tiistai 9. helmikuuta 2021

Yhteisvastuuta keittiössä (ruuanvalmistusvideo ja reseptejä)


Variskankaan Martat ovat mukana vuoden 2021 Yhteisvastuukeräyksessä tekemällä Kajaanin seurakunnan nuorisotyön kanssa ruoanvalmistusvideota

Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen teema on ikäihmisten taloudellinen ahdinko. Yhteisvastuukeräys alkoi 7.2.2021. Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti ja keräyksen esimies on Tampereen piispa Matti Repo. 

Kajaanin seurakunnan nuorisotyönohjaaja Heimo Haverinen kuvaamassa Tuulaa, kun

tämä esittelee kasvisosekeiton raaka-aineita.


Yhteisvastuukeräys kerää varoja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ikäihmisten auttamiseksi Suomessa ja maailmalla. Yhteisvastuukeräyksen mediatiedotteessa kerrotaan, että keräyksen tuotto jaetaan seuraavasti:

- 60% ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon, jonka tuella voidaan hätäaputyö käynnistää katastrofialueilla nopeasti. Keräyksessä huomioidaan tänä vuonna erityisesti ikäihmisten hauras asema kriisialueilla.

- 40% lahjoitetaan Suomeen, josta puolet ohjataan paikallisseurakuntien ikäihmisiä tukeviin toimiin ja diakonia-avustuksiin. Toinen puolisko jaetaan kotimaisille erityiskohteille. Erityiskohdevaroista puolet annetaan heikoimmassa asemassa olevien ikäihmisten auttamiseen yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa. Toisen puolikkaan erityiskohdevaroista saa Seurakuntaopiston kokoama kansanopistoverkosto, jossa vuodesta 2022 alkaen maksuttomia digitaitoja ja taloudenhallintaa edistäviä koulutuksia vähävaraisille ikäihmisille. 

Yhteisvastuukeräyksen tiedotteessa kerrotaan, että keräyksen toteuttaman selvityksen mukaan merkittävä osa vanhuusväestöstä Suomessa syrjäytyy yhteiskunnan alati lisääntyvän digitalisaation takia. Keräyksestä saaduilla varoilla järjestettävissä koulutuksissa keskitytään pankki-, Kela- ja virastoasiointiin tietokoneella sekä opastetaan digilaitteiden käytössä ja ongelmakohdissa.



Videon isäntä, Kajaanin seurakunnan nuorisotyön kappalainen, Jyri Kitti kertoo, että tänä vuonna Kajaanin seurakunnan nuorisotyö ja Variskankaan Martat osallistuvat Yhteisvastuu-keräykseen tekemällä yhdessä ruokavideoita. Videoilla nähtävät ruuat ovat Marttojen resepteillä valmistettuja helppoja ja kustannustehokkaita ruokia. Reseptit näkyvät videolla ja löytyvät Marttojen nettisivuilta (kilkkaamalla ruuan nimeä, pääset Marttojen sivuilla olevaan reseptiin).



Tuula ja Linnea kokkailemassa Kajaanin seurakunnan remontoidussa keittiössä.

Variskankaan Marttojen puheenjohtaja Tuula ja Linnea valmistavat videolla kasvissosekeittoa ja lämpimän Nizzan salaatin.



Sara ja Tarja valmistautumassa kuvaukseen.

Videolla minä valmistan Saran kanssa helppoja perunarieskoja ja hedelmärahkaa.


Mia ja Raija leivontapuuhissa.

Raija ja Mia valmistavat videolla vaniljaista marjapiirakkaa ja marjakiisseliä.


Kuvakaappaus Yhteisvastuuta keittiössä videosta.


Ja olihan meillä kuulkaa mukavaa, kun ruokia yhdessä valmistettiin ja näitä ruokavideoita kuvattiin! Kajaanin seurakunnan nuorisotyönohjaaja Heimo Haverinen kuvasi ja editoi videomme.

Kajaanin seurakunnan nuorisotyön ja Variskankaan Marttojen Yhteisvastuuta keittiössä-VIDEOON PÄÄSET KLIKKAAMALLA TÄSTÄ KLIK.

Onko Yhteisvastuukeräys sinulle tuttu juttu? Oliko ruokavideomme lupsakkaa katseltavaa?

24 kommenttia:

  1. On tuttu keräys! Pienillä teoilla voi saada isoja tuloksia.
    Ihanaa tiistaita sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin - pienillä teoilla saadaan yhdessä paljon hyvää aikaiseksi.
      Hyvää viikon jatkoa sinulle, Outi!

