotain positiivista löytyy kaikesta. Hyvä oppia ajattelemaan 'riittävän hyvin'.

      Poista
  12. Olen iloinen siitä, mitä kaikkea hyvää Martat tekevät. Ehkä minäkin vielä jossain vaiheessa liityn takaisin... Minähän erosin sen kananmunakampanjan ja kaukomatkamainonnan takia. Molemmista kirjoitin kyllä ennen eroani Martoille, mutta varsinkin siltä kananmunatyypiltä sain niin tympeän vastauksen, että päätös erosta varmistui. No, kampanja lakkautettiinkin sitten. Eli enköhän minä vielä joskus liity, saapa nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi mukavaa, jos tulet takaisin Marttojen toimintaan. Toiminta on monipuolista ja teemat kiinnostavat sinua varmasti. Kun luin kirjaasi, näin sinussa oikean Marttojen Martan <3 Kananmunakampanjaan liittyvästä ikävästä vastauksesta olen harmissani. Saattaapi olla, että monesta suunnasta siitä palautetta tuli ja vastauksessa oli vastaajan suunnalta turhautumista ja harmitusta. Palautetta on hyvä antaa, sillä palautteen perusteella luodaan uusia näkökulmia toiminnan suunnitteluun ja kehittää toimintaa. Lämpimästi tervetuloa uudelleen mukaan Marttojen toimintaan <3

      Poista

Ilahdun kommenteista!