lauantai 12. lokakuuta 2019

Hetan ja Janitan punajuurikakku

Kuopion Kädentaitomessuilla Marttojen kässäkahvilan esittelypisteessä oli jaossa resepti, jota en aiemmin ollut nähnytkään - punajuurikakku!


Punajuurikakun resepti on Savon Marttojen kotitalousasiantuntija Heta Nykäsen (kuvassa oikealla) ja ravitsemustieteen opiskelija Janita Yliruusin (kuvassa vasemmalla) ideoima.

Juurikkaat ovat vuoden 2019 vihannes. Marttajäsenille muistutukseksi, että tietoa juurikkaista löytyy Martat-lehdestä numerosta 2/2019.

Martat.fi sivustolla kerrotaan, että "Punajuuri sisältää monipuolisesti kivennäisaineita, esimerkiksi kalsiumia, kaliumia, magnesiumia, sinkkiä ja rautaakin. Energiaa punajuuressa on suunnilleen saman verran kuin porkkanassa. Vitamiineja punajuuressa on mukavasti: beetakaroteenia, C- ja E-vitamiinia sekä B-ryhmän vitamiineja, joista etenkin folaattia on runsaasti."


Punajuurikakku

4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
2 tl inkivääriä (raasteena)tai neilikkaa
2 rkl kaakaojauhetta
4,5 dl punajuuri-/keltajuuriraastetta
1,5 dl öljyä
4 kananmunaa

Raasta punajuuri ja inkivääri ohueksi raasteeksi.

Sekoita kuivat aineet keskenään.

Sekoita punajuurirasteeseen öljy ja kananmunat, joiden rakenne on kevyesti rikottu.

Lisää kuivat aineet seokseen ja sekoita taikina tasaiseksi.

Kaada taikina kahden litran vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunnin ajan.


Katsoppa, miten hienot Ritva Saukkosen neulomat ja virkkaamat vuoden 2019 luonnonmarja karpalo, sieni kangastatti, yrtti maitohorsma ja vihannes punajuuri.

Kävin tänään Oulussa Kädentaitomessuilla. Paljon nähtävää, ideoita ja vinkkejä, upeita tuotteita, tuttaja ja uusia tuttavuuksia. Oulun Kädentaitomessukokemuksestani teen blogipäivityksen ensi viikonloppuna. Huomenna lähdemme nimittäin pienelle syyslomaselle!


Tervetuloa seuraamaan blogiani myös facebookissa Ruusu-unelmia ja -villasukkia sekä instagramissa (ruusu_unelmia).

2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä ohjeesta! (punajuuret odottavat keittämistä,,,,siitäpäs vois lohkaista kakkkuun punajuuren:)
    Katsoin hymyssä suin:),noita virkkaua vihanneksa:)) taidokkaasti tehty.
    Oikein ihanaa ja rentouttavaa syyslomaa! :)
    jk.odotan mielenkiinnolla Messu-tarinaasi:))

    VastaaPoista
  2. Minä en ole oikein koskaan tykännyt punajuuresta, salaatissa mennyt muiden juttujen seassa ja suolaisen juuston kanssa on hyvää.
    Ihanat nuo virkatut juurikkaat ja sieni <3
    Ihanaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!