keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Hävikkivinkit osaksi arkea ja makeaa mokaa

Töissä ideoimme, kuinka toteuttaisimme Kaikki kierrättää-teeman koulussamme alkaneen lukuvuoden aikana. Olisi helppo keskittyä jätteidenlajitteluun, mutta kyse on paljon muustakin, kuten esimerkiksi arvoista, asenteesta, arkisista valinnoista ja kulutustottumuksista. Kaikki ideamme annettiin työryhmän työstettäväksi.

Kierrätys-asiat saavat minut aina innostumaan. Jäin pohdiskelemaan aihetta vielä kotona ja siitäpä tämä blogipäivitys sai alkunsa. Päätin ensin katsoa, mitä Martat sanovat ruokahävikistä ja sitten muistelin vielä Marttatorilla kuulemaani ja näkemääni.

Marttojen Ruokahävikistä herkkua-sivuilla kerrotaan, että hävikkiä syntyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa, mutta kaikkein eniten kotitalouksissa. Kotitalouksien ruokahävikki on 120–160 miljoonaa kiloa vuodessa, mikä tarkoittaa 20–25 kiloa henkilöä kohden.


Marttatorilla (14.9.2019) Fazerin vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa puhui päälavalla otsikolla Ruoasta ratkaisuja ilmastolle. Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii laaja-alaisia tekoja. Mutta mikä on ruoan, kulutuspäätösten ja ruokahävikin sekä sen vähentämisen rooli tässä kaikessa?

Nina Elomaa kertoi, että Fazerin tavoitteita ovat 50% vähemmän päästöjä, 50% vähemmän ruokahävikkiä, 100% vastuullisia hankintoja ja enemmän kasvipohjaista. Koko konsernissa vähentämään ruokahävikkiä. Hävikin ehkäisemisen lisäksi painotetaan sivuvirtojen kierrättämistä ja siten myös kiertotalouden edistämistä. Fazerin vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa totesi, että kaikkea ei voida sälyttää kuluttajille - yrityksillä on myös vastuunsa.


Meitä tyttären kanssa potkaisi makea onni! Voitimme Fazerin esittelypisteessä onnenpyörästä Makea Moka -hävikkikarkkipussin!

Fazerilla pienennetään ruokahävikkiä pakkaamalla ulkonäöltään viallisia, mutta muutoin moitteettomia karkkeja Makea Moka -pusseihin. Karkki voi olla normaalia pienempi, sokerisempi tai toiseen karkkiin kiinni tarttunut.


Marttatorilla Fazerin esittelypisteessä sai jokainen jakaa omat hävikkivinkkinsä toisille. Kirjoitin tähän päivitykseen poimintoja Hävikkivinkit-taululle kirjoitetuista tarralapuista.

Pakasta tuore leipä ja sulata vain tarvittava määrä.
Kerralla voi tehdä useammalle päivälle tai pakastaa välillä.
Ruoka on hyvää vielä parasta ennen päiväyksen jälkeen.
Nahistuneet vihannekset kylmään veteen. Piristyvät!

Hyvää, syömäkelpoista ruokaa ei roskiin.
Perunamuusista lettuja.
Pannukakkuun loput manna- ja riisipuurot.
Tummista banaaneista banaaniletut tai kakku.
Tee pyttipannua!
Puurot sämpylöiksi.

Älä käytä muovipillejä.
Muovia vähemmäksi pakkauksista.

Pieniä leipäpakkauksia.
"Sinkkupakkauksia" kauppoihin!

Ota vain niin paljon kuin jaksat syödä.
Ei saa syödä silmin ja lautanen pitää syödä tyhjäksi.
Syön, minkä otat lautaselle.
Syö terveellisemmin.

Viljele raparperejä -> Ihanat lehdet ja ihanaa jälkiruokaa.

Älä mene nälkäisenä kauppaan.
Osta vain minkä tarvitset!
Harkiten kaupassa!
Tee kauppalista!
Älä osta kaupasta muuta kuin ostoslistalla olevat!
Ei heräte ostoksia!
Osta jääkaappiin vain sen verran, etti tarvitse heittää roskiin.
Osta vain sellainen annos, jonka syöt. Jos ostat enemmän, niin syö rangaistuksena vanhaa leipää tms. Hedelmää kantsii syödä niin paljon kuin maha vetää.

Jos et ole käyttänyt jotain vuoteen, vie se kierrätykseen!

Mikä on sinun hävikkivinkkisi?


Tervetuloa seuraamaan blogiani myös facebookissa Ruusu-unelmia ja -villasukkia sekä instagramissa (ruusu_unelmia).