      Poista
  2. Nyt on hyvä kohde tuo ikäihmisten köyhyys, vaikka heille meneekin oman laskuoppini mukaan vain 20 prosenttia, mutta en ole haka matikassa. Olisin suonut heille 40 prosenttia, sillä ikäihmisten köyhyys koskee miltei aina naisia, jotka ovat olleet joskus kauankin kotona hoitamassa lapsiaan ja/tai työeläkkeet alkoivat niin myöhään, että monilta meni eläkekerryntä ohi vaikka 10 vuodella! Naiset ovat mahdollistaneet monien miesten urakiidon ja hyvät eläkkeet.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin minäkin asiaa tutkiessani. Mikähän tulee olemaan sitten tuo lopullinen summa, mikä ohjautuu ikäihmisille. Monesti olen miettinyt, miten onnistuu ikäihmisillä virastoissa asioiminen tällaisena digiaikana. Nuo digitaitojen kurssit ovat tarpeen!

      Poista
  3. Erittäin hyvä asia ja kohde 🤍 Ja yhdestä videosta sainkin idean, mitä meillä syödään tällä viikolla; Nizzan salaaattia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että resepteistä löytyi sopiva tämän viikon menuun 😊

      Poista
  4. Boa noite minha querida amiga. Parabéns pelo seu trabalho excelente.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Obrigado! Estou feliz por ter participado da realização desses vídeos juntos e ajudado nessa campanha espetacular.

      Poista
  5. Kiitos hyvästä tarinasta.
    pienistä puroista,saamme yhdessä isomman lammikon:)
    Katsoin youtubesta koko videon.
    Minulle uusi juttu kiisselin teko,kun perunajauhot laitettiin jo mehun sekaan ,ja keitettiin hiljalleen.KOKEILEN:)
    jA niinkuin Satu krjoitti.tuo Nizan salaatti...sitä teen varmasti (valkosipulilla höystettynä)Kiitos Tarja!,Kiitos Kiitos Variskankaan Martat!🤍🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli meillä lystiä,kun videota teimme. Mukavaa, että resepteistä löytyi mieluinen omaan menuun. Valkosipulilla höystämiselle peukkua!
      Pienistä puroista ja yhteistyöllä saadaan aikaan paljon hyvää.

      Poista
  6. Hyvä kun kotimaahankin ikäihmisille yhteisvastuukeräyksestä jiäpi. Nizzan salattia meilläkin joku päivä syyvään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Yhteisvastuukeräyksen kohdistuminen ikäihmisille on erittäin hyvä asia. Nizzan salaattia syödään lähiaikoina monessa kodissa.

      Poista
  7. Kiitos,hieno postaus.Hyviä päiviä sinulle.

    VastaaPoista
  8. Martat keksii aina uusia juttuja. Ensin ajattelin että tuo tietokonejuttu tuntuu mahdottomalta tehtävältä, eikä ole laitteitakaan. Jospa tuo teidän kampanja antais rohkeutta tarttua haasteeseen ja sais ihmiset pyytämään apua laitteidenkin hankintaan. Asiointi on menny nykyään tosi vaikeaksi, osittain mahdottomaksi. Pakkohan ihmistenkin on vaan ottaa haaste vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja me Marat olemme monessa mukana. Haasteita varmasti on tuossa ikäihmisten digiloikassa. Virastoissa asiointi on monelta osin taakse jäänyttä elämää ja asiat hoidetaan netissä ja etänä.

      Poista
  9. Kiitos hyviä vinkkejä ja neuvoja. Ihanaa kohde hyvään tarkoitukseen. Mukavaa loppu viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi! Minustakin tämä kohde on erittäin tärkeä ja jotenkin tällaisena korona-aikana tämä korostuu. Asioita ei voi mennä hoitamaan kasvotusten tahi tiskin äärelle ja muutoinkin nykyään virastoasiat hoidetaan pitkälti etänä. Hyvää viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  10. Tulin tänne vastakylään. Kivat ruokavideot teillä. Katsoin myös linnunruokavinkit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Kiitos - yhteistyössä saatiin näin kiva juttu aikaiseksi. Mukavaa, että kiinnostuit myös linnunruokavinkeistäni.

      Poista
  11. Hienoa toimintaa ja hyvä kohde!

    Varmasti monella vanhuksella on haasteita hoitaa asioitaan verkossa. Lisäksi aika moni hoidettava asia saattaa nojata siihen, että vanhuksella on omainen, joka auttaa. Jos ei ole omaista lähellä eikä digitaitoja, käy monen asian hoitaminen hankalaksi.

    Minun 84v täyttävä humanisti-isäni on onneksi ollut aina jonkin verran kiinnostunut tietokoneista ja teknologiasta. Olen kyselyihin siitä, kuinka isäni pärjää tekniikan kanssa kertonut, että hän etsi netistä robotti-imurivertailutiedot, teki sen perusteella valintaa ja googalasi edullisimman myyjän, osti tuotteen nettikaupasta ja otti itse käyttöön robotti-imurin. Että hyvin menee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin se, kuten kirjoitat. Asioiminen tapahtuu monen asian kohdalla verkossa ja ilman digitaitoa tai läheisen apua omien asioiden hoitaminen on hankalaa. Kaikilla ei ole välttämättä sellaisia välineitä, että asiointi onnistuu verkossa.
      Peukkua humanisti-isällesi! Hyvin menee!

      Poista

Ilahdun kommenteista!