tiistai 4. huhtikuuta 2017

Variskankaan Martat tutustumassa Kajaanin ortodoksiseen kirkkoon


Eilisen marttaillan teemana oli tutustuminen Kajaanin ortodoksiseen kirkkoon, Kristuksen kirkastumisen kirkkoon. Isä Reijo kertoi meille kirkon historiasta sekä ortodoksisista tavoista ja perinteestä.



Tässä joitakin poimintoja ja kuvia eilen kuulemastamme ja näkemästämme.

Kajaanin ortodoksisen seurakunnan jäsenmäärä on noin 1600, joista vajaa tuhat asuu Kajaanin kaupungissa. Seurakunnan toiminta-alueena on koko Kainuu.


Kajaanin ortodoksisen seurakunnan Tiistaiseura tekee virpovitsoja talkoilla. Palmusunnuntain aattona, lauantai-iltana, virpovitsat siunataan. Vitsat myydään varojen kartuttamiseksi palmusunnuntaina. Virpovitsa on pajunoksa, johon laitetaan kolme kreppipaperista tehtyä kukkaa (Pyhä kolminaisuus; Isä, Poika ja Pyhähenki).

Mitäpä sitä hyväksi todettua ja tapaamisen ajankohtaan sopivaa nimeä vaihtamaan ja päivittämään, tuumasteli yksi martoistamme, kun kuulimme Tiistaiseuran olevan perustettu jo 1800 -luvulla. Seuran keskeisenä ajatuksena on ollut kansanvalistus ja se oli iltakerho aikuisille, yhdessä olemisen muoto.


Kajaanin ortodoksisen kirkon alttarisyvennyksen maalaukset on tehnyt Petros Sasaki. Hän on käyttänyt maalaamiseen munatemperaa ja maalaukset hän on tehty ilman sapluunaa, vapaalla kädellä maalaten. Sasaki on 1900 -luvun merkittävimpiä ikonimaalareita ja hänen päätyönsä on bysanttilaistyylinen fresko Kajaanin ortodoksisessa kirkossa.

Kun Petros Sasaki sairastui ja kuoli, jäi kirkon maalaustyö kesken. Maalaustyötä kutsuttiin jatkamaan Alkiviades Kepolas apulaisineen. He maalasivat kirkon maalaukset valmiiksi kuudessa vuodessa. He heijastivat kuvat piirtoheittimellä seinälle maalattavaksi ja maalina he käyttivät akrylaattilateksimaalia.



Maalaukset kirkoissa ovat saaneet alkunsa alkukirkon ajoilta. Alkukirkon aikaan aikuisetkaan eivät osanneet lukea ja ei ollut mitään luettavaakaan. Maalaukset alkukirkossa olivat opetusvälineitä. Maalari ei saanut käyttää mielikuvitusta eikä luovuuttaan, vaan maalauksien tuli perustua evankeliumiin. Jokainen maalauksessa oleva kuva kertoo siis jonkin evankeliumin tapahtuman tai henkilötarinan.


Kajaanin ortodoksisessa kirkossa on miesvaltaisten henkilöhahmojen joukossa viiden naisen ryhmä. Isä Reijo kertoi heidän olevan suuria naisia alkukirkon ajoilta; Kassia, Maria Egyptiläinen, Teodora, Tekla ja Makrina. Jokaisesta näistä henkilöistä on olemassa kirjoitettu henkilöhistoria. Tekstit ovat myös suomennettu.


Muutamia numerotietoja: Kirkon messinkinen kattokruunu painaa rahtikirjan mukaan 3500 kiloa. Kattokruunussa on 200 kynttilää. Kun hehkulamput vaihdettiin ledlamppuihin, sähkölasku putosi noin 2000 euroa vuodessa ja valovoima lisääntyi.


Kuvassa on kastemalja. Vanhempien toivomuksesta lapsi voidaan myös upotuskastaa.

Kaikki ovat tervetulleita ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksiin, mutta ehtoolliseen osallistuminen edellyttää kirkon jäsenyyttä. Voit lukea lisää ortodoksisesta jumalanpalveluksesta Suomen ortodoksikirkon sivuilta.


Ilta päättyi yhteiseen kahvitteluhetkeen pienen kävelymatkan päässä olevassa kirkkosalissa.


Ja samaan aikaan toisaalla - vanhat kirkkopuiston puut kaadettiin. Tämä postaus päättyy karuudestaan huolimatta matkalla ortodoksikirkkoon ottamaani pysähdyttävään kuvaan muuttuvasta kirkkopuistosta. Aika karun näköistä vielä, ennen kuin uutta kasvustoa tulee tilalle. Näkyy ainakin Kajaanin evankelisluterilainen kirkko, kun karsitut puiden rungot kaadetaan :)


2 kommenttia:

Ilahdun kommenteista!