15 kommenttia:

  1. Hyvät vinkit tuossa.
    Itse käytän tarkkaan ruuan ettei jää tähteeksi,paitsi että syön samaa huomenna.Tuossa kun oli karkkien kuva, niin eräs tuttu kun on ruokakassi projektissa töissä, niin oikeesti isot määrät on karkkia,suklaata, missä menee päiväys vahaksi, niin jos kukaan ei niitä saa, niin iso määrä menee roskiin, leipää oli myös ja perunoitakin, perunat oli hyviä, leipä ei ihan tuoretta, mutta tein niistä ruispuolukkapuuroa,mihin menee leivät, jos niitä ei anneta esim.hevosille? Itse olen sen ikäinen että kouluun piti ottaa eväät mukaan, ja viedä puolukkaa tai omenaa kouluun,että sai puuroa ruokailussa, nälkä oli jatkuvasti,ruokaa ei ollut paljon kaupoissakaan pienessä kylässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pike, kommentistasi! Se antoi paljon ajateltavaa. Kyllä on vielä paljon tehtävää myös kotitalouksien lisäksi eri toimijoilla. Tänä päivänä ilmainen ja monipuolinen kouluruoka ei kelpaa kaikille. Mietitään, miten ruokahävikkiä saataisiin vähennettyä. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Noudatan aika hyvinkin noita marttojen ohjeita! Paitsi:raparperia en vaan osaa kasvattaa! Varmasti olen ainoa ihminen Suomessa. Meillä ei heitetä mitään ruokaa pois. Ihan käsittämätöntä tuo ihmisten avuttomuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et taida olla ainoa, jolle ei raparperin kasvatus ole se vahvin juttu :D Meidän raparperi ihmeellisesti kitkutti pari kesää ja sitten suorastaan villiintyi kasvamaan. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  3. Tuossa on kyllä muutama hyvä vinkki joita en ole vielä ottanut käyttöön, kiitokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin oli muutamia sellaisia vinkkejä, joita vielä en ollut ottanut käyttöön. Ja noiden tuttujen ohjeiden lukeminen on hyvä muistutus, että miten tulisi ajatella ja asennoitua. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  4. Juuri eilen tein rieskaa tähteeksi jääneestä kauramaitoriisipuurosta. Meillä menee biojätteeseen periaatteessa vain kahvinporoja ja kuoria - saan hepulit, jos ruokaa pilaantuu.

    Kuivahtaneesta leivästä ja snackseja leikkaamalla ne sokeripalan kokoisiksi paloiksi tai tikuiksi ja mukaan vähän öljyä ja uuniin jälkilämpöön kuivumaan. Päälle mausteeksi murskattua lehtikaalisipsiä...

    Aika pitkälle on hallinnassa tuo ylläoleva lista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä vinkeistä, Hilma! Pitääkin käyttää kuivahtaneet leivät tuolla sinun ohjeella. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Kaikki oli käyttökelposia vinkkejä, mut kyllä tuo rangaistusosio oli paras ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Minua nauratti tuo rangaistusvinkki - jos ei hyvällä, niin sitten... :D Hyvää viikonloppua!

      Poista
  6. Hyvä toi lista, ihan kaikki ei ole vielä hanskassa.

    VastaaPoista
  7. Ruokahävikki on meidän perheessä todella pientä. Olemme ottaneet itseämme niskasta kiinni ja oppineet tekemään juuri oikean määrän ruokaa. Ollaan tästä hommasta aika ylpeitä jopa :)

    VastaaPoista
  8. jämät pakkaseen ja syödään oikeasti.leivät pakastimeen, mikrolämmin leipä on hyvää.

    VastaaPoista
  9. Meilläkin ruokahävikki on aika pientä, sillä olemme noudattaneet monia vinkkejä jo ennen, kuin niistä on yleisesti alettu puhumaan. Kaikkien ostosten suhteen olen jo pitkään kaupassa kysynyt itseltäni, tarvitsenko tätä todella. Usein vastaus on EN ja niin tavara jää kauppaan.
    Kuluneella viikolla on mediassa puhuttu paljon ihmisten buffet-käyttäytymisestä. Paljon on siis kysymys myös asenteista ja niihin voi kiinnittää huomiota jo kotona ja kouluissa. On siis hyvä idea pohtia asioita kouluruokailussa ja oppilaiden kanssa.

    VastaaPoista
  10. Hyvä lista!
    Samat sanat keppiä jos porkkana ei maistu:))
    Minä ole lapsuudesta oppinut....,käyttämään ruuan tarkkaan..
    Mutta nyt täytyy sanua semmonen asia,säilön hirviästi:)...ja tuota säilömistä olen ruvennut tarkkailemaan /tutkailemaan,Olemme kahden...vähempikin riittäis....
    Paistinpottuja,mossukoita-puuronlopuista-ruokaisia:)
    Hyvä juttu!!
    Kiitos Tarja!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!